"Pelkääkö? Menen vaikka tuleen Luizin puolesta!" sanoin tulisesti.
"Kertokaa vain minulle miten asiat ovat".
"Tietysti. Mutta olkaa rauhallinen, sillä nämä miehet eivät tiedä eivätkä välitäkään hänestä mitään, ja kenraali voi sanoa, ettette saa siten panna omaanne ettekä muidenkaan henkeä alttiiksi, sillä yritys on vaarallinen ettekä voi mennä sinne yksinänne."
"Täällä on miehiä, jotka panevat henkensä alttiiksi puolestamme", sanoin totisesti. "Esimerkiksi Felipe, eräs noista viidestäkolmatta, jotka luultavasti tunnette?" Hän nyökäytti päätään. "Hän on pannut henkensä alttiiksi jo ennenkin Luizin puolesta ja tekee sen vielä nytkin. Sitten on joukossani eräs malaiji, joka suhtautuu samoin minuun. Riittävätkö he?"
Hän ei vastannut minulle heti, ja hänen rypistyneet kulmansa ja ajattelevat kasvonsa ilmaisivat, että hän juuri ajatteli asiaa. Vihdoin sanoi hän hitaasti: "Ehkä siitä voidaan suoriutua. Vaarallistahan se kyllä on", ja hän kohautti hartioitaan, "mutta nythän on vaarallista kaikkialla. Niin, nuo pari miestä, joihin voitte luottaa, riittävät kyllä. Kerron teille aterian jälkeen, missä hän on ja miten voitte vapauttaa hänet. Nyt olemme puhuneet kylliksi tässä tilaisuudessa asiasta. Oletteko taistellut tänäänkin?" kysyi hän minulta tyynesti tagalogin kielellä.
Ymmärsin vihjauksen, sillä minäkin olin huomannut, miten uteliaasti seuralaisemme kuuntelivat pitkää vieraskielistä keskusteluamme, ja olimmehan sitäpaitsi heidän vieraitansa. Hilliten kärsimättömyyteni ja uteliaisuuteni niin hyvin kuin voin, kerroin oudostuttavan iloisesti päivän kuluessa sattuneista seikkailuista, tulevista mahdollisuuksistamme ja otaksutusta amerikkalaisten sekautumisesta leikkiin hyväksemme. Jokaisella oli joku johtopäätös esitettävänä — ilmaistiin monta suunnitelmaa, mitä kunkin asiaan sekautuneen pitäisi tehdä — ja me kuuntelimme kohteliaasti. Oudoksuttavimmalta tuntui minusta kumminkin heidän perinpohjainen tietämättömyytensä kaikkien muiden valtojen paitsi heidän omansa asioista ja muistin kapteenin eräässä tilaisuudessa lausumat sanat:
"Ymmärtävimpiä heistä voidaan luullakseni verrata noiden idässä olevien kylien pakanuutta vastaan taisteleviin meluavimpiin diakooneihin. He tietävät hieman, mitä he haluavat, mutta he eivät tiedä eivätkä välitä hituistakaan siitä, mitä muut ihmiset tahtovat."
Syötyämme päivällisen emme kumminkaan voineet poistua aivan heti. Minun oli kuunneltava tuon pienen ja hyvin kohteliaan kenraalin kiitoksia ja ylistyksiä. Hän suhtautui paljon suopeammin päivän kuluessa sattuneihin tapahtumiin kuin kenraali Hemingway, ehkä senvuoksi, etteivät ne olleet hänellä niin selvillä. En voinut kuminkaan vastustaa kiitoksista osallisen toverini peittelemättömiä vakuutuksia, ja minun oli vain kumarreltava, hymyiltävä ja omaksuttava kehumiset sellaisella vaatimattomuudella, että se tuotti minulle kunniaa, kuten minulle sanottiin.
Lopultakin voimme poistua ja kiinalainen opasti minut erääseen pieneen majaan, jossa hän asui ja jossa olevat tavarapaalut ja laatikot ilmaisivat minulle, että hän varusti vallankumouksellisia joukkoja joillakin tavaroilla. Kuinka ne oli salakuljetettu Manillasta ja millaisessa valepuvussa hän kulki ulos ja sisään, en saanut milloinkaan selville. Meillä oli kuitenkin nyt muuta puhuttavaa. Hän käski eräässä majan toisessa huoneessa odottavan kiinalaisen palvelijan poistua, pyysi minua istuutumaan seuraten itse esimerkkiä ja alkoi puhua matalalla äänellä.
"Sanoin kerran, että olette vielä liian nuori tullaksenne sekoitetuksi tällaisiin asioihin, herra Williams. Ehkä olin oikeassa, sillä erehdyitte tuona yönä."
"Tiedän sen", tunnustin suoraan. "Minun ei olisi pitänyt kirjoittaa muistikirjaani."