"Ei mikään. Lupasinhan, etten kysy teiltä mitään", vastasin.
Hän nauroi tullen luokseni ja laskien kätensä olkapäälleni.
"Tunnussanako, vai mikä? Sotamiehethän voivat ottaa teidät kiinni."
Katsoin häneen rukoilevasti ja hän kumartui puoleeni kuiskaten korvaani.
XIX.
LUIZIN PELASTAMINEN.
"Uhraan kumminkin kaikki voimani rakkauteen, sotaan tahi rehelliseen tappeluun."
Bret Harte.
Kasim ja Felipe suostuivat hyvin mielellään tulemaan mukaani aiotulle retkelle. Heidän mielestään olivat vaarat ja vaikeudet hyvin mitättömät, ja vaikka ne olisivat olleet parikymmentä kertaa suuremmatkin, luulen, että Felipe olisi iloisesti käynyt niitä kaikkia vastaan, sillä hän oli niin riemuissaan kuultuaan suuren herransa vielä elävän.
Valmistuksemme oli pian tehty. Tarkoituksemme oli päästä seudun läpi niin nopeasti ja helposti kuin suinkin, sillä olimmehan kulkeneet sinä päivänä monta peninkulmaa. Senvuoksi päättivät nuo molemmat miehet yksimielisesti, etteivät he ota mukaansa pyssyjään eivätkä ampumavarojaan, päätös, jota en vastustanut muistettuani, miten äärettömän huonoja ampujia he olivat. Mutta minä otin mukaani revolverini, paljon patruunia, miekan, vahvan ruuvitaltan ja viilan, toverini tyytyessä tavanmukaisiin teräsaseihinsa.
Etuvartiot ei oltu sijoitettu niinkuin parasta olisi ollut, ja päätin, että jos pääsen turvallisesti palaamaan, puhun kenraalille asiasta. Se sopi meille kumminkin nyt mainiosti tässä tilaisuudessa, koska pääsimme leiristä pidättämättä ja kenenkään huomaamatta. Siunasimme noita nukkuvia vahteja sydämissämme.