CAVITÉN TAISTELU.
"Kun jokainen tykki teräskidastaan levittää kuoloa jokaiseen laivaan, on kuin hirmumyrsky taivaan auringon pimittäis'.
Jälleen, jälleen, jälleen! Eikä hävitys vain lakkaa. Laukaus silloin tällöin kumisten kajahtaa ja lakkaa, mutt' kaikk' on tuskaa ja purjeriekaleetkin laskiessa ruskaa, kun tulipalon liekit mustaa pimeyttä kirkastaa."
Campbell.
Ollen niin jännityksissä, ettemme oikein uskaltaneet hengittääkään, makasimme me neljä puiden siimeksessä katsellen meritaistelua, jollaista emme ennen milloinkaan olleet nähneet. Minun tietoni sota-asioista olivat aivan mitättömät. Luiz oli sissi, joka oli ollut mukana kahakoissa, yllätyksissä ja paoissa parin vuoden aikana, mutta ei milloinkaan oikeassa taistelussa. Miehemmekin olivat tottuneet ainoastaan sivistymättömän sotimisen raakoihin tapoihin ja odottamattomiin yllätyksiin, ja senvuoksi me kaikki nyt katsoimmekin ihmetellen ja kunnioittaen noiden suurten laivain komeita liikkeitä.
Sillä siinä ei syöksähdeltykään päättömästi sinne tahi tänne. Laivaston päällikkö, amiraali Dewey, ohjasi laivojaan niin tyynesti ja harkitusti kuin hän olisi ollut jossakin laivaston tarkastuksessa. Liikkeissä ei ollut mitään, joka olisi ilmaissut, hänen parhaillaan kulkevan vihollisen sataman poikki, jonka olisi oikeastaan pitänyt olla täynnä torpeedoja ja vedenalaisia miinoja, tahi jo olevan melkein vihollisten suurten tykkien ampumamatkan sisäpuolella.
Laivat risteilivät hitaasti Manillan edustalla etsien espanjalaista laivastoa, jonka he luulivat olevan kaupungin edustalla suojelemassa sitä. Kun aurinko nousi ja aamusumu haihtui, huomasivat he vihollisen olevan varmassa turvassa ja uhkaavana ankkurissa Cavitén linnoituksen tykkien suojassa.
Epäröimättä ja kiirehtimättä höyrysi amerikkalainen laivasto itäänpäin vieden varastolaivat patterien tykkien kantomatkan ulkopuolelle ja jättäen pienen tykkiveneen niiden suojaksi. Kului hetkinen, ennenkuin ymmärsin, mitä tuo kolmen laivan erottaminen tarkoitti, ja huomautin vasta sitten siitä muille. "Miten tuon tykkiveneen päällikkö mahtaa nyt kiroillakaan!" sanoin myötämielisesti.
Molemmat kokeneet sotaurhot joukossamme ilmaisivat mielipiteensä monin kielin. "Voi, tuan, ottakaamme vene, soutakaamme tuonne suuren laivaan ja tarjoutukaamme avuksi. Mekin haluaisimme ampua vielä kerran tykillä noita kirottuja espanjalaisia", pyysi Kasim.
Ajattelin, miten vastenmieliseltä jostakin tavallisesta laivan komentajasta olisikaan mahtanut tuntua, jos mitätön resuinen prikaatimme olisi ilmestynyt hänen eteensä ja tarjoutunut vapaaehtoisesti laukomaan hänen tykkejään.