Kuten muistamme oli bolshevikien ohjelma alkuaan maatalouteenkin nähden kommunistinen. s.o. heidän mielestään oli, ei ainoastaan yksilöllinen omistus, vaan myöskin yksilöllinen viljelys hävitettävä ja luotava suurviljelyksiä n.s: viljelyskommuunien, jonkunlaisten viljelysosuuskuntien muodossa. Mutta venäläisen talonpojan kannatus ei ollut tällaisella ohjelmalla voitettavissa. Sen vuoksi bolshevikit omaksuivat sosialivallankumouksellisten ohjelman maan ottamisesta valtion huostaan ja sen jakamisesta talonpojille viljelysoikeudella. Lenin on itse eräässä esitelmässään selittänyt:

"Me bolshevikit olimme maan sosialisoimislakia vastaan, mutta me kirjoitimme sen alle kuitenkin, koska me emme tahtoneet asettua vastustamaan talonpoikaisväestön enemmistön tahtoa. Enemmistön tahto on meille aina velvoittava, ja tämän tahdon vastustaminen olisi — vallankumouksen pettämistä. Me emme tahtoneet tarjota talonpojille sille vierasta ajatusta maan tasaisen jaon merkityksettömyydestä. Ajattelimme, että on parempi jos työtätekevät talonpojat saavat omassa nahassaan tuntea, että tasainen jako on hulluutta." Lenin on sitä mieltä, että kun viljelyskommuuneja perustetaan ympäri maata ja talonpojat huomaavat niiden edut, niin alkavat he kannattaa varsinaista kommunistista ohjelmaa ja kehitys kommunistiseen maatalouteen käy nopeasti. Ja neuvostovalta koettaakin kaikin keinoin jouduttaa tätä kehitystä. Sen maatalouspolitiikan pääpiirteet ilmaisee ohje, jota noudatetaan maata viljeltäväksi luovutettaessa. Maata luovutetaan ensi sijassa viljelysyhteisöille, kuten 1) maatalouskommuuneille, 2) maatalouskollektiiveille, 3) kyläyhteiskunnille ja vasta viimesijassa yksityisille perheille ja henkilöille. Erimielisyyttä on ollut olemassa, kumpiako valtion tulisi enemmän suosia: viljelyskommuuneja vaiko suuria kollektiivisia, valtion taloudellisen keskushallinnon johdolla toimivia "leipä-tehtaita". Toistaiseksi lienee kumpaisiakin koetettu synnyttää. Jälkimmäisiä on pyritty järjestämään pääasiassa neuvostovallan domeeneille, joita ilmoitetaan olevan 1 1/2 miljoonaa hehtaaria. [Jos on, niinkuin näyttää, että neuvostovallan hallussa on enään vain 1 1/2 milj. ha niistä 154 milj. ha:sta, jotka olivat tsaarillisen valtion hallussa Europan Venäjällä, Puolaa lukuunottamatta, ja jos vielä otetaan huomioon, että myöskin aatelistilat (53 milj. ha.) ovat enimmäkseen joutuneet talonpoikain käsiin, niin voidaan käsittää millainen mullistus maaoloissa on tapahtunut. Vallankumous on jakanut Venäjän talonpojille maata n. 200 milj. ha. Tämä mullistus ei ole kuvatuissa oloissa ja lyhyenä aikana voinut käydä millään tavalla suunnitelmallisesti — sen tajuaa jokainen, joka hiukankin tuntee maaolojen järjestelyssä tarpeellista työtä. Tuskinpa Neuvosto-Venäjän voimilla olisi esim. ennätetty näistä maista mitata edes murto-osaa. Joten prof. Gooden puheen siitä, että "jakaminen ei ole tapahtunut summamutikassa, vaan sellaisella ehta bolshevistisella tarkkuudella ja järjestelmällisyydellä, mikä on välttämätöntä niin suunnatonta suunnitelmaa toteutettaessa", täytyy olla pötyä.]

Mutta ainakin kommuuneja on syntynyt kovin vähän. Bolshevikien omien tietojen mukaan oli Venäjällä maatalouskommuuneja 1918 heinäk. 1 päivänä 242, syyskuun 1 p:nä 52.3, lokak. 15 p:nä 700, marrask. 1 p:nä 912, joulukuun 1 p:nä 1,384. Voimme huoletta sanoa, että näistäkin monet ovat vain paperilla, sillä numerot perustunevat perustamisilmoituksiin ja maa-anomuksiin. Maan luovuttaminen "kommuunille" ei vielä merkitse sitä, että sille syntyy elinvoimainen maatalous. Ja mitä merkitsee sitten muutama tuhat kommuunia kymmenien miljoonien talonpoikaisviljelmien rinnalla? Kommunismi on silloin vielä kaukana.

Tämä tosiasia on täytynyt ottaa huomioon uudessa maaliskuussa 1919 hyväksytyssä kommunistipuolueen ohjelmassakin. Siinä lausutaan nimenomaan: "Siihen katsoen, että talonpoikainen pienviljelys tulee vielä kauan säilymään, pyrkii Venäjän kommunistinen puolue useilla toimenpiteillä kohottamaan maatalouden tuottavaisuutta." Ja sen jälkeen luetellaan joukko meilläkin varsin tuttuja ja "porvarillisia" toimenpiteitä (parempi siemen, apulannat, eläinjalostus, ammattitiedot, agronominen opastus, sopiva luotto, koetoiminta j.n.e.)

Mutta jos kerran Venäjällä tulee säilymään 40-50 miljoonaa itsenäistä talonpoikaa, niin mikään mahti maailmassa ei voi sijoittaa heidän talouttansa kommunistiseen talouteen. He tulevat aina myymään tuotteensa, sikäli kuin sitä myytäväksi on, yksityistaloudellisten lakien mukaan enimmän maksavalle. Mitkään kommunistiset säännöstelyt eivät tehoa. Ne pitävät yllä vain yhteiskuntaa jäytävän alituisen sotatilan. Tämä on nyt jo ehditty huomata.

Seuraavat neuvostovallan virallisesta tilastosta poimitut numerot kuvaavat sitä tilaa, mihin talonpoika joutui kommunismia yritettäessä teollisuudessa (Hirschberg).

Puuta leipää maksoi ruplissa

1914 1918 hinnannousu

talonpojalla 2 ruplaa 30 ruplaa 15-kert. komissionäärillä 2.05 " 50 25 myllärillä 2.40 " 80 33 tukkukaupp. 2.60 " 110 42 leipurilla 3.00 " 150 50

Huimaavat summat välikäsille!