Jos verrataan näitä numeroita seuraaviin, elintarvekomissariaatin antamiin, niin ymmärretään, miksi talonpoika ei luovuttanut viljaa:
Arshina (= n. 2/3 m) kattuunikangasta maksoi:
1914 1918 hinnannousu
tehtaassa 7 kop. 70 kop. 10-kert. tukkukaupassa 10 210 21 vähittäiskaupassa 14 450 32 kyläkaupassa 18 600 34
Taas suuret summat välikäsille!
Leivän hinnan suunnattomasta kallistumisesta huolimatta ei talonpoika voinut ostaa tehdastavaroita — jos niitä olisi ollut saatavissakin — sillä ne olivat kallistuneet vielä enemmän. Talonpojan tulot ja menot muodostuivat virallisen laskelman mukaan seuraaviksi:
1914 1918
Menot ruplaa 80 2,720
Tulot 100 1,500
Ylijäämä 20 Vajaus 1,220
Oli näinollen luonnollista, että talonpojan talous ei ollenkaan sopinut uuteen järjestelmään. Hän lakkasi tuottamasta muuta kuin omiksi tarpeikseen, tai möi salakauppaan, josta sai paremman hinnan. Kaupungista lähetettiin konekiväärikomennuskuntia hakemaan viljaa ja kyliin järjestettiin kyläköyhälistön neuvostoja pitämään viljantuottajatalonpoikia silmällä. Mutta tästä ei ollut sen parempaa tulosta.