Lenin onkin lausunut eräässä puheessaan, että kesällä 1918 työläiset saivat lähes puolet elintarpeistaan elintarvekomissariaatilta, mutta toinen puoli heidän täytyi hankkia itselleen vapaasta kaupasta Suhkarewkalta (muuan tori Moskovassa), jolloin he edellisestä puoliskosta suorittivat kymmenennen osan palkastaan, mutta jälkimmäisestä täytyi heidän maksaa jälellä olevat yhdeksän kymmenesosaa.

Tämä kysymys, se seikka, että Venäjä on talonpoikaismaa, tulee ratkaisevimmin määräämään kommunismin kohtalon.

Kautsky selittää ankarassa bolshevikkien politiikan arvostelussaan, että bolshevikit ovat käsittäneet täydelleen väärin Venäjän vallankumouksen luonteen. Venäjän vallankumous merkitsee vasta siirtymistä feodalismista kapitalismiin. Ja sosialismi voidaan toteuttaa vasta sellaisessa yhteiskunnassa, jossa tuotanto on jo pääasiassa kehittynyt teollisoituneeksi kapitalistiseksi tuotannoksi. "Vallankumous on pikemminkin tehnyt Venäjällä sen, minkä se 1789 teki Ranskassa."

Tämän saman seikan lausui Maklakow syksyllä 1918 Dagens Nyheterin haastattelijalle: "Ei voi tehdä sen luonnonvastaisempaa olettamusta kuin että kaksivuotias saisi viikset ja toimittaisi lapsia maailmaan. Valtioiden kehitys käy aivan yhtä vankkojen lakien mukaan kuin yksilönkin."

Muista oloista mainittakoon vielä valistus- ja kouluolot. Tästä alastahan ovat puhuneet paljon sekä prof. Goode että maist. Heikel. Valistuskomissaria Lunatsharskia kiitetään innosuneeksi, aloiterikkaaksi, hienosti sivistyneeksi mieheksi. Täytyy myöntääkin, että monet aloitteet tällä alalla osoittavat rohkeata ja lennokasta suunnittelua. Onhan esim. propagandatyössä otettu käytäntöön ameriikkalaiset valistusjunat j.n.e. Mutta toiselta puolen on sanottava, että prof. Gooden kuvaukset ovat enemmän peräperää ladattuja ylisteleviä laatusanoja, kuin tosiasioita. Milloin tosiasia puikahtaa esitykseen, kompastuu hän heti. Hänestä on esim. suuremmoista, kun Moskovaan on kerätty 300 kansanopettajaa jonkunlaisille kursseille. Kolmesataa! Kun meidän pikkuruisessa Suomessamme käy lomakursseilla opettajia tuhatlukuisesti! Samoin hän kertoo: "Tehtiin yrityksiä (!) opetuksen antamiseksi itse talonpojille." Ja sitten hän kuvaa "työkoulua". "On helppoa kuvitella (!), että talonpojat, ovat alkaneet, vaikkakin hitaasti, kiintyä laitokseen, josta heillä on niin paljon hyötyä." Eräässä toisessa tapauksessa hän esittää kuitenkin pätevämpiä todistuksia, kuin tuon "on helppoa kuvitella". Näin: "Lisäksi järjestettiin yltympäri maata noin 600 siemenviljan y.m. jalostusasemaa. Näiden tulokset jätettiin vapaasti talonpoikien käytettäväksi. (Otetaanko yleensä missään maassa siemenjalostuksen tiedoista maksua?) Omin silmin olen nähnyt talonpoikain alkavan niitä käyttää." Siihen, joka voi näin naivisti kirjoittaa, ei voi oikein turvallisesti luottaa.

Maist. Heikelin kuvauksissa on hiukan enemmän tosiasiallisia tietoja — miten luotettavia, sitä on vaikea sanoa. Otan tähän muutamia kohtia:

"Venäjällä ei enää ole olemassa n.k. alempia ja keskiasteikkokouluja. Löytyy vain yhtenäisen koulun kaksi asteikkoa: toinen lapsia varten 8-12 vuoteen ja toinen puolikasvuisia varten 13-16 ikävuoteen. Koulun säätyerotuksista riippuva luonne on täten kerrassaan hävitetty. Oletetaan, että koulun toisen asteikon päättänyt oppilas — 17-vuotias nuorukainen tai neitonen, voi vapaasti valita opintojensa jatkamisen jossakin erikoisalaisessa, korkeammassa oppilaitoksessa."

Yhtenäisen koulun täydellisen toiminnan luonnollisena ehtona on, että valistus on kaikille avoinna. Tämän periaatteen toteuttamista tarkoittavatkin kansanvalistuskomisariaatin dekreetit, koskevat alkeisopin pakollisuutta, opin saannin maksuttomuutta kaikissa tasavallan kouluissa poikkeuksetta, lämpimän suuruksen antamista oppilaille, näiden varustamista valtion laskuun kaikilla koulutarpeilla, sekä vaatteiden ja kenkien varaamista sellaisille oppilaille, joiden vanhemmat eivät siihen kykene. Paitsi sitä pyrkii hallitus lisäämään kaikin tavoin internaattien lukua, ja vaikkakin se ei pyri hävittämään perhettä, niin se kuitenkin koittaa pitää huolta niistä lapsista, jotka perheen luonnollisen höltymiskehityksen takia eivät enää perheen piiriin sovellu.

Että tällaisen suunnitelman toteuttaminen käytännössä kohtaa miltei yliluonnollisia vaikeuksia lienee sanomattakin selvä. Ensiksikin rahallinen puoli. Kansanvalistuskomisariaatin menoerä kuluvaa vuotta varten on määritelty 13 miljaardiksi ruplaksi. Jos laskemme, että ruplan ostokyky verrattuna vanhaan hopearuplaan on laskenut 15 kertaa — mikä suhde ainakin viime kesänä oli todellisuutta varsin lähentelevä — niin saamme tulokseksi, että ruplan normaaliarvossa laskettuna Neuvosto-Venäjä käyttää kansanvalistukseen 800 miljoonaa ruplaa vuodessa, sensijaan kun tämä menoerä tsaarin aikaan oli korkeintaan vain 280 miljoonaa vuodessa. Nämä menot ovat siis lisääntyneet kolmenkertaisiksi.

Kertomuksista, jotka ensimmäiseen päivään tammik. kuluvaa vuotta (1919) julaistiin, huomaamme, että ensimmäisen asteikon koulujen luku oli lisääntynyt kymmenellä tuhannella ja toisen asteikon noin kolmella tuhannella. Kostroman kaupunkiin nähden esim. oli v. 1916 kaupungin alkeiskouluissa: 81 opettajaa ja 3,600 oppilasta, v. 1917 ja 1918 — 145 opettajaa ja 5,000 oppilasta; 1918-19 — 280 opettajaa ja 6,479 oppilasta. Oppilaiden lukumäärä kasvoi siis 79 pros. ja opettajain 245 pros. Pääesteenä koulun kehitykselle siinä suunnassa. ja siinä laajuudessa, josta ylempänä olemme huomauttaneet, ilmenee ei varojen puute, vaan mahdottomuus hankkia riittävässä määrässä tarvittavia välineitä tavaran puutteen vuoksi ylimalkaan maassa.