Olin nyt syksyn saapuessa äärimmilleen rasittunut kiihkeistä ponnistuksista. Ja mieltäni kalvoi vielä itsesoimaus sen johdosta, että en ollut auttanut tehokkaasti vanhempiani töissä. En ollut sittekään päässyt iskemään maankamaraan. Tämä merkillinen uusi sattuma oli ajanut minut taas aivan odottamattomalle polulle. Olin huomannut silloin tällöin vanhempieni katseissa vakavaa huolestumista ja hellää moitetta. Ja Halla-Maija sanoi suoraan, ettei tuo nuori herra tee työtä edes suolojensa edestä.
Syksy tulee. Vain silloin tällöin pälyilee järvi tyynenä. Mutta eivät kuvasta enää siihen tummanvihreät, maan uumenten voimaa uhkuvat rannat, vaan kalsea keltainen väri ympäröi sitä kuin kuolevan silmää. Kun aikaisina aamuina lupaavien laihojen hohtaessa kylmän yön kasteessa soutelen koukuillani ja koettelen onkea, kuuluu lahtien pohjukoista riihenpuinti ja sorsat lentelevät jo parvissa. Vedestä nostetut pellavapiot seisovat rannoilla totisina kolonnassaan, alastomat heinähaasiat halkovat sarkoja ja ruispellot ovat autioita erämaita.
Alan luopua salaperäisen kirjoituksen tulkitsemisyrityksistä ja palaan uudestaan ajatukseen lähettää se johonkin tutkimuslaitokseen.
Muutamana elokuun päivänä kuulin tuttua surinaa ilmasta. Sadat ja tuhannetkin kerrat olin sen surinan kuullut pääni päällä rintamalla, mutta täällä maaseudun rauhassa se oli aivan outoa ääntä. Kiiruhdin ulos ja hetken kuluttua näin vesitason laskeutuvan petäjikköniemeni kärjen edustalle. Se tuli hietikkorantaan ja hetken kuluttua tuli polkua myöten vastaani ystäväni ja toverini osakunnassa ja sotarintamilla luutnantti M. Hän palveli armeijan lento-osastossa. Kertoi olevansa lentomatkalla pohjoisesta pääkaupunkiin ja kun hänen reittinsä kulki aivan kotipaikkani ylitse, päätti hän laskeutua tervehtimään minua.
Olin tietysti suuresti iloissani hänen tulostaan ja pyysin häntä jäämään yöksi. Mutta siihen hän ei voinut suostua — vaan teki sensijaan päinvastaisen ehdotuksen: että minä lähtisin hänen mukaansa. Pääkaupungissa pitäisi ylihuomenna olla meidänaikuisten osakuntalaisten yhdessäolotilaisuus ja minun piti hänen mielestään välttämättä olla siellä mukana. Minä suostuin tähän ja syötyämme yksinkertaisen päivällisen nousimme ilmaan. Tuntiessani allani taas joustavan koneen pehmoisen tärinän, palasivat mieleeni muistot sotarintamilta. Aluksi pyrki ihan vaistomaisesti hakemaan altansa pattereja ja juoksuhautaverkkoja. Mutta kun tuli ilta, valtasi mieleni aivan toinen tunnelma. Ollessani lukemattomia kertoja rintamalla ja rintaman takana lentokoneessa, en juuri milloinkaan ollut kiinnittänyt huomiota allani kiitäviin maisemiin semmoisinaan. Aina oli ollut suoritettavana jokin vaikea tehtävä lentoretkellä ja se oli kiinnittänyt huomion. Nyt sen sijaan nautin täysin rinnoin siitä suurenmoisesta näystä, mikä korkeudesta katselijalle avautui eteen. Syysillan kuulauden kuvastuessa vesistöistä, syksyn väreissä loistavan metsän peilaillessa itseään veden pinnassa pimeni maan pinta allamme hiljalleen, mutta avaruudessa helisi vielä päivän valoisa soitto. Vedenpintojen tummetessa ja taivaanrannan punertuessa, välkehti allamme peninkulmien laajuisilla alueilla värien moninaisuus. Ja entäs sitte, kun kuu nousi ja valot syttyivät kaupungeissa ja kylissä! Niitä äärettömän pitkiä hopeaisia kuun siltoja! Sitä suurenmoista sadunomaista tunnelmaa, mikä maaemon pinnasta uhosi sinne ylös korkeuksiin!
Pysähdyttyämme parilla lentoasemalla, lähestyimme seuraavana aamuna pääkaupunkia. Aloimme laskeutua alas, pääteasema oli jo näkyvissä. Meidän piti sujahtaa pienen saaren päällitse aalloille kiikkumaan — kun yhtäkkiä kuulin korvat lukkoon lyövän pamauksen ja me putosimme suoraa päätä tuohon pieneen saareen. Menetin tajuntani ja heräsin vasta sairaalassa.
Sain kuulla että toverini oli kuollut ja että itse olin saanut vaikean täräyksen vatsaani ja pienempiä ruhjevammoja. Makasin monta päivää kuumeessa, joka johtui jostain vatsakalvon repeämästä. Lääkäri ei ryhtynyt repeämää ompelemaan, ennenkuin kuume olisi hävinnyt.
Vihdoin toinnuin niin että voin, jääpussi vatsalleni sopivasti sidottuna, nousta hetkeksi jaloilleni. Leikkaus määrättiin seuraavaksi päiväksi.
Lienee syytä telepaattisten ja yleensä alitajunnan ilmiöiden tutkimuksen vuoksi kuvata leikkauksessa kokemani seikat hiukan tarkemmin.
Muistan aivan selvästi, että sielullinen tilani ei ennen leikkausta ollut millään tavalla huomattavan erikoinen. Edellisenä iltana saamani unilääkkeen vaikutusta ehkä tuntui vielä aamulla. Joka tapauksessa olin hyvin rauhallinen. Kotipuoleni sanantapaa käyttäen minä vain "olla möllöttelin".