Nukkumisen jälkeen muuttui kaikki liitelemiseksi ja leijailemiseksi tyhjässä, kolkossa — tai tuskin voi sanoa kolkossa, sillä tuntui kuin tuo seesteinen avaruus ei olisi ollut hauskaa eikä kolkkoa, ei lämmintä eikä kylmää. Se oli vain aineetonta, elotonta tilaa, jossa liiteli, johon haihtui. Ei peljännyt, ei iloinnut, ei surrut. Tunsin itseni tavallaan vielä kokonaiseksi persoonaksi, mutta mitään en voinut tehdä, aktiivisuus oli loppunut ja täydellinen passiivisuus astunut sijalle. Siis nirvana.
Mutta yht'äkkiä näin tässä tyhjässä avaruudessa loistavan salaperäisen kirjoituksen ja tuokion kuluttua se vaihtui eräänlaiseen kuvaan, jota minun on mahdotonta täsmällisesti selittää. Tuntui kuin näkisin avaruudessa ajatuksia, jähmettyneitä ajatuksia. Ja tuntui vielä lisäksi kuin olisivat ne minun omia ajatuksiani, jotka palasivat jostain kaukaa takaisin luokseni. Nyt olin ymmärtävinäni täydellisesti sitä salaperäistä kirjoitusta, jota koko kesän olin kiihkeästi tutkinut.
Joitakuita varjokuvia ilmestyi tuohon manalan autiuteen. Minua asetettiin kuin arkkuun. Siinä kävi vierelläni ihmisiä. Tulivat, silmäsivät vakavina ja taas menivät.
— Tämä on kuolema, hiipi mieleeni himmeä ajatus.
Jo tuli hämärä muisto siitä; että olin leikkauksessa — se on epäonnistunut ja nyt olen kuollut. En välitä, ei peloita, ei iloita, heittäydyn, antaudun kuoleman valtaan — — —. Mutta ei, minähän tunnen olevani elossa, näen mitä ympärillä tapahtuu, näen ja en näe.
Nyt joku lukee kirjaa vierelläni — sekin kuuluu kuolemaan. Ne luulevat, että olen kuollut. Kun saisi ääntä. En saa. Missä minä olen? — Hämäryys alkaa hävitä. Tunnen tumman kaapinkulman ovinurkassa. Saan pääni kääntymään ja silmään toiselle puolelle. Elossa olen ja huoneessani. Nyt saan ääntäkin. En tiedä miksi minun täytyy mölähdellä, niin kuitenkin teen. Hoitaja, joka lukee istuen vierelläni, tuo sylkyastian.
— Oksettaako?
Minä vain syljen.
Mutta tuohan on vieras, joka minua hoitaa! Olenko sittekin siirtynyt johonkin toiseen maailmaan? Oman hoitajan täytyy tulla pian, pian, muuten kuolen. Hän tuleekin iloisena ja pyyhkii eetterihien.
— Kaikki on mennyt hyvin, sanoo hän. Ja minäkin tulen iloiseksi.