— Mutta mitä se sitte aikoo? Koriste alkoi taasen pyöriä. Sanokaa!
— Se aikoo elää.
— Sitäkö vain! Sehän on kovin kilttiä. Eläväthän muutkin Ekvatoriaan tulleet kansat.
— Sanooko neiti Sonja sitä elämiseksi?
Taas pysähtyi koriste ja syntyi vaitiolo.
— Kuinka niin?
— Jos neiti Sonja ja hänen kansansa olisivat Ekvatorian muiden kansojen asemassa, niin sanoisitteko, että se on elämistä. Eiköhän se tuntuisi kuolemalta.
— Te siis tarkoitatte, että tämä Borealian kansa aikoo elää samalla tavalla kuin minun kansani.
Taitsa nauroi:
— En suinkaan. Päinvastoin luulen, että tämä kansa ei ikinä voi elää niinkuin neiti Sonjan kansa. Ehkä sitte, jos se saa tuhannen vuotta rappeutua työttömänä, ilman todellista olemassaolon taistelua.