Ja sitte tulivat taudit, tuntemattomia hirveitä tauteja, joita ei kukaan osannut hoitaa. Ne tarttuivat — ja tappoivat karaistuneimpiakin ja väkevämpiäkin siihen paikkaan. Ruumis pöhöttyi ja musteni.
Vihdoin viimein toi Sorja tiedon, että viholliset valmistivat suurta paloa lounaassa, jonka he aikoivat sytyttää ensimmäisen kuivan myrskyn lähestyessä lännestä. He aikoivat polttaa Borealian autioksi tuhkaiseksi aavikoksi. Ensimmäinen kuiva myrsky tulisi lämpimän vuoden ajan lähetessä loppuaan.
Ja lämmin vuodenaika alkoikin tuota pikaa lähetä loppuaan — — —.
XII luku. Vanha Borealia.
Kun Urja oli saattanut puolisonsa lumiveturiin ja sulkenut hänen rakkaan olemuksensa vielä viimeisen kerran hyväilevään silmäykseen, kääntyi hän kotiin päin ennenkuin lumiveturi lähti. Hänen täytyi lähteä, sillä hänen voimansa olivat loppumaisillaan.
Tultuaan vapisevin polvin siihen pieneen suojamaan Kapitoliossa, jossa jokainen esine ja paikka puhui Turjasta ja heidän monivuotisista yhteisistä ponnistuksistaan ja taistoistaan, retkahti hän istumaan pöydän ääreen ja heittäytyi käsiensä päälle kasvoilleen pöydälle. — Hän oli nyt niin suunnattoman avuton ja yksin — — — ikäänkuin hän olisi ollut ainoa elävä olento koko avaruudessa. Hänen oli vaikea olla tässä huoneessa, sillä tuntui kuin liikkuisi siellä kuolema, niinkuin sieltä olisi jo sykkivä elämä paennut ja jälelle jäänyt vain puristava hiljaisuus ja yksinäisyys. Mutta muualla olisi hänen vielä vaikeampi olla.
Hän ei jaksanut nyt nousta kuutiohuoneeseen katsomaan kaukana lahdella häämöttävää mustaa pistettä. Hän ei jaksanut. Ja mitä se hyödyttäisi häntä, hyljättyä yksinäistä. Se menee kuitenkin. Se ei tule takaisin.
— Niin meni minun elämäni. Tähän se päättyi. On niin raskasta. On niin raskasta. — — —
Hän istui kauan, kauan hiljaa siinä paikoillaan. Ellipsoidi soi ja valitti katolla ja meteorit räiskähtelivät.
— — — Mutta sitte kuului lapsen itkua. Se tunki Urjan aisteihin, se värähdytti häntä. Hän ajatteli, miltä tuntuisi, jos hänellä edes olisi lapsi luonansa. — Kuinka se sentään olisi toista, lämmittävää, iloista! Miksi hänellä ei ole lasta? He omistivat kaiken huomionsa siinä määrin kansalleen, että he eivät katsoneet voivansa sallia sellaista onnea itselleen. Se oli käynyt kuin itsestään. Ennen ei Urja tullut tätä ajatelleeksikaan.