Ehti siihen toinen samaa maata:
— Totta puhuen. Me pidämme Urjastamme niin paljon, että kaiken täytyy pyöriä, minkä hän tahtoo pyörimään. Täällä tuulee pikkasen. Päällikkö käy sisään!
Siellä oli vielä entinen elämän ja energian tuntu ilmassa. Koneiden jyrinä ja sihinä oli niin mieluista soittoa, että Urja melkein unohti hetkeksi uhkaavan kuoleman.
Mutta hän ei ehtinyt kauan nauttia tästä tunteesta. Pyrkiessään voima-asemilta sairaaloihin, näki hän tiepuolessa kaksi kuollutta, miehen ja naisen. He olivat nyykähtäneet lumeen, väännelleet kouristuksen kynsissä, antaneet ylön ja sitte nukkuneet. Ruumiit eivät olleet vielä jäässä — se ei siis ollut pakkasen työtä. Urjaakin huimasi ja ilkeä paino päässä ja ellottava tunne sisällä asteli hän vaivaloisesti edelleen.
Lähellä sairaaloita juoksi nainen eräästä asunnosta ulos ja heti toisia ihmisiä hänen jälessään. Nainen juoksi Urjaa vastaan. Hänellä oli sylissään nähtävästi pieni lapsi. Kun hän huomasi Urjan, näytti hän säikähtävän, pysähtyi ja tuijotti Urjaan suurin älyttömin silmin. Samassa saavuttivat takaa-ajajat hänet. Kävi selville, että hän oli mielipuoli ja lapsi hänen sylissään kuollut. Hän hyssytteli pienokaisen ruumista hellästi, kuin peljäten sen heräämistä — — —.
Sairaaloissa oli paljon mielipuolia ja paljon kouristusten kanssa kamppailevia. Ja käydessään muutamissa asunnoissa, näki Urja kamalan näyn toisensa perästä. — Jokin merkillinen surma liikkui nyt tämän kansan keskuudessa. Tämä kaikki ei nyt johdu yksistään nälästä ja heikkoudesta ja myrskystä. Jokin tuntematon voima on nyt tarttunut peliin. Mutta mikä se on? Avaruuden nimessä: mikä se on?
Urja palasi kierrokseltansa uupuneena ja toivottomana. Hänestä alkoi tuntua, että kansa ei kestä tämän myrskyn yli — — —.
Mutta se kesti kuitenkin. Suuren saaliin otti kuolema, mutta ei sentään kaikkia. Myrsky loppui odottamattoman lyhyeen ja tuli tasaisia tuulia ja tyyniä ilmoja. Eloon jääneet hengähtivät helpotuksesta. Kaikki voima-asemat pantiin kuntoon ja siellä täällä välähti silmistä kirkas toivon säde.
Nyt alkoi Urja odottaa viestejä Turjalta. Hän oli aivan varma, että se saapuu myrskyjen lakattua. Ensin hän ajatteli päivästä päivään, että eihän vielä ole aikakaan. Matkahan kestää kymmeniä päiviä nopeastikin kulkien. Mutta kun alkoi olla kulunut kymmeniä päiviä, kävi hänen odotuksensa rauhattomammaksi. Hän nousi tuontuostakin kuutiomajaan tarkastelemaan kaukoputkella jäätiköitä ja Borealian lahtea. Monta kertaa hän oli näkevinään viestintuojain saapuvan ja silloin hän oli aina niin kiihtynyt, että hän ei voinut pitkään aikaan tehdä mitään, hän käsitteli esineitä aivan älyttömästi.
Mutta aina laukesi hänen kiihtymyksensä pettymykseksi. Ei tullut ketään. Joko oli se musta pilkku jäätiköllä tai lahden jäällä harhanäky tai Borealian metsästäjäjoukko.