Parhaillaan rakennettiin vuorille uusia asuntoja, sillä Polyhymniaa lähestyttäessä huuhtoisi tuhat mittaa korkea vuoksiaalto maita ja mantereita. Sateessa ja ukkosessa jymisevät voima-asemat, säksättävät ja hyrisevät veturit ja työmarssit kaikuvat — ne ovat Borealian työmarsseja. — — — On lopultakin saatu mukaan muutamia tuhansia Ekvatoriankin väkeä, työtarmo tarttuu ja leviää ja pilkkalaulut laiskoista ja veltoista kirvelevät ja yllyttävät myöskin puolestaan. Turja istuu keskuksessa toisella puolella maapalloa, Karma toisella puolella. Ja taas alkaa tuntua ihmisissä, lauluissa, puheissa, ilmassa oikea taistelun viritys.
Viuuh, huii, pomm, pang, räts, räts. Ilma on täynnä räikinää, vonguntaa ja räiskettä. Meteorisade on viimeaikoina kiihtynyt varsin arveluttavaksi. Onneksi kuitenkin kaikki maahan putoavat möhkäleet ovat edelleen pieniä. Tapahtuu onnettomuuksia. Mutta ei kuitenkaan niin hirvittävästi kuin metelistä päättäen uskoisi.
Kun on hiukan tyyntä, kuuluu etelästä kuin maanalaista jyminää, ja maa tärähtelee ja heilahtelee niin että asumukset ja voima-asemat ratisevat. Siellä jäätikkö paisuu ja ponnistaa vuoria, nunatakeja, ratkoo maahan vajoavia kuiluja — niinkuin maanjäristyksissä. Ja kun ilma taasen hetkeksi kylmenee, jymähtelee sama jäätikkö niin että ilmakehä tärisee.
Sataa, sataa, sataa. Aamusta iltaan, illasta aamuun. Etelästä tulevat joet tulvivat ja kosket mylvivät ja hyökkäävät merta kohti kuin takaa-ajettu ilveslauma. Mitä mahtanee oikein etelänavalla tapahtua?
Se maapallon puoli puskee tietä auki tomu- ja kaasujoukkioissa. Lämpötila kohoaa siellä yhä ja jäätikkö sulaa sitä nopeammin ja virrat syöksyvät sieltä sitä hurjempina. Meri alkaa hiljalleen kohota ja siinä alkaa tuntua voimakas luode ja vuoksi. — Lähestytään siis Polyhymniaa.
Silloin tällöin tappavat vyörymyrskyjen tuomat myrkylliset kaasut siellä täällä ihmisiä — — —.
Turja ei voi enää tehdä juuri ollenkaan havaintoja tähtitornissa. Hän laskee tuloksia entisistä havainnoistaan. Vieläkään hän ei tiedä edes ensimmäisen Polyhymnia-kohtauksen luonnetta. Hän tietää vain yhden asian, joka kiihoittaa häntä ponnistamaan äärimmilleen: Tulema ei ole ottanut huomioon valonsäteen taipumista auringon lähellä. Hänen tulemansa täytyy siis olla ainakin hiukan virheellisen. Mutta kuinka paljon — ja mikä on oikea tulema?
Toisinaan hän asuu melkein vakinaisesti veturissansa, jonka hän on itse rakennuttanut, joka kulkee maalla kuin lentäen ja joka kulkee vettä myöten nopeammin kuin mikään soutu. Hän risteilee omaa puoliskoansa maapallon vyöstä. Hän tarkastaa voima-asemia, johtaa rakennustöitä, kehoittaa, uhkaa ja haukkuu.
Hän on huomannut, että näitä Ekvatorian miehiä on kohdeltava yleensä toisin kuin Borealian kansaa. Näille on puhuttava paljon, he eivät ymmärrä vaiteliasta, lyhyttä ja täsmällistä käyttäytymistä. Siksi hän onkin usein liikkeellä. Hän opettelee nasevimmat iskusanat ja haukkumasanat. Hän tuo tulta ja intoa aina sinne, mihin hän ilmestyy. Kaikki ihmettelevät häntä, laiskat häntä pelkäävät, mutta yleensä Ekvatorian väkikin oppii luottamaan häneen. Matkoilla ja öillä hän laskee suurta ongelmaa ja kiihkoaa tulosta sitä tulisemmin, jota hurjemmin luonnonvoimat alkavat ympärillä raivota. Sorja seuraa häntä melkein aina. Hän hoitaa Turjaa, hän järjestää pelastustöitä onnettomuuspaikoilla ja sairaiden ja haavoittuneiden hoitoa. Yhdessä he taistelevat — mutta eivät he ole päässeet sen lähemmäksi toisiaan.
Joskus menee Turja Sonjan luo. Ei hän enää keskustele hänen kanssaan, ei hän ole iloinen eikä surullinen, ei pura mieltänsä. Hän istuu vaiti, kuuntelee Sonjan hiljaista puhelua, soittoa ja laulua ja lähtee jälleen otteluunsa.