Ja Sonja silitti tarinoillaan pois syntyneen kiusallisen jännityksen.
Sorjakin näytti tyyntyvän.
Mutta sitte tultiin hakemaan Turjaa eräälle toiselle voima-asemalle. Sovittiin, että naiset menevät kahden suoraan veneellä ja Turja jatkaa matkaa voima-asemalta maitse järven ympäri.
— — — Istuessaan korkeata järven rantaa kiitävässä veturissa näkee Turja venheen lähestyvän Kapitolion rantaa. Ei ollut enää jälellä kuin satakunta mittaa. Silloin vene yhtäkkiä kaatuu ja molemmat naiset painuvat vedenpinnan alle. Turja ei ollut kovin levoton. Sorja oli aivan erinomainen uimari — hän kyllä varmaan pelastaisi sekä itsensä että Sonjan, joka ei osannut uida. Sorja ilmestyykin vedenpinnalle — mutta ilman Sonjaa. Hän sukeltaa kerran — mutta palaa sittekin ilman Sonjaa. Nyt hän alkaa uida rantaan. Tämäpä on käsittämätöntä! Turja hypähtää tapansa mukaan itse koneen ääreen ja lisää vauhtia. Hetken kuluttua hän on Kapitolion rannassa. Siellä on jo venheitä etsimässä Sonjaa. Hänet löydetäänkin — kuolleena.
Tämän päivän jälkeen eivät Turja ja Sorja katsoneet toisiaan silmiin. Kammottava autius astui heidän välillensä. Mutta he aavistivat, että pian tulisi ratkaisu — ei ollut aikaa enää selvitellä avio-asioita. — — —
Hetken kuluttua viiletettiin taas yhä tihenevissä ja kuumenevissa tomu- ja kaasujoukoissa. Yhä tukalammaksi ja tukehduttavammaksi kävi ilmakehä, yhä lukuisammin kaasi kuolo kansaa.
— — — Yötä päivää oli Turja viime aikoina istunut laskujensa ääressä ja vihdoin hän näytti saaneen tietoonsa kaikki. Hän näytti olevan kylmä ja kova kuin kivi, kalpeana, huulet yhteen puristettuina tuijotti hän Kapitolion katolta tätä Avaruuden valtojen kiroamaa maata. Hetken hän arveli, onko syytä enää jatkaa taistelua. Eikö olisi parasta siemaista unijuomaa ja nukkua rauhassa pois, ennen hirmuista loppua?
Mutta tumman meren pintaviiva kaukana pohjoisessa muistutti hänelle jäätiköistä, jotka olivat sen pintaviivan takana ja maasta jäätiköiden keskellä. Ja taas puhuivat hänelle tuhannet sukupolvet haudoistansa, sukupolvet, jotka eivät olleet koskaan luopuneet taistelusta kesken. Ja samassa hetkessä olivat itsemurhan ajatukset kaukana hänestä.
Jospa hän olisi saanut heti Ekvatoriaan tultuaan tietää koko totuuden ja jos hän olisi näiden kuluneiden vuosien aikana voinut panna kaikki Ekvatorian kansan voimat liikkeelle tuhon torjumiseksi, niin — niin hän olisi varma, että ihmiselämä tällä taivaankappalella olisi voitu pelastaa, vaikkapa sitte olisi täytynyt koko tähteä siirtää radaltaan. Jos Tulema olisi ollut mies, jos Ekvatorian kansa olisi ollut samaa ainetta kuin Borealian kansa, jos hän olisi saanut pelastetuksi Vanhasta Borealiasta Urjan ja muut sinne jääneet, niin totta totisesti: vielä olisi tuleville polville tämän tähden pinnalla kirkas aurinko paistanut, vielä olisi ihminen iloinnut ihanassa maassa. Nyt on kaikki myöhäistä. Ei voida tehdä muuta kuin hätäisesti varustautua heikkoon puolustukseen ja odotella sattumalta apua.
Turja kutsui Karman maapallon toiselta puolen kiireesti luoksensa. He neuvottelivat kauan kahden — nämä kaksi jälelle jäänyttä urhoa Vanhasta Borealiasta. Ja kun Karma palasi takaisin maapallon toiselle puolelle, kului pari päivää ennenkuin ensimmäinen kokkapuhe kuultiin hänen suustansa. Ja se merkitsi paljon se.
Borealian miehille ilmoitettiin, että nyt vihdoin tulee kaikkien taistelujen taistelu. Eros ja Polyhymnia törmäävät yhteen sadan päivän kuluttua. Eros voi hajota tomuksi ja voi tulla Kaiken Loppu. Mutta saattaa myöskin ajatella, että jäisi jälelle kappaleita, joilla ihminen voisi elää. Joka tapauksessa: on tehtävä kaikki, mitä voidaan.