Hänen kansansa oli samoista maapallon aineista kuin Ekvatoriankin kansa. Hänen kansallansa oli sama oikeus auringon energiaan kuin Ekvatoriankin kansalla. Elon kipinä kaikissa oli samaa avaruuden rannattomilla ulapoilla kukkivaa elämää. Ei ollut eroa tässä suhteessa hänen kansansa ja Ekvatorian kansan välillä. Hänen kansallansa oli aivan sama oikeus koko maapalloon kuin kellä muulla hyvänsä. Sen ei tarvinnut kuolla niin kauan kuin maapallolla elää voi.
Ja olipa Ekvatorian kansa millainen tahansa, sen kanssa kosketuksiin antautuminen ei kuitenkaan merkinnyt kansan ruumiillista itsemurhaa. Itsemurha oli ensin vältettävä ja sitte pidettävä huolta muusta.
Turja tarkasteli kaukoputkella Ekvatoriaa. Hän näki sulaa maata ja sen takana taivaanrannalla sulan meren. Jäätiköllä ei hänen kaukoputkensa tavannut yhtään elävätä olentoa. Hän etsi sopivaa päämajan paikkaa jonkun matkaa lähempänä sulaa maata. Sinne pystytettäisiin yksi kasematti ja yksi retkikunta pitäisi siellä aina leiriä kahden muun retkeillessä ympäristössä.
XVIII luku. Borealia ja Ekvatoria.
Turja kutsui miehistön ulos ja näytti heille tummaa juovaa taivaanrannalla.
— Taitaa ihan koti näkyä, pärpätti Orma. Olisi tätä saanut kauemminkin kestää.
Turja antoi Ormalle kiikarin ja kehoitti katsomaan.
— Näyttääkö Borealialta? kysyi Turja.
Orma pudisti sanattomana päätänsä ja palasi kasemattiin. Kaikki kiikarit suuntautuivat tummaa juovaa kohti. Äänettöminä tähyilevät miehet. Lopuksi kuitenkin Turma kysäsee:
— Mikä se sitte on tuo maa?