Pietari ei tyytynyt siihen, että hän itse kävi seurueinensa ulkomailla, vaan hän tahtoi, että sinne myöskin muita matkustaisi ja että Venäjälle muuttaisi ulkomaalaisia. Mutta tässä kohden oli suuria vaikeuksia voitettavana. Yleinen mielipide venäläisissä oli vielä toinen kuin heidän tsaarillaan. Ulkomaalaisuutta pidettiin jumalattomuutena, sinne matkustaminen oli syntiä, kerettiläisyyteen joutuminen oli tarjolla; monet, varsinkin ylhäisten joukossa, halveksivat ulkomaalaisuutta. Työttömään elämään tottuneet bojaarit eivät myöskään mielellään ruvenneet merimieselämän vaivoihin tai muihin raskaisiin töihin, jota ulkomailla vaadittiin. Lähteminen oli sentähden useinkin vastenmielistä. Mutta tsaarin tahto oli ankara. Hän teki matkasuunnitelmat ja opinharjoitukset hän sääsi. Tsaari piti myöskin valvontaa, että hänen määräyksensä tulivat noudatetuiksi. Kullakin piti olla palatessaan tyydyttävä todistus harjoittamastaan opista. Rangaistus seurasi, jos ei tsaarin tahtoa täytetty; niskoittelevan tavarat otettiin valtion omaksi. Siinä oli jotenkin paljon ankaruutta, kun ottaa vielä huomioon, että asianomaiset tavallisesti omalla kustannuksellaan olivat pakotetut matkansa suorittamaan.

Etupäässä laivain rakennukseen ja meritoimiin kuuluvia asioita määräsi Pietari Venäläisiä ulkomailla harrastamaan. Venetsiaan, Hollantiin ja Englantiin heitä useimmiten käsketään lähtemään. Niinpä esim. sanotaan eräässä kreivi Tolstojta varten laaditussa määräyksessä, että hänen tuli tutustua maantieteellisiin karttoihin, kompassiin ja muihin merimiehille tarpeellisiin seikkoihin; hänen tuli niinikään oppia ohjaamaan laivaa, purjeiden hoitoa ja taklausta; jos mahdollista oli, tulisi hänen myös ottaa osaa meritappeluihin ja hankkia todistuksia miten hän niissä oli suoriutunut. Mutta myöskin sotalaitosta, rakennustaitoa, astronomiaa, matematiikkaa y.m. käytännössä tarvittavia tietoja piti hankittaman. Useille pantiin määräksi, että heidän tuli hankkia kaksi "mestaria" Venäjälle muuttamaan. Tästä valtio korvaisi maksot. Vieraita kieliä oppimaan ja tutkimaan, valtion hallintojärjestelmään perehtymään ja valtiomiehiksi harjaantuakseen lähetettiin myöhemmin Venäläisiä ulkomaille, mutta ensi aikoina olivat käytännölliset tiedot tärkeimmät.

Tavallisesti lähdettiin pakosta ulkomaille, mutta muutamat isät lähettivät poikiansa vapaaehtoisestikin, että heistä muodostuisi hyviä tsaarin ja valtion palvelijoita. Se oli heillä velvollisuudentuntoa. Olipa sellaisiakin, vaikka harvassa, jotka sivistykselle antoivat arvon ja yksinomaan sentähden halusivat jälkeläisilleen sitä. Eräs isä antaa Hollannissa olevalle pojalleen neuvoja, että hänen pitäisi joutohetkinä käydä seuroissa, teaattereissa, hankkia "kavalierintapoja", harrastaa ratsastamista, tätäkin taitoa, jota vanhan venäläisen käsityksen mukaan seurasi ikuinen rangaistus helvetissä. "Ainoastaan tiedoilla", sanoo sama isä, "saatetaan alkuperäisestä raakuudesta vapautua: luonnollinen ihminen, jollaisena isä ja äiti hänet maailmaan synnyttää, ei tuo mitään mukanaan".

Hyöty ei näistä matkustuksista aina ollut sellainen, kuin tsaari tarkoitti. Vastenmielisesti kun moni lähti, ei oppiminenkaan käynyt halulla. Kieli oli vierasta monelle, sivistyskanta oli niin alhainen, etteivät kyenneet ymmärtämään länsimaiden kehittyneempiä oloja. Pietari itse ei osannut antaa arvoa hienommalle sivistykselle, ei taiteille, eikä hallintokaan silloin vielä hänen huomiotaan kiinnittänyt: Hänen kasvatuksensa oli puutteellinen ollut; ja sivistystä ei hän hakenut sen jalostavan voiman vuoksi, joka sillä ihmishenkeen on, vaan käytännöllisen edun vuoksi. Kuvaavaa on hänen käyntinsä Lontoossa ollessaan Englannin kuninkaan luona. Linnassa oli paljon komeita tauluja, suurimpien mestarien teoksia; Pietarin huomio ei niihin ollenkaan kääntynyt; mutta kuninkaan huoneessa näki hän uunin päällä erään pienen koneen, joka osotti tuulen suunnan, ja tätä hän suurella uteliaisuudella rupesi tarkastamaan. Hänelle jäi sen vuoksi hämäräksi, käsittämättömäksi hienompi sivistys. Hänen olentonsa ja tapansa ei muuttunut; hän pysyi intohimoisena, aistillisuuteen taipuvaisena henkilönä koko elinaikansa. Mutta monet muut eivät saattaneet omistaa itselleen käytännöllistäkään puolta lähimainkaan siinä määrässä kuin Pietari. Useat kulkivat paikasta toiseen, mitään saamatta aikaan, joivat ja kuluttivat rahansa ja panivat kaikellaisia rauhattomuuksia toimeen; he näyttivät kyllä useinkin kotimaansa raakoja tapoja Länsi-Euroopassa. Hollannissa olivat kaikki siellä oleskelevat Venäläiset määrätyt erään ruhtinas Ivan Lvovin valvonnan alle; mutta hän valittaa tsaarille, että opintomatkalla olevat Venäläiset elävät hurjasti, tekevät velkoja ja uhkaavat itse hänenkin, inspehtoorinsa, elämää. Englannista kirjoittaa siellä oleva valvoja, ettei hän saata saada mitään aikaan opintoja varten sinne tulleiden Venäläisten kanssa; he eivät tahdo mennä oppiin mestarien luo, eikä sitoutua mihinkään toimeen; sitä vastoin tahtovat he päästä kotiin lähtemään ilman mitään aihetta ja vaativat vielä suuria rahasummia paluumatkaa varten; ei pyynnöt eikä uhkaukset ole mitään vaikuttaneet. Hurjuudessa oli yksi Venäläisistä puhkaissut erään Englantilaisen silmän, josta viimeksi mainittu vaati 500 puntaa. Samantapaista menettelyä kerrotaan muualtakin. Useat arvattavasti palasivat jotenkin samallaisina kotimaahansa kuin olivat sieltä lähteneetkin.

Harvassa oli sellaisia matkustajien joukossa, jotka osasivat tehdä havaintoja kuulemastaan ja näkemästään. Sellainen oli esim. äsken mainittu kreivi Tolstoj, joka matkusteli Puolassa, Saksassa ja Italiassa. Hän huomaa eri kansojen luonteet, tavat ja ominaisuudet sekä arvostelee niitä; hän tarkastelee komeita rakennuksia; oikeudenkäynnissä hän on saapuvilla j.n.e.; hän osasi omistaa ja arvostella sitä mitä hän näki.

Mutta olkoonpa niinkin, ettei kaikilla ollut yhtä suurta hyötyä, että etupäässä käytännöllinen puoli Euroopan sivistyksestä tuli Venäjän hyväksi, oli se kuitenkin tärkeä, se oli suuri askel lähentämään sitä Euroopaan. Näiden tietojen kautta Venäjä saattoi käyttää edukseen omia apulähteitään, hankkia aineellisia voimia, joiden avulla se voi kohota suuruuteensa.

Niinkuin jo on mainittu; tahtoi Pietari myöskin saada enemmän ulkomaalaisia Venäjälle, etupäässä käytännöllistä väkeä. Hän oli itse matkoillaan värvännyt sellaisia henkilöitä. Sinne kutsuttiin arkkitehtiä, lakimiehiä, mekaanikkoja Ranskasta, upsieria armeijaan, insinööriä kanavia kaivamaan, lääkäriä y.m. Kaikki tänne tulijat eivät olleet varsin kehuttavia miehiä. Onnensa hakijoita ne usein olivat, sellaisia, jotka eivät kotimaassaan tulleet toimeen. Venäjä oli silloin jonkinlainen Amerikka, jonne mentiin rahoja ja etuja hankkimaan; hyviä palkkoja ja muita etuja näet luvattiin sinne siirtyville. Mutta eipä se aina niin hyvää ollut. Venäläiset ylipäänsä vihasivat ulkomaalaisia, vehkeilivät niitä vastaan, tekivät heidän olonsa tukalaksi; luvattuja etuja eivät aina saaneet nauttia; siitä syntyi paljon rettelöitä ja kiistoja, ja moni palasi tyytymättömänä kotimaahansa takaisin, mutta usea jäi kuitenkin sinne asumaan ja auttamaan taidollaan Venäjän kehitystä.

X. Ensimmäiset uudistustoimet.

Elokuun 25 p:nä illalla saapui Pietari pääkaupunkiinsa Moskoovaan ja lähti sieltä heti Preobrashenskiin. Seuraavana aamuna tuli korkeita virkamiehiä hänen luoksensa onnea toivottamaan hyvin päättyneen matkan johdosta. Tsaari oli hyvällä tuulella, iloinen ja ystävällinen; vanhan venäläisen tavan mukaan lankesivat onnittelijat maahan hänen eteensä ja hän taas kohotti heidät ylös sekä suuteli heitä. Mutta tämän itämaalaisen kunnianosotuksen päätyttyä tarttui tsaari saksiin ja leikkasi useammilta läsnäolevilta parrat pois; muiden muassa menetti sotamarsalkka Schein partansa.

Tämä ensimmäinen hyvinkin mielivaltainen toimi oli ikäänkuin enteenä siitä, että uusi aika oli alkamassa. Ennen ulkomaan matkaansa ei Pietari ollut paljon asioihin puuttunut; hän oli ainoastaan hankkinut oppia itselleen; mutta nyt oppiaika päättyy ja hän rupeaa saamaansa oppia kansansa ja valtionsa eduksi käyttämään. Hän ryhtyi hallitsemaan ja tästä lähin se oli hän yksin, joka kaikki määräsi. Pietari esiintyi ikäänkuin muinais-roomalainen diktaattori, joka kaiken vallan valtiossa oli saanut. Hän ei säästänyt mitään; ei valitukset eikä pyynnöt häneen vaikuttaneet. Sillä hän katsoi velvollisuutensa vaativan sitä mitä hän teki. Venäjän kansa ei hänen toimiansa ymmärtänyt; se näki niissä vaan mielivaltaisuutta, pyhyyden loukkaamista, uskonnon sokaisemista ja tsaarin oman arvon alentamista. Pietari taas koetti esiintyä kansansa opettajana; valtaistuin oli samassa se paikka, josta tsaari antoi neuvoja kansalleen ikäänkuin alaikäisille holhoteille. Pietarin toimissa ei tosin tavata johdonmukaisuutta; hänellä ei ollut itsellään selväksi muodostettua suunnitelmaa, jonka mukaan hän toimi. Määräykset, joita hän antoi, olivat usein ilman mitään yhteyttä toistensa kanssa. Hänellä ei itsellään ollut sivistystä siinä määrässä, että hän olisi kyennyt luomaan valmiiksi suurta ohjelmaa. Hänen koko taipumuksensa ja kasvatuksensa oli käytännöllisyyteen kääntynyt ja tästä hän ei saattanut irtaantua teoriiojen alalla ajattelemaan. Usein koskevat hänen reforminsa vaan ulkopintaa, ydin jääpi entiselleen. Varsinkin hänen ensimmäisissä toimissaan se tulee näkyviin.