Aina iltaan asti kesti kiihkeä taistelu; Kaarle XII oli itse mukana, missä taistelu oli hurjin. Sekasorto tuli iltahämärässä hyvin suureksi. Tuskin enää tiedettiin, ketkä olivat vihollisia, ketkä omia miehiä; kaksi rykmenttiä Ruotsalaisia esim. rupesivat ampumaan toisiaan; paljon miehiä siinäkin kaatui ennenkuin erehdys huomattiin.
Suomalaiset taas, jotka kulkivat ryöstelemässä Venäläisten leiriä, löysivät viinaa ja joivat humalaan itsensä sekä kulkivat huutaen ja meluten suurissa joukoissa.
Sama sekasorto oli Venäläisten puolellakin alusta alkaen. Sotamiehet olivat kyllä urhoollisesti taistelleet, mutta johto oli huono. Eräs upsieri mainitsee, "että kaikki tungeksivat sikin sokin niinkuin karjalauma, yksi rykmentti toiseen, ettei kahtakymmentä miestä voitu järjestyksessä toistensa rinnalla pysyttää". Väitetäänpä sitäkin, että sotamiehet käyttivät sekasortoa tyydyttääkseen kostonhimoansa ulkomaalaisille, he kuin surmasivat useita omia upsierejaan.
Ne venäläiset, jotka eivät olleet paenneet, antautuivat vangiksi kun olivat virran ja Ruotsalaisen leirin välillä, Muun muassa joutui ylipäällikkö sekä useat muut upsierit Ruotsalaisten haltuun. Paljain päin ja maahan asti kumartaen tulivat he Ruotsin kuninkaan eteen, rukoillen henkeänsä häneltä. Jalomielisesti antoi Kaarle XII heille vapauden, ja toiset saivat pitää aseensakin. Hän ei näet sotamiehistä pitänyt lukua, mutta upsierit, joiden hyvästä johdosta kaikki riippui, piti hän vankina.
Ruotsin nuori kuningas oli taas saanut loistavan voiton. Tämän 18-vuotiaan sankari-nuorukaisen maine kulki halki Euroopan; joka taholla kuului hänen ylistystään. Hän oli muka nuori leijona, jonka tuli hankkia oikeutta maailmaan ja voittoja rehellisille. Kukapa voisi, niin sanottiin, vastustaa hänen voitokkaita aseitaan. Jumala itse, niin hän itsekin arveli, johti hänen kättänsä.
Venäjän tsaari taas menetti suuressa määrässä arvoansa, jonka hän ennen oli saavuttanut. Häntä ivattiinkin, varsinkin Ruotsissa. Narvan tappelun johdosta lyötiin Ruotsissa monta muistorahaa, ja yhdessä niistä esim. oli kuvattuna etupuolella Pietari lämmittelemässä kanuunatulen ääressä; pommia viskeltiin kanuunista piiritettyyn Narvaan; rahan ympärillä oli kirjoitus otettu Raamatusta: "Mutta Pietari seisoi heidän luonaan ja lämmitteli itseänsä". Rahan toisella puolella kuvattiin venäläisjoukkoa pakenemassa Narvasta; pakenevien etupäässä on tsaari, joka viskaa pois miekkansa; lakkinsa on hän hukannut ja nenäliinaa pitää hän silmillään. Rahan sivussa on Raamatusta otetut sanat: "Ja Pietari lähti pois ja itki katkerasti".
Mutta Narvan tappelulla oli kokonaan päinvastainen vaikutus kuin ensimmäisessä voitonriemussa voittajien puolella oli toivottu. Kaarle XII:teen tämä helposti saatu voitto saattoi vielä enemmän itseensä luottamusta ja halveksimista Venäläisiin, jotka kuitenkin olivat hänen vaarallisimmat vihollisensa. Hän ei luullut heistä mitään vaaraa olevan. "Ei ollut", sanoo hän ivallisesti, "mitäkään huvia taistella Venäläisten kanssa; ne eivät tee vastarintaa, niinkuin muut, vaan juoksevat matkaansa". Hän jätti Pietarin uusia valmistuksia tekemään, arvellen milloin hyvänsä voivansa kukistaa hänen joukkonsa. Siinä oli suurin erehdys; ja mainitaankin, että hänen etevimmät kenraalinsa kehottivat häntä ensin perin pohjin kukistamaan Venäjän voimat, sitten vasta olisi aika lähteä Puolan kuningasta vastaan. Näin ei kuitenkaan käynyt.
XV. Pietari valloittaa Ruotsin Itämeren maakuntia. — Kaarle XII
Puolassa.
"Ei saata ihmetellä, että tätä vanhaa, harjaantunutta ja paljon kokenutta sotajoukkoa vastaan taistellessaan kokematon nuorukainen joutui tappiolle", kirjottaa Pietari myöhemmin n.k. päiväkirjaansa, puhuessaan Narvan tappelusta, tarkottaen luonnollisesti kokemattomalla nuorukaisella omaa sotajoukkoansa. "Tosin kyllä", jatketaan samassa päiväkirjassa, "oli tuo tappio meistä ikävä ja raskas. Se näytti riistävän meiltä kaiken tulevaisuuden toivon, sekä johtuvan Jumalan ankarasta vihasta. Mutta nyt, kun oikein asiata ajattelemme, täytyy meidän olettaa sen johtuneen Jumalan hyvyydestä eikä hänen vihastaan; sillä jos olisimme jo silloin voittaneet, kun emme vielä paljon ymmärtäneet sota-asioita ja valtion hallintoa, olisi tuolla onnella saattanut olla sangen huonot seuraukset; sen Ruotsalaisten kohtalo osottaa… Mutta kun meidän täytyi kestää tuo onnettomuus tai oikeastaan onni, teki hätä meidät uutteraksi, työtelijääksi ja kokeneeksi". Eikä Pietari menettänytkään mielenmalttiansa ja rohkeata luottamustaan; päinvastoin hänen suuri toimintahalunsa ja tarmonsa tuli häviön jälkeen vielä suuremmoisemmassa määrässä näkyviin. Heti ruvettiin uusia varustuksia tekemään. Lähimpänä Viron- ja Liivinmaan rajoja olevia linnoituksia varustettiin parempaan kuntoon, koska pelättiin Kaarle XII:nen hyökkäävän Venäjän alueelle. Pietari itse johti varustustöitä Pihkoovassa, Kaikki väki, naisetkin, pakotettiin ottamaan työhön osaa. Laiskoja rangaistiin. Sotamiehiä harjoitettiin, uusia upsiereja hankittiin ulkomailta. Kanoonia valettiin. Kirkonkelloja riistettiin asemiltaan sitä varten. Kaikilla laivaveistämöillä puuhattiin entistä vireämmin. Uusia veroja otettiin; luostarien täytyi jättää osa omaisuudestaan. Sanalla sanoen Pietari antautui itse kokonaan toimeen "koston aikaan saamiseksi"; hän vaati samaa kaikilta; yksityisten edun täytyi väistyä.
Jo seuraavana vuonna olikin Pietari valmis ryhtymään taisteluun. Mutta hänen ei tarvinnut taistella enää Kaarle XII:tta vastaan, sillä hän oli lähtenyt pois, vieden paraat sotavoimat mukanaan Puolaan. Itämeren maakuntiin oli Ruotsin kuningas jättänyt ainoastaan pienen osan sotajoukostaan ja ylimääräisiä sotamiehiä täytyi ottaa sitä varten valtakunnasta. Otettiin näet ensin yksi mies kahta ruotua kohti, mutta kun tämäkin huomattiin riittämättömäksi, otettiin vielä lisäksi kaksi kultakin kolmelta ruodulta jotta yhteensä tuli mies kultakin ruodulta. Siten täytyi kunkin ruodun yhteensä pitää kaksi sotamiestä. Nämät sotamiehet eivät olleet tarpeeksi harjaantuneita; upsierit eivät myöskään olleet niin taitavia, kuin ne jotka kuninkaan mukaan lähtivät Puolaan; eikä myöskään ollut tarpeeksi yhdenmukaista toimintaa ja johtoa, kuningas itse kun oli kaukana. Varoja puuttui niinikään, sillä kuningas tarvitsi itse mitä maasta saatiin.