Sofian liittolaiset olivat vaativaisia. Kukin Streltseistä sai 10 ruplaa palkkioksi sekä oikeuden ostaa polkuhinnasta murhattujen omaisuuden. Mutta vielä vaativat he että tapausten muistoksi piti pystytettämän muistopatsas, jossa kaikkea oikeutta ja totuutta polkemalla kerrottiin Toukokuun murhista. Streltsien teko, niin julistuksessa sanottiin, oli muka "Jumalan pyhän äidin huoneen hyväksi ja tsaarien eduksi tapahtunut"; surmatuista kerrottiin valheellisesti rikoksia. Tosin kaikki tämä piirrettiin vaan läkkitauluihin, ja jo muutaman viikon kuluttua antoi itse Sofia hävittää ne, kun hänen asemansa oli joutunut vakaantumaan.
VI. Sofian hallitus ja taistelu Pietarin kanssa.
Ainoastaan yhden kuukauden oli Pietari joutunut olemaan Feodorin kuoltua hallituksessa, kun hänen täytyi suostua vallan jakamiseen Iivanan ja Sofian kanssa. Venäjällä oli seitsemän vuoden kuluessa tästä lähin kolme hallitsijaa yhtaikaa. Muualla sitä kummasteltiin, sillä mitenkä kolmen eri henkilön tahto saattaa olla sama; ja hallituksen toimissa se on kuitenkin välttämätön. Venäjällä se kävi päinsä, mutta siellä olikin Sofian tahto kaikkien kolmen tahto; sillä hän se oli, joka hallitsi. V. 1686 kutsuu hän itseänsä ensi kerran veljensä rinnalla "itsevaltiattareksi" ja seuraavana vuonna hän näkyy tuumineen kruunauttaa itsensä; mutta hän ei saanut tarpeeksi kannatusta Streltseiltä, joilta hän asiasta tiedusteli, ja sen vuoksi koko aije raukesi.
Vaikka Sofia johti hallitusta, esiintyivät veljet sentään julkisuudessa vallan edustajina. Oli valmistettu kaksoisvaltaistuin, jossa Iivana ensimmäisenä tsaarina ja Pietari toisena juhlatilaisuuksissa istuivat. Vieraiden valtojen lähettiläät otettiin siten vastaan. Niistä muuan kertoo, miltä tuo hallitsijapari näyttäytyi. Pietari oli reippaan näköinen, vilkas, teräväkatseinen, erinomaisen kaunis muodoltaan, Iivana taas oli heikko, ettei hän saattanut nousta istuimeltaan ilman hovimiestensä apua; töin tuskin hän jaksoi seisoa ja puhua. Siinä oli täydellinen vastakohta veljesten välillä sekä ruumiin että sielun puolesta; jo heti alusta alkaen asiantuntijat arvelivat, ettei tuollainen kolmipäinen hallitus saattanut kauan kestää. Pietarille kuului tulevaisuus, sen he jo lausuivatkin.
Pietaria ei paljon tuo esiintyminen Moskoovassa huvittanutkaan. Hallitus-asioista hän ei vielä huolehtinut, lapsi kun oli, mutta toimintaa ja oppia hän halusi. Vielä nytkin oleskeli hän useimmiten Preobrashenskin kylässä ja Semenovskissa, jatkaen sitä oppia ja niitä huvituksia, joita hän jo Feodorin aikana oli alottanut. Täällä hän harjoitteli ja komenteli rykmenttejä, joita hän ikäisistään oli muodostanut. Leikkisotia ja manööverejä pidettiin tavantakaa. Siinä oli lippuja, miekkoja, puisia kanuunia, rumpuja, keihäitä ja jousia; siellä oli varustettuja paikkoja, joita piiritettiin toisten puolustaissa. Tämä oli Pietarin päähuvituksia, ja muutamat ovat näihin leikkijoukkoihin panneet sellaisen arvon, että koko Venäjän sotalaitoksen uudestaan muodostuminen olisi niistä saanut alkunsa.
Vähitellen leikkijoukot kasvoivat suuremmiksi: Pietari rupeaa vaatimaan miehiä, rumpuja y.m. tarpeita säännöllisistä joukoista; ulkomaalaisia upseereja on hänellä mukana. Näihin leikkijoukkoihin aljetaan jo huomiota kiinnittää ja etupäässä Pietarin sisarpuoli Sofia niitä pitää silmällä.
Pian hetki tuli, jolloin oli ratkaistava Sofian ja Pietarin välillä, kumpiko jäisi hallitsemaan. Sofia näyttäytyi yhä enemmän tahtovan vahvistaa valtaansa ja vaikutustaan, Pietari taas varttui varttumistaan, eikä hän enää kauemmin tahtonut ainoastaan nimeksi hallitsijana olla. — Erimielisyyksiä ilmestyi toinen toisensa perästä, Pietari kun ei enää tahtonut noudattaa sisarpuolensa tahtoa. V. 1689 esim. oli kysymys palkintojen antamisesta muutamille upseereille, vaikka he huonosti olivat sodassa tehtävänsä suorittaneet; Pietari ei antanut siihen suostumustaan. Sofian tahto pääsi kuitenkin voitolle ja palkinnot jaettiin. Samana vuonna kun vietettiin suurta Kasanin Jumalan äidin kirkkojuhlaa, kielsi Pietari sisarpuoltansa ottamasta osaa juhlakulkuun: mutta Sofia otti pyhän kuvan käteensä ja liittyi juhlakulkuun. Tästä Pietari suuttui ja vihapäissään lähti hän koko juhlasta pois Preobrashenskiin.
Väli tuli yhä kireämmäksi. Vaikuttavat henkilöt jakaantuivat kahteen puolueeseen, toiset liittyivät Sofiaan toiset Pietariin. Sofia koetti taas kiihottaa Streltsiä Pietarin puoluelaisia, etenkin hänen äitiänsä vastaan; pantiin taas valheellisia juttuja liikkeelle. Sofian henki oli muka vaarassa, useita henkilöitä, muiden muassa patriarkka, olisi hänen vihollisensa j.n.e.; rahoja ja paloviinaa jaettiin. Pietarilla ei ollut käytettävissä muita voimia kuin leikkisoturijoukkonsa, ja niiden kanssa ei saattanut täydellä todella tappeluun ryhtyä. Hän pääsi kumminkin verta vuodattamatta kokonaan voitolle. Kuusi viikkoa sen jälkeen kun ilmeinen riita oli syntynyt, oli Pietari täydellisesti voitolla. Valta lipui vähitellen Sofian käsistä.
Toukokuun 7 p:nä 1689 kokoontuivat Streltsit taas suurissa joukoissa Kremlin linnaan. Oliko Sofialla tarkoitus viedä ne Preobrashenskiin, jossa Pietari oleskeli, ei varmaan tiedetä. Mutta seuraavana yönä saapui muutamia streltsejä, jotka olivat Pietarin ystäviä, Presbrashenskiin, kertovat siellä, että Pietarin henki oli vaarassa: suunnitelmia oli muka tekeillä häntä ja hänen sukulaisiaan vastaan. Pietari herätetään kesken untaan ja hänelle kerrotaan nämät uutiset. Tapahtumista kuultuaan hän ei suinkaan paljon uljuutta ja miehuutta osottanut. Hän unohtaa kaikki sukulaisensa ja ystävänsä sekä koettaa pelastaa oman henkensä. Hän lähtee näet heti talliin, käskee satuloimaan hevosen ja ratsastaa läheiseen metsään: vasta siellä pukee hän yllensä vaatteet, jotka sinne tuotiin. Sen jälkeen kulkee hän Troitsan (Kolminaisuuden) luostariin, joka on lähellä Moskoovaa. Tänne saavuttuaan, heittäytyy hän vuoteelle, puhkeaa kyyneleihin, ja itku silmissä kertoo tapahtumat luostarin abbotille, pyytäen häneltä suojaa ja turvaa. Samana päivänä saapui sinne myös hänen henkivartiansa ynnä muut, jotka hänen hoviinsa kuuluivat.
Nyt oli kaksi hallitusta; annettiin käskyjä ja määräyksiä sekä Kremlistä että Troitsasta. Toisaalta ne kulkivat Sofian tahdosta Iivanan nimessä, toisaalta taas Pietarin nimessä, mutta etupäässä hänen neuvonantajansa ruhtinas Boris Galitsin asioita johti. Nyt näkyi selvästi, mihin tuo kolmipäinen hallitus johtui. Kun ristiriitaisia määräyksiä annettiin, oli tietysti vaikea tietää mitä oli tekeminen, laillisilta hallitsijoilta kaikki tulivat. Pietari esim. kutsui 50 streltsiä ynnä yhden heidän taitavimman upseerinsa Troitsaan; ensin tätä estetään Moskoovassa, mutta he saavat kuitenkin lähteä. Pian kuitenkin antaa Pietari taas käskyn, että kaikki streltsit ynnä muut joukot kokoontuisivat Troitsaan; silloin ilmoittaa Sofia jyrkästi heille, etteivät he saisi lähteä eikä sekaantua hänen ja Pietarin väliseen riitaan; jokaista joka lähtee sinne, uhkaa hän kuolemalla.