Todellakin kaikkeutta tässä valossa tarkastellessamme me huomaamme olevamme tekemisissä paljon suuremmoisempain asiain kanssa kuin ikinä ovat olleet ne luonnon voimat, sähköt, höyryt y.m. joita esi-isämme muinaisuudessa ovat jumalina palvelleet. Siinä me jälleen olemme tekemisissä jumalan kanssa, johon meidän täytyy uskoa, koska näemme vaikutukset. Mutta samalla me myöskin tiedämme että aivan samoin kuin sähköjumala on astunut hämärän loistoiselta valtaistuimeltaan ihmiskunnan nöyräksi palvelijaksi, samoin astuu tämäkin kaikkeuden yhteisvoiman jumala kerran luoksemme sanoen ihmiskunnalle kuten Aladdinin taikalampun haltija: käske ja minä tottelen! Se "Tuhannen ja Yksi Yötä" on yhtä varma aavistus maailman kaikkeuden voimien ominaisuuksista kuin muinaisten suomalaisten luottamus loitsujen mahtavuuteen. Kun voiman syntysanat tunnet, on se käytettävissäsi. Se on nykyaikaisella kielellä: minkä enemmän kykenet tunkeutumaan kaikkivaltiaan olemukseen, sitä enemmän hän antaa mahtinsa sinun käytettäväksesi. Se on kaiken tieteen tarkoitus ja ydin ja sitä vähemmän me uskoa tähän kaikkeuden jumaluuteen tarvitsemme, mitä enemmän me siitä todellisuudessa tiedämme.

Ja kuitenkin, kuinka vähän me itse asiassa vielä tiedämme ja kuinka paljon meidän täytyy uskoa! Me näemme joka hetki ympärillämme tuloksia, seurauksia, joiden syihin emme ole vielä voineet tutustua. Me emme niitä tiedä, mutta uskoa meidän täytyy, uskoa hämärästi, aavistellen, vaistomaisesti. Meidän oma olemuksemme nousee ehdottomasti kapinaan sitä useitten filosoofien rohkeata väitettä vastaan että ihmisellä ei ole vapaata tahtoa, vaan että hänen toimintansa, hänen jokainen liikkeensä ja koko elämänsä juoksu on yksityisseikkoineen ennakolta määrätty. Sitovilla syillä me emme voi vastakohtaa todistaa, päinvastoin nähdessämme, miten suuret seuraukset aiheutuvat vähäpätöisistä syistä, miten käden käänne tai sormen koukistus voi matkaan saattaa tavattomuuksia — ne kaikki vahvistavat ehdottoman ennakolta määrätyn kohtalon oppia. Mutta me emme sittenkään hyväksy sitä, vaan meidän täytyy uskoa vastakohtaan, kunnes jompi kumpi on todistettu.

Hegelin dialektiikka ei liioin kyennyt ratkaisemaan sitä kysymystä minkä se esitetyksi sai. Se vain osotti ongelman minkä ratkaiseminen on välttämätön kaikkeuden ymmärtämiselle. Se osotti että ihmiskunnan historia on kehitysprosessi ja että siis ehdotonta totuutta, jossa jokin käsitys olisi huipussaan, ei voi olla olemassa tämän historian yhä jatkuessa. Siitä huolimatta se väitti oman idealistisen käsityksensä, että kaikki ja kaiken kehitys yleensä oli vain aineellinen muoto eräästä "ideasta" joka oli olemassa ennen mitään muuta, olevan ehdotonta totuutta ja totuuden olemusta. Dialektisen ajattelumuodon oma olemus jo nousi tätä vastaan ja ilmeni tämän idealistisen luonnon käsityksen vastakohtana, materialistisena käsityksenä luonnosta. Nojautuen luonnon tutkimuksen uusimpiin tuloksiin se väitti että luonnon tieteelläkin on historiansa, että kaikki luonnon kappaleetkin ovat alituisesti muuttuvia, alituisesti syntyviä ja alituiseen hukkuvia.

Ja tällä välillä erinäiset historialliset tapahtumat olivat ruvenneet horjuttamaan idealisista historian käsitystä. Europan teollisuusmaissa alkoi suurteollisuuden erikoisluokaksi jakama köyhälistö nousta, käydä levottomaksi ja järjestyä. Luokkataistelu joutui yhteiskunnallisista tapauksista eturintaan ja toisella puolella teollisuutta vallitseva kapitalistiluokka alkoi käyttää hallitusmahtia omain voittoetujensa kohottamiseksi. Englannin chartistinen liike sekä ensimmäinen työväen kapina Lyonissa järkäyttivät idealistista sopusoinnun käsitystä; yhä selvemmäksi paljastui se taloustieteellinen valhe että kapitaalin ja työn edut ovat sopusointuisia, että vapaan kilpailun tulos olisi yleinen yhteiskunnallinen sopusointu ja hyvinvointi. Idealistinen käsitys ei kuitenkaan luopunut omasta olemuksestaan, se ei tunnustanut mitään luokkataistelua, ei edes luokkajakoa eikä halunnut antaa tuotannolle, taloudellisille olosuhteille eikä materialistisille tarpeille muuta tunnustusta kuin että ne kaikki olivat toisarvoisia asioita kehityksen historiassa.

Uusi historian tutkimussuunta oli tästä seurauksena, ja materialistinen historiakäsitys syntyi. Sen perusteena oli huomio että kaikkien aikojen historia, ihmisen ensimmäisiä viileyden aikoja lukuunottamatta, on ollut luokkataistelun historiaa. Ihmiskunnassa on aina vallinnut taistelu ja taistelevat luokat ovat olleet elintarpeiden tuotannon ja niiden jakamisen tuloksia, aikansa taloudellisten olosuhteitten synnyttämiä. Ja tästä on seurauksena että koko yhteiskuntarakennuksen pohjana ja perustuksena on aineellinen toimeentulo, että taloudelliset syyt ovat johtavina tekijöinä niin hyvin lainlaadinnan kuin politiikankin alalla ja ne myös muodostavat uskonnolliset ja filosofiset sekä kaikki muut aatteet kunakin aikakautena. Luonnontieteestä oli idealistinen käsitys saanut jo ennen paeta materialistisen todellisuuden tieltä, nyt sen oli lähteminen historiastakin, viimeisestä ja lujimmasta varustuksestaan. Ihmisen koko olemus, tietoisuus ja toiminta sai täten luonnollisen selityksensä itse hänen olemassa olostansa.

Ja kun tämä kerran oli päivän valoon vedetty, oli samalla myös päästy siitä maailman parantajain hurskaasta uskosta ettei tarvinnut muuta kuin teoreettisesti muodostaa paperille malliyhteiskunta, sovittaa se käytännölliseen elämään — ja maallinen paratiisi olisi valmis. Mikään "kekseliäs nero" ei enää voinut syntyä maailmaan yhteiskunnan uudestamuodostajaksi, vaan koko prosessi oli oleva luokkataistelun, köyhälistön ja kapitalistien välisen taistelun tulos. Sen jälkeen oli turhaa yritystä lähteä enää keksimään mahdollisimman parasta yhteiskuntajärjestelmää, vaan ponnistukset tuli kohdistaa niiden syiden selville saamiseksi, jotka olivat luokkataistelun kaikkine vastakkaisuuksineen aiheuttaneet, ja sen taloudellisen aseman ymmärtämiseksi jonka taistelu oli muodostanut. Utopististen kommunistien ajatukset, jotka olivat häilyneet kaikkeudesta irrallaan, vedettiin täten sen kaikkeuden yhteyteen kehitettäviksi tieteellisten totuuksien ja itse kehitysvoimain kanssa sopusoinnussa. Kommunistiset ajattelijat olivat nähneet vain seuraukset kapitalistisesta tuotantojärjestelmästä, olivat nähneet sen perustuvan köyhälistön riistämiseen. Mutta varsinainen tämän riistämisen selitys jäi heiltä keksimättä, jäi nyt vasta syntyvän tieteellisen sosialismin tehtäväksi.

Sen tuli siis osottaa kapitalistisen tuotantojärjestelmän toimintatapa historiallisen kehityksen valossa sekä sen välttämättömyys yhtenä tämän kehityksen osana, jonka siis oli yhtä varmasti kuoleminen kuin sen kerran oli ollut pakko syntyäkin. Ja samalla oli tieteellisen sosialismin päästävä kapitalismin riistämisominaisuuden luonteen perille, josta ei vielä tunnettu muuta kuin sen vaikutus. Tämä selvisi, kun oli selville saatu tuotannon niin sanottu yliarvo, joka merkitsi että kapitalistisen tuotantojärjestelmän peruste oli maksamaton, korvausta vaille jäänyt työn tulos. Se samalla oli sen riistämisen ydin jonka saman järjestelmän tiedettiin sisältävän. Yliarvo syntyy siten että kapitalisti, vaikka hän ostaakin työntekijän työvoiman käyvästä markkinahinnasta, maksaa kuitenkin vain pienen osan sen voiman todellisesta arvosta; hänelle jää niin muodoin suurin osa työvoimasta ja sen tuloksista ilmaiseksi, omaisuudeksi jonka hankkimiseksi hän ei ole mitään uhrannut eikä mitään tehnyt. Se yliarvo yhä kasvattaa kapitaalia omistavien luokkien käsiin. Kapitalistisen tuotannon sekä kapitaalin tuottamisen salaisuus oli täten selvitetty, ja seuraava kehitysaste samalla oli ilmielävänä nähtävänä, ei minään keksittynä ehdotuksena, vaan syntymis- ja kuolemislain välttämättömänä tuloksena.

Saint Simon.

Kaikessa lyhykäisyydessään olemme edellisessä käyneet läpi viime vuosisadan yhteiskuntafilosofian kehitysvaiheet. Siitä "utopistiset sosialistit", joiksi tavallisesti sanotaan näitä haaveilijoita, poikkesivat syrjään ja läksivät totuutta hapuilemaan umpikuljuun johtavilta poluilta. Heidän erehdyksensä yksinkertaisesti johtui siitä etteivät tunteneet tai tunnustaneet dialektisen ajattelujärjestelmän paremmuutta metafyysillisen rinnalla, vaan pitivät "maailman parantamista" itsenäisenä, kehityksen tuloksista riippumattomana tehtävänä, joka voidaan suorittaa millä hetkellä tahansa vissillä tavalla, ja se parannus sitten on lopullinen tulos, onnellisuuden ylläpitäjä, ijankaikkisen sopusoinnun turva. Se vissi tapa, se oikea elämänjärjestelmä tarvitsee vain "keksiä", sovittaa se käytäntöön ja maallinen paratiisi on valmis. Koko ihmiskunta on avosylin rientävä omaksumaan uuden käytännöllisen evankeliumin, eikä meillä sen jälkeen ole muuta tekemistä kuin onnellisuuden ja veljeyden sopusoinnussa askaroida huvia tuottavassa työssä.

Tämä käsityskanta on kaikille utopisteille yhteinen, ja ajatus malliyhteiskuntain perustamisesta väitteiden oikeuden todistamiseksi on sentakia ensimmäinen käytännöllinen aikomus heidän asiansa ajamisessa. Nykyaikana jo tiedetään että kapitalistinen tuotantojärjestelmä ei suvaitse hyvinvoipia torppareita tiluksillaan, vaan nielee ne ehdottomasti, ja siksi tuntuukin tämä puoli suurten haaveilijain toiminnassa lapselliselta kamarifilosofialta, joka ei jaksa tosiolojen perusteella laskea ihmisen luontoperäistä itsekkyyttä miksikään voimaksi. Sama utopistien käsitys vaikuttaa myös sen, että he vähäväkisten valtiollista yhteistoimintaa vastustavat. Rauha, oikeus ja yhdenvertaisuus on sellaisessa toiminnassa jo poljettu lokaan, ja ivaillessaan niitä vastakohtia, jotka ilmenevät ennen vallankumousta saarnattujen ihannejulistusten ja vallankumouksen jälkeisen todellisuuden välillä, he tuomitsevat koko vallankumouksen hyödyn. Entisiin ihanteisiin he halusivat uudelleen tarttua, nostaa ne porvarillisen väkivallan loasta ja todella sovittaa ne käytännölliseen elämään. Mutta keinot olivat aivan yksilöllistä laatua. Saint Simon vetosi ruhtinaaseen ja hänen mahtivaltaansa. Fourier ilmoitti olevansa joka päivä visseinä tunteina kotona sitä miljonääriä odottamassa, joka hänelle varat laittaisi yhteiskunnan uudestaan luomiseen ja Owen jo käytännöllisempänä muovaili ympäristöä ja nuorisoa uutta ihanneyhteiskuntaa varten. Luontoperäinen itsekkyys, joka enemmistömahdin kokoaa aivan samoinkuin vähemmistön väkivaltamahdin, oli yhteiskuntavoimana heille tuntematon.