Näistä kolmesta utopistista oli Saint Simon epäilemättä hengeltänsä suurin ja kaukonäköisin. Aikansa elämään hän oli syventynyt sangen tarkoin. Hän syntyi 1760 Ranskan kreivillisestä suvusta, sai sotilaallista kasvatusta luonnollisesti, läksi Yhdysvaltain vapautussotaan vapauden puolesta taistelemaan ja käytti sitten aikansa matkustelemiseen. Kuollessaan oli hän 65 vuotias.
Saint Simonin opin pääytimenä oli vapaus, elämisen, olemisen ja kehittymisen vapaus. Jokaiselle yksilölle tuli tämä täysi vapaus taata ja orjuus oli kaikissa muodoissaan perinpohjin hävitettävä. Tähän asti oli ihmisten kesken ollut vallitsemassa riistämisjärjestelmä, ihmiset olivat lähimmäisiänsä ryöstäneet ja nylkeneet, veli oli veljeänsä orjana pitänyt, ensin henkiorjana, sitten maaorjana. Kun niistä muodoista oli päästy oli luotu uusi orjuusmuoto; palkkaorja joutunut nyljettäväksi, jäänyt vaille inhimillisen vapauden edellytyksiä. Ja kuitenkin oli ihmisille varsinaisesti riistettäväksi annettu luonto kaikkine rikkauksineen, elantolähteineen. Luontoa yksinomaan tuli ihmisen pitää vallintansa alaisena, siitä oli itsekunkin toimeentulonsa otettava, ei siten että toinen ihminen pakotetaan raatamaan toisen puolesta jonkilaisessa orjuusmuodossa, vaan siten että ihmisten yhteyden voimalla pakotetaan luonto antiansa luovuttamaan koko ihmissuvun yhtäläisellä oikeudella nautittavaksi. Siinä yhteistyössä jokaisen yksilön tulee suorittaa osansa, ei ketään toista orjuuttaa, sillä työnteko on jokaisen ihmisen syntyperäinen velvollisuus. Rikkauden etuoikeudet ovat perinjuurin hävitettä, varsinkin perintöoikeus joka tyhmyristäkin tekee mahtavan. Jokaisen vainajan perut hallintovalta ottakoon huostaansa ja kaikki ihmiset kukin kykynsä mukaan niistä tulkoot osallisiksi.
Ja samalla tavalla kuin luonnonriistämisen kaikkialla tulee astua ihmisriistämisen tilalle, täytyy hallituksenkin perusteet kokonaan muuttaa. Hallituskin on tähän asti ollut ihmisten vapautta rajoittamassa, harjoittanut orjuuttamisvaltaa ihmisten yli; siitä on tehtävä loppu ja hallituksen tulee hallita vain asioita, mutta jättää ihmiset rauhaan. Tuotanto kaikkine syrjähaaroineen kuuluu hallituksen johtopiiriin, muu ei. Sotajoukko ei saa olla minään herrauden perusteena, teollisuus ja tiede ovat sen määrääjinä, kyky ja nero oikeita valtiaita.
Ja yhtä vähän kuin sotajoukko, saapi uskokaan olla minään tekijänä yhteiskunnassa. Kristillisen uskonnon tulee suuntautua kurjuutta poistamaan ja kurjalistoa kohottamaan sekä aineellisesti että henkisesti. Uskonnon päätarkoituksena tulee olla hengen ja lihan yhdistäminen sopusointuun, niiden keskinäisen vastakkaisuuden hävittäminen. Sen sopusoinnun on kristinusko hävittänyt, ja siksi täytyy uskonnon se uudelleen rakentaakin ja tavoittaa ihmiskunnalle onnea jo täällä maan päällä.
Saint Simon oli toisia utopisteja siis koko joukon edellä siinä suhteessa että hän ymmärsi kuitenkin eri historiallisten kehitysasteitten oikeutuksen, ymmärsi keskiajan välttämättömyyden, ymmärsi maaorjuuden olevan henkiorjuutta edellä ja jälleen palkkaorjuuden ylempänä maaorjuutta. Entisyyden hän käsitti olevan pohjana tulevaisuudelle, ja nykyisyyden voitot olivat ehdottomasti säilytettävät, ne vain vaativat uutta järjestystä ollakseen siunauksellisia. Ja se uusi järjestys oli aikaansaatava yhteiskunnassa, hän ei tavoitellut korpimaita koekentäkseen. Itse asiassa hän oli vallankumouksen miehiä, vetosi kuninkuuden velvollisuudentuntoon asiassansa, naivisti kyllä edellyttäen että valtaistuimellakin voisi asustaa itsekkyydestä vapaa oikeus. Siinä uskossansa, mutta näkemättä mitään käytännöllistä tulosta, hän kuoli 1825 pienen oppilasparven ihailemana.
Saint Simonin oppisuunta ei ollut pitkäikäinen. Luonnollisesti ei kehittymätön köyhälistö, joka vasta silloin vuosituhansia torkuksissa oltuaan tietämättömyyden yössä alkoi osottaa heräämisoireita, hänen oppejansa omaksunut, eipä niitä tuntenutkaan. Porvariston valistunein osa häntä kannatti. Hänen oppilaistaan on etupäässä mainittava Bazard. Hän se järjesti ja kehitti Sain Simonin opit yhtenäisiksi, vaati jo että valtion on tuotantokeinot otettava haltuunsa ja johti mestarin luoman järjestelmän poliittisen puoluetaistelun häläkkään. Tarkoituksena hänellä oli luoda vankka puolue yhteiskunnassa joka sitten pakottaisi hallituksen ottamaan käytäntöön uuden järjestelmän. Se homma ei kuitenkaan menestynyt, sillä koko oppisuunta pirstausi pian kahtia. Enfantin, muuan toinen Saint Simonin oppilas, läksi nimittäin mestarin mielipiteitä kehittämään toiseen suuntaan. Hän otti lähtökohdakseen Saint Simonin mielipiteet lihan ja hengen sopusoinnusta ja muodosti niiden pohjalle jonkinlaisen uskonnollisen lahkokunnan, joka saarnasi lihan eli aistillisuuden vapaata tyydytystä, jonkinlaista "vapaata rakkautta" ja tuomitsi avioliiton hyljättäväksi. Tämä aistillisuuden uskonto, jota joskus näkee selitettävän Saint Simonin koulukunnan varsinaiseksi perusteeksi — tietysti aivan väärin, koska sen ei saata sanoa siihen varsinaisesti kuuluvankaan — yhdessä Enfantinin mukaansa tempaavan olennon keralla, lienee vaikuttanut hetkellistä hurmausta koulukunnassa. Enfantin oli kiihkoilija, mutta järkiperäinen laskumies, osasi ennakolta arvata liikkeittensä seuraukset. Bazard jäi valtiollisille uudistushommineen tappiolle koulukunnassa ja sortui kohta sen jälkeen kuolemaan pettymystensä uhrina.
Enfantinin voitto merkitsi kuitenkin kuoleman iskua koko suunnalle. Järkevimmät ja uskonnollisista kiihkoiluista vapaat vetäytyivät liikkeestä pois, ja koko liike suistui perikatoon, kun hallitus hiukan alkoi sitä ahdistaa. Toiset jäsenistä alentuivat pörssikeinottelijoiksi, mammonan palvelijoiksi, vakaumukseltaan vankimmat yhtyivät Fourieriin.
Oppisuunnan apostoleista on vielä mainittava Buchez, Bazardin asetoveri. Enfantinin voiton jälkeen hän varsinaisesta koulukunnasta erosi ja alkoi yhteiskunnallisella alalla toimia työväen yhteyksien hyväksi. Työväestön tuli muodostaa tuotantoveljeskuntia, ei siinä mielessä että työväestön jäsenistä tulisi isäntiä, vaan siinä että työväestö kokonaan pääsisi palkkaorjuudesta. Näiden veljeskuntain voitosta vissi osa tuli luovuttaa "jakamattomaan pääomaan", jonka ympärille siten vähitellen koko työväestö kertyisi itsenäisiksi tuottajiksi. Hänen oppiinsa sisältyi sen ohessa ihmisen kehittyminen siveellisesti täydelliseksi, joka tapahtuisi siten että ehdottomasti noudatetaan kristillisyyden siveysvaatimuksia sellaisina kuin ne katoolilaisessa kirkossa esiintyvät. Buchezin oppisuunnalla on kyllä merkityksensä juuri näiden tuotantoveljeskuntain takia, koska ne ovat Ranskan työväestössä herättäneet voimakasta yhteenkuuluvaisuustunnetta.
Saint Simonin oppisuunnalla ei käytännössä ollut siis hetikään niin suurta merkitystä kuin toisilla haaveilijoilla. Mestarin kuoltua koko aate lamautui. Mutta yhteiskunnalliseen ajattelemiseen ovat hänen mielipiteensä sangen suuresti vaikuttaneet, ja jo se seikka, että hän kapitalistisen tuotantojärjestelmän syntyessä oli niin paljon yläpuolella aikalaisiaan että näki sen suuret varjopuolet, on omiansa kohottamaan Saint Simonin viime vuosisadan suurmiesten joukkoon. Se kiroleima, minkä kirkollisporvarillinen yhteiskunta-aines on häneen painanut, poistuu väkisinkin heti kun yhteiskunnan muuttumattomuuden valheoppi ennakkoluulona hyljätään. Ja nyt se jo alkaa olla hylkytavaraa — 100 vuotta Saint Simonin kuoleman jälkeen.
Charles Fourier.