SUOMALAISEN MUINAISTUTKIMUKSEN JA KANSATIETEEN ALKEET, laadittuina meikäläisten tiedemiesten malliin.
1. Suomalaisten käsitys muutamista yleisistä asioista.
Maailma on Kalevalan mukaan syntynyt linnun munasta. Luonnollista siis on, että käsitys maailmasta vivahtaa käsitykseen linnusta. Puhutaan maailman silmistä. Muutamat ihmiset ovat maailman suussa. Huonolle jälelle joutuneet voi korjata maailman jaloista. Mutta maailman nenästä, korvista ja käsistä ei tiedetä. Samoin: puhutaan linnun silmistä, suusta ja jaloista, mutta ei nenästä, korvista eikä käsistä. Linnut tekevät pesäkseen ja muuksikin leposijakseen kuopan. Samoin lauletaan:
»Maailma minua nyt paljokin vaivaa
Ja minun eteheni kuoppaa kaivaa».
Maan pyörimisestä on suomalaisilla vanhuudestaan hämärä käsitys. Hämärä, koskapa he saatuaan silmiä hämärtävän iskun, huomaavat että maailma pyörii heidän silmissään.
Onni ei pure eikä puske, vaan onni potkasee. Ei se siis sovi koiran nimeksi, vaan hevosen. Vieläpä puhutaan onnen ohjista ja siitä että onni vetää jotakuta. Hyvä onkin istua onnen kelkkaan.
Valheella ovat erityiset kengät. Sanotaanhan: »en minä valheen kengillä kulje!» — Mutta päättäen siitä että: »lyhyet ovat valheen jäljet», valhe käyttää matkoillaan puujalkoja.
Nälkääkin sanovat suomalaiset »nähneensä», mutta ei ole tietoja sen ulkonäöstä.
2. Muinaissuomalaisten yhteiskuntaoloja.
Virkamiehet näkyvät saaneen nimityksensä voitelemalla, niinkuin israelilaisillakin. Sitä todistavat säkeet: