* * * * *
Jopa alettiin tulla Kuopion rantaan. Veneitä siellä oli ja väkeä viljalta.
»Piisaa!» kuului peräpuolelta Aatami Oinosen käsky ja airot käännettiin veneeseen.
Kokasta hyppäsivät miehet tervatuissa lapikkaissaan. Vetivät venettä likemmäksi, että naisväki mataloine kenkineen pääsi maalle.
Mustana parvena syöksi muiden veneiden ympäriltä kaupunkilaisten nälkäinen liuta vastatulleen kimppuun. Piimäpunkkia ja kalavasuja ahdistelivat herrasväen pystynenäiset kyökkipiiat, ja liharaajoihin vilkuivat ruokamuorien silmät. Erottipa joukossa jonkun talouden toimia huolehtivan rouvankin, joka nenäänsä nyrpistäen tutkisteli kaloja, nähdäkseen kitasista, olivatko ne vasta saatuja. Kysymällä ei maalaisilta koskaan saanut oikeata vastausta. Rouva oli usein kysynyt:
»Kuinka vanhoja ovat kalasi, ukko?»
»Kukapa heidän ikäänsä…» Niin ne vaan mahtailivat.
Kiire nyt oli kaupanteossa ja kova kilpailu. Kilvan voipytyn kansia raotettiin ja kilvan tehtiin sormen jälkiä voin keltaiseen pintaan, kunnes joku päättävästi sieppasi pytyn kainaloonsa ja veti esiin rahat.
Kun piimäpunkkia kaupunkiin kannettiin, oli vanhan tavan mukaan korennon toisessa päässä kaupunkilainen, toisessa maanmies. Yhteinen kirkko ja yhteinen korento sekä monet muut siteet ovat ikimuistoisista ajoista yhdistäneet nämä kaksi säätyä Kuopion tienoilla.
Varovasti talutti Oinolan Olli vasikkansa rannalle, puhdisteli sen pörhöistä kaulaa ja likaisia koipia ennenkuin lähti sitä myymään.