JUOPPOUDESTA.
Raittiusluento.
Päättäen teidän hämmästyneistä kasvoistanne, näyttää siltä, kuin ette olisi odottaneet, että juuri minä pitäisin luennon juoppoudesta, sillä luultavasti ette ole nähneet minua koskaan ennen raittiuskokouksissa ettekä raittiusseurojen huvimatkoilla. Sitä suurempi syy teillä on iloita, että minäkin olen huomannut aikakautemme turmeluksen ja koetan sitä poistaa.
Koko turmeltuneen aikakautemme surkein vika on kätketty sanaan juoppous.
Ennenkuin turmeltuneet lapsemme osaavat kävelläkään, he jo tahtovat »juoda», sillä perinnöllisen juoppouden siemen on heihinkin kylvetty. Ja kun he kävelemään kykenevät, juovat he jo pyytämättä.
Kunnioitettavat kuulijat! Minä luulen, että te ymmärrätte, mitä sana »juoda» merkitsee. Te ette juo kuumaa kahvia, vaan ryypitte eli maistelette sitä; te ette juo viinaa ettekä muita väkeviä nesteitä, vaan maistelette niitä. Mutta te juotte vettä, maitoa, kaljaa y.m. raittiusjuomia. Te olette siis juoppoja joka mies, parantumattomia juoppoja — ja minulla on oikeus puhutella teitä oikealla nimellänne.
Kunnioitettavat juopot! Turmeltuneella aikakaudellamme on tullut tavaksi pitää juoppoina niitä, jotka väkeviä nesteitä maistelevat. Mutta siinä tehdään aivan väärin. Juoppoja ovat ne, jotka ahnaasti juovat raittiusjuomia. Juoppous on siis juuri sitä mitä te sanotte raittiudeksi.
Jos tosiaan löytyy niitä, jotka juomalla juovat viinaa ja muita väkeviä nesteitä, ovat sellaiset henkilöt luettavat raittiusintoilijoihin kuuluviksi. Sillä he pitävät viinaa raittiusjuomana ja nauttivat sitä samalla tavalla kuin raittiusjuomia nautitaan. Me väkinesteiden maistelijat emme tahdo olla missään tekemisessä niiden kurjien olentojen kanssa, jotka siinä määrässä halveksivat viinaa ja muita luonnon jalompia nesteitä, että pitävät niitä juomanaan.
Tämä minun käsitykseni juoppoudesta luultavasti vaatii hiukan tukea ja jonkun verran esimerkkejä kirjallisuudesta.
Eräs vanha runoilija laulaa: