Sentähden: kootkaa sieniä talveksi! Älkää jättäkö tätä terveellistä ja helposti sulavaa ravintoainetta metsien sulatettavaksi!
ANOPPIEN PUOLESTA.
Jos tässä syntisessä maassa olisi ritarillisuutta läheskään yhtä paljon kuin siinä on kataluutta ja halpamaisuutta, niin eipä vainottaisi täällä viattomia olentoja, jotka eivät koskaan ole yrittäneetkään itseään puolustaa.
Ei ole maassa, ilmassa eikä vedessä — lukuun ottamatta lentokalaa — yhtään olentoa, pientä eikä suurta, ketä niin onnettomasti ahdistettaisiin, pisteltäisiin ja salaisesti ammuttaisiin kuin anoppimuoreja. Ellei yleisö tuntisi suurta nautintoa anoppien vainoamisesta, niin ilmestymättä olisivat jääneet kaikki romaanit ja näytelmät — tahi ainakin melkein kaikki.
Mutta oletteko koskaan nähneet miestä tai naista, jota olisi haluttanut ryhtyä anoppeja puolustamaan? Tuskin.
Sentähden olen katsonut pyhäksi velvollisuudekseni ottaa anoppimuorit lähemmän tarkastuksen alaiseksi ja menetellä heitäkin kohtaan tasapuolisesti.
Jos todella niin on, että minä olen ihan ensimäinen mies, joka aion puhua pari sanaa anoppien eduksi, niin onpa se vähän kummallista. Vuosituhansia on kulunut ensimäisen anoppimuorin, Evan, Aatamin vaimon, ajasta, — ja juuri tätä yhteistä anoppiamme Eevaa on parjattu enemmän kuin ketään muuta maan päällä — kenties sen allakin — eikä ole kukaan ritarillinen Aatami noussut häntä puolustamaan. Ei ole ollut ihmiskunnassa niin paljon »vanhaa Aatamia». Muut anopit, nuorempaa juurta, ovat tähän asti samaten saaneet mennä hautaan, löytämättä yhtään rehellistä sydäntä, siksi ritarillista, että se olisi sykkinyt oikeutta heillekin.
Tämä seikka on minusta niin eriskummainen, että sietää tutkia syitä siihen.
Miksi anopit itse ovat olleet niin vaiti tässä asiassa, vaikka anoppeja luullakseni ei juuri vähäpuheisuus vaivaa? — Kirjoissa aina puhutaan pahoista anopeista. Se anoppi, joka semmoisia puolustaisi, tunnustaisi suoraan itsensä »pahaksi» anopiksi. Mutta se ihminen ei ole paha, joka pahuutensa tuntee ja tunnustaa. Sentähden ovat anopit jättäneet sen tekemättä.
Miksi eivät anopit ole kyhänneet romaaneja ja näytelmiä, joissa anoppimuorit kuvattaisiin vanhan puoleisiksi enkeleiksi, jotka tähän pölyiseen ja tupakansavuiseen maailmaan liehtovat henkäyksiä paratiisin ruusuisilta mättäiltä? — Naiskirjailijat ovat vasta uudemman ajan keksinnöitä, ja heillä on näihin asti ollut muutakin työtä: kuvata miesten huonoja tapoja ja heidän intoansa pitämään naista orjuudessa. En toki tiedä, olisiko yhdenkään anopin mieleen juolahtanut kuvata itseään vävypoikansa orjaksi. Mutta onhan anopillakin »oikeus ottaa iskuja ja antaa iskuja», ja jos he oikein todenteolla ryhtyisivät meitä miehiä kirjallisesti kurittamaan, käyttäen luonnonomaisia apukeinojaan, niin varmasti he pian saisivat kaikki muut vaikenemaan.