Vielä on selitettävä se seikka, miksi eivät miehet ole ottaneet tätä olentoa tieteellisesti tutkittavaksi. Semmoinen tutkimus ihan varmaan olisi tuonut ilmi muutamia valopuoliakin anopeissa. Tiedemiehet kyllä tutkivat tähtiä pyörryttävässä kaukaisuudessa ja villiä petoja Afrikan kuumissa sisämaissa, mutta eivät koskaan omaa armasta anoppimuoriansa, joka on niin likellä heitä.
Aavistanpa että juuri tämä anopin läheisyys on ehkäissyt kaiken syvällisemmän tutkimuksen. Millähän tunteilla allakantekijä ojentaisi tähtikiikarinsa vasten anoppinsa särmäistä naamaa, löytääksensä kipenenkään taivaallista lemmen tulta hänen silmäkuopistaan? — Millähän keinolla luonnontutkija ottaisi selvän siitä, mitkä anoppimuorin syömähampaista ovat vaaralliset, mitkä aivan vaarattomat, ja millähän tavalla hän asettaisi suurennuslasin alle anoppinsa sitkeäkuorisen sydämen, nähdäkseen edes vilahdukselta jonkun väreen lempeämmistä tunteista? — Ei olisi hyvä ryhtyä näin perinpohjaisiin tutkimuksiin naimisissa olevan miehen. Eivät onnistuisi ne siltäkään, jolla koskaan on vaimoa ollut. Vielä vähemmän siltä, joka koskaan aikoo sen saada.
Mutta onneksi ei allekirjoittanut kuulu yhteenkään näistä luokista [Tässä pistin pienen valheen. Mutta Liena ei ollut kuulemassa.], ja sentähden ei minun tarvitse tyytyä entiseen pintapuoliseen käsitykseen anopeista; käsitykseen joka ei suinkaan ole heille edullinen ollut. Voin monipuolisemman tutkimukseni johdosta mainita yhtä ja toista anoppimuorien arvon ylentämiseksi meidän ja koko ihmiskunnan silmissä. Vahinko vaan, ettei Kaapro Jääskeläinen elänyt jo muutamia vuosituhansia tätä ennen.
Joku ehkä odottaa, että minä tieteellisyyttä tavotellakseni tahtoisin erottaa tämän olennon — anopin nimittäin — muista siihen vivahtavista. Mutta minä en aio sitä tehdä. Minusta ei ole sopivaa mainita anopin kasvoissa ilmestyvää pyrintöä hienoon parrankasvuun, eikä sitäkään että hän on varustettu harvempilukuisilla hampailla kuin muut nisäkkäät (mammalia). Ja että hän oston kautta voi hammasrakennustansa täydentää.
Paljoa suuremmalla syyllä moni saattaa ajatella, että minulla jo alkaisi olla aika puhua suuni puhtaaksi ja ilmaista, mitä minulla ehkä voisi olla sanomista anoppien kunniaksi. Tiedän, että moni tulee suurella epäluulolla kohtelemaan jokaista lausettani siihen suuntaan. He luulevat löytäneensä oikein noidutun pykälän, kun suoraan kysyvät minulta: »Puhutko kokemuksestasi, mies? Oletko kokenut, minkä anoppi voi miehelle tehdä?»
Tämmöisiin kysymyksiin minä tyynesti vastaan, että minua ei ensinkään haluta sitä kokea. Jos minä missään suhteessa voin elämääni onnelliseksi sanoa, on se juuri siinä, ettei minulla ole ollut semmoista kokemusta.
Vielä suurempaa paatumusta osottaisi, jos jotakuta huvittaisi ajatella, että minä olen ryhtynyt tähän anoppien puolustamiseen jossakin itsekkäässä tarkoituksessa. Esim. voittaakseni anoppimuorien erityisen suosion. Mutta mahdotontahan minun on anoppien suosioon päästä. Sillä minussa ei olisi miestä pitämään tätä puolustuspuhettani yhdenkään anoppimuorin kuullen. Ei siis ole minun syykseni luettava, jos anopit hyvinkin päättävät pystyttää muistopatsaan haudalleni. Tullaksemme käsittämään anoppien hyvät puolet muiden ihmisten rinnalla, on verrattava itseämme heihin tahi heitä itseemme. Tässä vertailussa käymme monessa suhteessa tappiolle. Anopeissa ei huomata naissuvun yleisintä vikaa, sitä päävikaa, joka parhaimpiakin nuoria naisia haittaa:
1) Anopit eivät varasta eivätkä valloita miesten sydämiä.
On huomattava, että minä yleensä hyvin vähän tunnen nuoria naisia ja heidän vikojansa. Sen tähden en voi jatkaa tätä vertailua anoppien ja nuorien naisten kesken. Mutta me miehet, meissä on lukemattomia varjopuolia, joista anopit ovat täydellisesti vapaat ja kirkastetun puhtaat.
2) Anopeilla ei ole tapana panna palavia paperossin pätkiä kukka-astioihin.