"Olkoon vaikka millä, mutta noustava sen nyt on."
Jojakim alkoi kiskoa nauhasta, niin että kello oli vähällä haleta. Piika kyllä voivotteli ja siunaili mokomaa "mustalaista", mutta huoliko tämä siitä.
Viimein tuli henkiherra kamaristaan unisena ja pörröisenä, väljä yönuttu yllä.
"Mike jeeveli se olla?"
"Jojakim minä olen. Päivää vaan, vaikka yötäpä se on tainnut henkiherra pitää."
"Vaitti lurjus! Miks sine tulla, kun mine maka?"
"Milloinkas Te ette maka? Onko nyt mikä makuun aika?"
"Tules tenne!"
"Kuulen minä tännekin asti."
Henkiherra oli jo hakenut notkean piiskansa. Mutta tarkemmin katsottuaan Jojakimin rotevaa vartaloa ja pelkäämätöntä ryhtiä, jäi hän hetkeksi arvelemaan. Se hetki tosin oli hyvin lyhyt, vaan Jojakim ennätti kuitenkin sillä välin kysyä: