Tultuaan eteiseen huomasi Jojakim konttorin oven olevan raollaan, ja raosta jotakin mustaa. Tarkemmin katsottuaan huomasi hän sen olevan makkaran. Ja makkaran toisessa päässä hän arvasi olevan Marin, talon vanhemman tyttären. Makkara oli luonnollisesti aijottu hänelle lahjaksi. Mutta Jojakimin rehellinen sydän ei suostunut sitä vastaanottamaan ihan kahden kesken. Samalla tarjoutui hänelle hyvä tilaisuus tehdä kiusaa molemmille tyttärille. Hän painoi konttorin oven kiini, että makkara litistyi rakoon, väänsi pyörän oven taakse ja vilkutti sitte Annaa tuvasta eteiseen. Hänen nähtensä leikkasi Jojakim tyytyväisenä mukaansa sen osan makkaraa, joka oli oven ulkopuolella, pani sen taskuunsa ja meni mitään sanomatta pois.
Mutta kun Anna avasi konttorin oven ja näki siellä sekä jäännöksen makkarasta että Marin, oli hän vähällä syttyä elävältä palamaan. Syytä hänellä olikin ryhtyä Marin kanssa kiivaaseen keskusteluun, sillä Mari oli salaa kuunnellut hänen ja Jojakimin puheita; konttori oli näet tuvan seinää vasten. Sitäpaitsi oli Mari koettanut lahjoilla viekotella puoleensa Jojakimin sydäntä. Turhaan selitti Mari, ettei hän ollut ikipäivinä ajatellutkaan Jojakimia, vaan oli aikonut hänen mukanaan lähettää lahjan Joelille. Anna ei sitä uskonut, sillä vihastuneet naiset eivät usko koskaan mitään.
* * * * *
Jojakim asteli hyvillä mielin tietään sangen reippaasti. Päästyään maantielle, juohtui hänelle mieleen, että nyt sopisi hyvin käydä yksin tein henkikirjurin luona tuumaamassa siitä Jepen verottamisesta. Matka sinne ei ollut pitkä, ja nyt olivat kerran semmoiset vaatteet yllä.
Hän meni siis sinne.
Ulko-ovi oli kiini, mutta Jojakim näki siinä riippuvan nauhan ja alkoi siitä vetää. Sisäpuolella helisi kello. Piika tuli aukasemaan.
"Onko henkiherra kotona?"
"On, mutta se makaa."
"Menkää herättämään, taikka minä menen."
"Elkää Jumalan tähden! Herra on ruokalevollaan."