Eräänä elokuun iltana tuli Esa Huttunen luokseni ja pyysi minua mukaansa Peräniemelle "musiikkia kuulemaan." Vaikka en ole mikään taiteen tuntija, huomasin Esan puheesta heti, että hän "musiikilla" tarkoitti lasien kilinää Peräniemen ravintolassa. Minulla tietysti ei ollut mitään semmoista musiikkia vastaan. Olimme siis yksimieliset siitä, että meidän sopi lähteä sinnepäin.
Mennessä tuli meitä vastaan mies, jolla olivat sotilaan vaatteet yllä.
Hän näytti olevan hurnakalla tuulella, koska vaan lauleli että:
"Otetaan me pojat se sotaväen pesti ja juodaan veremme hinta. Se harmaja takki selkähän ja ritarin nauhat rintaan."
Tunsin heti, että mies oli vanha ystäväni Taskis-Ville.
"No mikäs se on Villen tänne kulettanut?"
"Otin tässä joulun rinnassa vähä lomaa ja pistime katsomaan ukko Tahvoa — isämiestä näet — kuinka se jaksaa."
"Vanhoja henttujasi et tainnut katsoakaan?"
"Vähänpä ne katsoin paranevat. Tuntuvat saaneen uusia heiloja ja minä myös:
"Ennen mä suutelin paimentyttöä kontti hartioilla; vaan nyt minä suutelen hienohelmoja Linnan markkinoilla."
Oli hyvä ääni tuolla Taskis-Villellä laulaa. Sentähden pyysimme häntä mukaamme "musiikkia kuulemaan." Eikä sitä tarvinnut kahdesti sanoa.