Tämä ajatus herasi Sarkkasessa jo ennenkuin tultiin Karhon salmeen.
Mutta päätökseksi se kypsyi vasta Jännevirralle tullessa. Kuitenkin oli
Sarkkanen vielä yhtä humalaisen ja tyhmän näköinen ja yhtä ystävällinen
Markkaselle kuin ennenkin. Se vaan oli, ettei hänellä enää näyttänyt
olevan kiirettä ryypyn ottoon. Sentähden Markkanen viimein huomautti:
"Eiköhän oteta ryyppyä Jännevirran muistoksi?"
"Jospa tuon ottaisi."
Sarkkanen otti ryypyn. Mutta vaikka Markkasen huomautus oli tehty selvästi ymmärrettävässä tarkoituksessa, pani hän kuitenkin pullonsa pois eikä antanutkaan sitä Markkasen käytettäväksi.
"Kuule, etkö sinä muista minulle antaakaan?" kysyi Markkanen.
"En minä rupea sinua koko päivää ilmaiseksi juottamaan."
Tämän sanoi Sarkkanen vakavasti ja jokseenkin sujuvasti, sillä hän oli sen jo edeltäpäin miettinyt valmiiksi. Markkaselle se oli aivan odottamatonta; sentähden hän ensin hämmästyi niin, ettei saanut sanaa suustaan. Sitte kun hän olisi saanut useampiakin sanoja suustaan, katsoi hän parhaaksi pitää ne siellä. Hän oli saanut ilkeän ajatuksen päähänsä, hänkin. Hän tahtoi kostaa.
Selvänä ollessa on nilsiäläisen ajatusjuoksu sangen hidas, mutta hieno humala on heidän aivoillensa kuin rasva rattaille.
Markkasen mieleen välähti hyvin pian erittäin kavala tuuma. Hän kaivoi taskustaan 25-pennisen, ojensi sen Sarkkaselle ja sanoi loukatun ystävän äänellä:
"Tuossa on! Annathan nyt ryypyn?"