Tuli huomisaamu. Selkä ei ollut mennyt jäähän, vaikka oli kylmä. Tuuli tavattoman tuimasti, niin että soutamaan lähtö minusta oli ihan hullutusta. Mutta nuo määrälleen kokoontuneet kolme rouvaa ja yhtä monta neitoa eivät ottaneet kuullakseen mitään estelyitä. Ja vähä alkoi tuntua minunkin povessani siltä, että tämä matka saattaa olla hyväksi. Kun ottaa nähdäkseen noin paljo vaivaa jumalansanan tähden, niin ehkä sen kerran vielä ilolla löytää edestään. Eikä minun, vanhan syntisen, elämässäni tähän asti suinkaan ollut liian paljo tällaisia valokohtia.
Myönnyin siis, ja lähdettiin rantaan. Vene oli jäätynyt teloilleen, että tuskin sain sitä irti. Työnsin sen jään reunalta veteen.
Peränpitäjäksi rupesi Stenströmin vanha rouva, joka yleensä oli tunnettu miehekkäästä luonteestaan. Hän ajoi tavallisesti itse hevosta, ja kuului tappaneen lampaitakin nuorempana ollessaan. Nyt hänet täytyi kumminkin sitoa nuoranpätkällä perälautaan kiini, sillä hän pelkäsi voivansa nukahtaa; oli kuullut, että semmoisessa tapauksessa joskus oli perämies pudonnut venheestä.
Näin varustettuina lähdettiin liikkeelle. Matka sujui hyvästi, sillä meillä oli myötätuuli. Veneessä tietysti puhuttiin yksinomaan uskonnollisista asioista. Niihin olivat matkatoverini hyvin perehtyneet. Sentähden en oikein voinut käsittää, miksi he vaativat kuullakseen yhä lisää tältä alalta. Eihän useimmilla ollut puoltakaan sitä tietoa, mikä heillä oli. He olivat hyvissä perheissä syntyneitä ja erinomaisen huolellisen kasvatuksen saaneita. Eikä kukaan heistä ollut tehnyt mitään mainittavaa syntiä, sillä siihen heillä ei ole ollut tilaisuutta, jos joskus olisi haluttanutkin.
Kuta kauemmaksi tultiin, sitä raskaammaksi kävi soutaminen. Vesi jäätyi airoihin, jotka siitä syystä yhä paksunivat. Maantieteen oppikirjoissa tosin sanottiin, että yksi Suomen piispoista asuu Kuopiossa. Mutta siihen aikaan se asui Vaajasalo nimisessä Kallaveden saaressa, joka juuri näkyi Kuopioon. Nyt soutaissani minä vasta oikein tunsin, kuinka suuri virhe niissä oppikirjoissa oli.
"Että niitä voipi olla semmoisia, jotka eivät usko!" siitä tärkeästä asiasta keskusteltiin koko loppumatka, ja päätettiin se ongelma esittää piispan, ratkaistavaksi. "Hän sen kuitenkin osaa selittää paremmin kuin kukaan muu."
Vihdoin tultiin Vaajasalon rannalle jään reunaan. Sain siinä murtaa jäätä ja tehdä jos jotakin, ennenkuin sain matkatoverini maihin. Kun vielä päästin peränpitäjän siteestään, oltiin valmiina lähtemään maamatkalle. Piispa näet ei asunut rannalla, vaan keskellä saarta tornissa, joka ulottui puiden latvojen yläpuolelle.
Tornin juurella oli piispa vastaanottamassa vieraitaan. Ja silloin minä hänet näin. Toiset menivät sisälle piispan puheille, minä vetelin renkituvassa unia, kootakseni voimia paluumatkan ponnistuksiin.
* * * * *
Ilta alkoi jo hämärtää, kun rupesimme lähtöpuuhiin. Piispa saattoi meidät rannalle ja omin käsin auttoi venettä irti. Toivotti vielä onnea matkalle.