Antti ei virkkanut mitään.
"Kuinka sinä sanoit minulle tänäpäivänä?"
Ei vastausta.
"Etkö sinä sanonut näin: mene tiehesi, akka? — Oliko se niin?"
Kauppamies ei vastannut sanaakaan. Hän oli kerta valinnut sen taistelutavan, eikä siitä hellittänyt. Mutta rouva jatkoi hiljaa ja tyvenesti niinkuin ennenkin:
"Sillä lailla sinä sanoit, vierasten kuullen… Muistatko sinä entisiä aikoja, Antti? Muistatko koskaan luvanneesi minulle ikuista rakkautta ja uskollisuutta?"
Ei vaan kuulunut hiiskaustakaan vastaukseksi.
"Muistatko sinä sitä kallista hetkeä, kun meidät vihittiin pyhään kristilliseen avioliittoon? Mitenkä sinä silloin sanoit? Sanoitko sinä: mene tiehesi, akka? — Etkö sinä silloin luvannut rakastaa minua myötä- ja vastoinkäymisessä? Ja muistatko sinä papin sanoja?"
Mutta kauppamiehen ajatukset lienevät liikkuneet muualla, koska hän ei vieläkään antanut minkäänlaista ääntä.
"Sanoihan pappi niin, että miehen ei ole sallittu pahasti vaimonsa kanssa menetellä, oman häijyn mielensä jälkeen, niinkuin sen pahempi nyt usein nähdään ja kuullaan; mutta pitää häntä rakastaman ja kunniassa pitämän ja antaman, niinkuin pyhä Pietari sanoo, vaimolliselle astialle niinkuin heikommalle hänen kunniansa. Tokko sinä enää muistat sitä? — Ja sitte sanoi pappi vielä, että niinkuin mies on lahjoitettu suuremmalla viisaudella ja vahvemmalla luonnolla kuin nainen, niin pitää hänen myös käyttämän sitä hänelle avuksi ja ei sortamiseksi. — Niin se pappi sinua neuvoi, Antti, eikä neuvonut sanomaan vierasten kuullen: mene tiehesi, akka!"