Jopa jo! Konstipa tässä pysyä, tämmöisessä kyydissä kuin Savon radalla annetaan.
Meidän sekajunassa oli kaksi kolmannen luokan vaunua ja vielä yksi matkustajavaunu, jossa takapuoli oli ensimäistä ja etupuoli toista luokkaa. Siinä vaunussa luullakseni ei tällä kertaa ollut ketään, taikka jos oli, olivat ne niin hienoja, etten voinut nähdä niitä ruumiillisilla silmilläni.
Etumaisessa kolmannen luokan vaunussa olin toisessa päässä minä, toisessa lihava maakauppias jostain hätää kärsivästä Karjalan puolen pitäjästä. Tutkimusmatkoillani havaitsin, ettei hänen puolellaan ollut tupakanpoltto kielletty, jonkatähden asetuin sinne.
Hän oli puhelias mies. Nähtävästi hiukan karaissut itseään talvista matkaa ja niitä herroja influentsabasilleja vastaan, jotka matkustelevat sekä Suomen että Keisarikunnan radoilla ilman pilettiä, siis vielä suuremmilla etuoikeuksilla kuin nuoret upseerit. Kauppias oli nyt matkalla Helsinkiin, puuhaamaan kunnalleen jotain hätäaputyötä tai viljalainaa tai mitä vain saisi. Uhkasi panna kielensä oikein ohueksi, vaikka kyllä hän ei sydämessään ollut leppyinen koko Helsingin herroille. Oliko niillä ollut järkeä määrätessään viimeisiä valtion viljalainoja? — Ei pennin edestä! Alin lainasumma oli 35,000 markkaa, ja sitte piti olla omia rahoja vähintään toinen sen verta panna viljan ostoon. Mistä tavallinen liikemies otti tänä aikana kaikki ne rahat ja kaikki ne takaukset? Niin ovatkin lainat suurina summina menneet viidelle kuudelle "kopekkaneuvokselle" läänissä. Heillä on nyt valta ottaa viljalla, minkä syntinen sydämensä sietää, ja nylkeä maakunta niin paljaaksi kuin tahtovat. Maakauppa sortuu toivottomassa kilpailussa valtion pääomien kanssa. Olisi pitänyt antaa korkeintaan 10-20,000 markkaa käteensä, ilman muuta velvollisuutta kuin että niillä tuotetaan viljaa ulkoa. Näin olisivat rahat levinneet pitkin maata ja kilpailu tasottanut hinnat. Maakunta olisi voinut päästä jotenkin ehyenä hätäajan yli. Maakauppiaan täytyy aina lomitella: antaa huonona aikana velaksi ja odottaa aikaa parempaa. Mutta ne "neuvokset" eivät ole siihen tottuneet eikä heillä ole siihen mitään pakkoa. Hallituksen olisi pitänyt panna ehdoksi: "Anna velaksi sinun lähimäiselles, niin sinulle myös velkaa annetaan." Mutta onko meidän viranomaisilla kymmenettä osaa sitä ymmärrystä kuin niillä on palkkaa?
Tähän suuntaan hän nyt puheli. Miten lie sitte Helsingissä kieli ohennut.
* * * * *
Kouvolaan tultua näimme uusia kansoja ja kuulimme uusia kieliä.
Tässä erkanin maakauppiaasta, joka jäi odottamaan Helsinkiin menevää junaa. Se oli vahinko minulle, sillä häneltä olisin voinut saada vielä monta opettavaista tietoa Viipuriin mennessä. Viimeisiksi sanoikseen hän kysyi:
"Mitä varten sinä nyt oikeastaan jätät savolaiset ystäväsi ja lähdet
Viipuriin?"
"No, jos saisin ystävikseni karjalaisetkin, tulisi ystäviä enemmän."