"Oliko sulla muistopatsasta Viipurissa?"
"Oli — vaikka harva sitä on nähnyt. Se on piilotettuna raatihuoneen saliin; luulevat ehkä, että minä en tarkeneisi ulkona. Taikka on siihen joku muu syy. Kuulin olleen aikomuksena pystyttää kuvani julkiselle paikalle, mutta siitä tuumasta oli luovuttu, ja kun syytä kysyin, pudistelivat päätään niin surkean näköisinä, että jätin heidät rauhaan omaan valtioviisauteensa. Sillä paikalla missä minun ja minun toverieni pitäisi olla ikuistettuna — Linnansillan päässä, vanhan Rinkiportin pielissä — siinä on kaksi pronssista valettua naista. Tässä he kuitenkin ovat tavallaan olleet oikeassa, sillä miehuutta ei nykyinen polvi tunne. Nainen heille on kaikki kaikessa. Hänen turmelevan vaikutuksensa alaisina he unhottavat kunnian ja miehuuden vaatimukset. Pitävät huolta vain omista yksityisistä asioistaan. Mutta nämä ovat ikävystyttäviä nämä muistelmat ja saattavat meidät huonolle tuulelle. Minulla on Viipurin matkaltani paljo muutakin kertomista, osaksi hauskojakin havannoita nykyisen polven oloista ja elämisestä, jotka ehkä uutuudellaan teitä huvittavat. Mutta alkaa jo olla myöhä ja ruumiissa tuntuu matkaväsymys. Mennään nyt maata, että jaksetaan aamulla nousta."
"Parasta taitaa olla", myönsivät toiset haukotellen.
Ryyppäsivät lasinsa pohjaan, riisuutuivat ja puhalsivat vahakynnttilän sammuksiin. Sen jälkeen ei enää tulta pilkottanut mistään ikkunasta laitoksessa.
TOINEN ILTA.
Oli aamusta ja päivästä tullut toinen ehtoo. Ystävykset istuivat taas entisellä paikallaan pyöreän pöytänsä ääressä. Torkkeli oli kertomassa.
"Minä tulin Viipuriin aikaseen aamulla. Ajoin näet loppumatkan junalla."
"Junalla?"
"Niin, junalla. Voin kyllä arvata, että veljet eivät tunne sitä kulkuneuvoa. Outo laitos se oli minullekin, enkä vieläkään ole sen salaisuuksista täysin selvillä. Siinä oli joukko vaunuja, joita veti raudasta rakennettu hevonen. Kulkuvoima saadaan jonkunlaisella koneella, jossa pääasiana on veden kuumentamisesta syntyvä höyry. Samanlaatuinen kone kulettaa myös laivoja, joten soutaminen ja purjeiden käyttäminen on vähentynyt. Junat liikkuvat erittäin rakennettuja n.s. rautateitä myöten, pitkin maita mantereita ja tekevät hevoskyydin harvinaiseksi. Sentähden onkin hevosen hoito laiminlyöty. Ennen niin kuuluisa Karjalan hevonen on menettänyt kaiken ryhtinsä, niin että maan ratsuväelle tarvittavat hevoset täytyy tuoda Venäjältä. Ihme vaan, etteivät vielä ole keksineet höyryllä käypiä sotahevosia. Tosin sain monestikin nähdä ratsastajia, joilla hevosen asemesta oli allaan suuri pyörä; sitä jaloillaan kiertäen he kiitivät huimaa vauhtia. Mutta siinä olivat ratsastajan kädet ja jalat kiini koneen hoidossa, niin että heillä ei olisi mahdollisuutta taisteluun muilla aseilla kuin ehkä hampaillaan."
"Kulkiko juna nopeasti?"