"Onko se hullu, vai luuleeko se meitä hulluiksi?" kuulin miesten kyselevän toisiltaan.
"Elä mökise siinä, panet pään sekasin meiltäkin…" keskeytti vihdoin toinen heistä minun selitykseni.
"Asia on päivän selvä. Ehkä kumminkin vielä suuremman selvyyden saavuttamiseksi otamme pienen esimerkin —"
"Me otamme sulta rahat ja kellon. Joutuun tänne! Koko yön tässä seisotat lörpötyksilläsi."
"Tarkoitukseni ei ollut häiritä teitä elinkeinonne harjottamisessa eikä riistää teiltä kylläkin kallista aikaanne. Tahdoin vain huomauttaa pienestä epäjohdonmukaisuudesta alkuperäisessä vaatimuksessanne, joka —"
"Kuule, mikä sinä oikein olet, hullu vai viisas? Tiedätkö edes nimestäsi?"
"Tiedän kyllä, ja jos ette katso sopimattomaksi, voin sen sanoa teillekin. Minä olen Kaapro Jääskeläinen."
"Oikeinko totta! Olisit heti sanonut, niin tässä olisi päästy hyvin vähillä puheilla. Milloinka sinunlaisellasi miehellä on ollut rahaa asiaksi asti — mokomallakin kirjailijalla! Ja tappaa sinua taas ei viitsi. Mutta ethän pane meitä lehteen?"
"En toki. Voisitte kumminkin palkita minulle tämän ajanhukan, opastamalla minut ystäväni Esa Huttusen asunnolle. Olen tainnut kävellä vähä harhaan, kun en ole monasti liikkunut täälläpäin."
Miehet tekivät työtä käskettyä ja veivät minut aivan lähelle Esan kotia. Sitte puikkivat metsään taas. Oli kuin olikin Esalla oikein siinä, että tämä kansa on pohjaltaan rauhallista. Ei meistä ole rosvoiksi.