Ahonen äänetönnä nautti, kun laskeva aurinko valoi kultiaan vesille ja maille. Mikä viehättävä maisema! Noiden metsäisten harjujen salaperäinen sini vietteli mielen kauas pois.
Luutnantti vihdoin herätti hänet unelmistaan.
"Tunnetko tuota koiraa?"
"Ei ole minulla kunnia tuntea."
"Se on apteekkarin Hektor, paras tappelija koko kaupungissa."
"Elähän loukkaa meidän vääpeliä!"
"En, mutta oikein todella: kyllä se Hektor on vahva. Eikö ole?"
"Taitaapa olla."
"Kaksi saa tulla oikein vankkaa koiraa, ja maalaiskoiria vaikka kymmenen, kyllä se puolensa pitää. Eikös sillä ole oikein kaartilaisen ryhti?"
"Kaikkia sinä ihailetkin kun tappelevia koiria!"