Mutta se ajatukseni oli hätiköity. Vuoristossa oli kova talvi silloin jo.
Nyt täytyy minun tunnustaa, että ennen minulle kylmä tulee kuin näille amerikkalaisille. Asunnot heillä ovat lautahökkeleitä, hiukan lujemmat tavallista pärevasua ja jotenkin samassa määrässä lämpimänpitävät. Uuneja niissä, kuten sanottu, ei ole — eikä niistä olisi mitään apua, jos olisikin, sillä kukapa sitä jaksaisi koko ilmapiiriä lämmittää. Mutta jos vuokralainen tahtoo, saa hän ostaa huoneeseen rautakamiinan, jota täällä sanotaan "stouviksi". Taloon se ei kuulu. Yhdysvaltain puolella paikoin eivät ovet ja akkunatkaan kuulu taloon, vaan ovat vuokralaisen hankittavat ja kulkevat hänen muassaan talosta toiseen.
Yöt ovat tuntuvasti kylmät, mutta makuuhuoneisiin ei ihmeeksikään aseteta minkäänlaista lämmityskojetta. Siis ei ne pahasti viluisia saa olla, jotka sellaisissa oloissa nukkuvat. Ensimältä mulla oli niin kylmä, että hirvitti, mutta näkyy siihen tottuvan.
Näilläkin tienoilla on läpipääsemättömät aarniometsät, mutta rakennustavasta päättäen ei luulisi hirsiä löytyvän satojen penikulmain alalta. Syy on siinä, että Lännen amerikkalainen vihaa kaikkea, mikä tekisi kodin hauskaksi ja mukavaksi. Hänen aikomuksensa on lähteä täältä tiehensä niin pian kuin mahdollista. Sentähden koti ei saa olla sellainen, että se häntä kiinnittäisi, vaan sen pitää olla omansa karkottamaan miehen koko tienoolta.
Kaikkialla kehutaan amerikkalaista käytännöllisyyttä, kekseliäisyyttä ja Amerikan korkealle kehittynyttä teollisuutta. Mutta surkeampia huonekaluja, rumempia ja kaikin puolin epäkäytännöllisempiä, en ole missään nähnyt kuin täällä. Sängyt, kaapit, pöydät, tuolit ovat kaikki Noan aikaista mallia. Lamppuja tässä vuoriöljyn maassa jos näkisitte, niin kunnioituksella muistelisitte niitä "kitupiikkejä", joilla Suomessa ennen navetat valaistiin. Pienimmästä suurimpaan on kaikki kotielämään kuuluva tavara niin kelvotonta kuin olla saattaa.
Suomessa en noihin seikkoihin tullut kiinnittäneeksi huomiotani, mutta täällä se on täytynyt pakostakin tehdä. Sillä maan tapa — ainoa puoli Amerikan oloissa, minkä Liena täydestä sydämestään hyväksyy — työntää miehen niskoille enemmän puolen taloustoimia. Hän saa aamusin työhön mennessään virittää valkean keittostouviin, laittaa kahvin ja aamupuuron. Muija makaa kuin hako, kunnes nälkä päivemmällä ajaa hänetkin jalkeille.
Syönti on Amerikan elämä. Heti kun silmänsä auki saa, ajetaan vatsa täyteen puuroa, ja joka näkemässä sitte päivän mittaan syödään ja taas syödään. Sillä alalla on kaikki mahdolliset mukavuudet: kalat, lihat, maidot, puotiherkut kannetaan kotiin. Aina seisoo pöytä täynnä mitä vaihtelevimpia ruokatavaroita. Jos Suomessa moni työmies hävittää ansionsa juontiin, niin täällä se menee ylensyömiseen.
Siinäpä se lienee syy, ettei missään maailmassa käytetä niin paljon patenttilääkkeitä kuin täällä Amerikassa. Jos vilkaset amerikkalaiseen sanomalehteen, luulisit koko lukijakunnan olevan kuoleman kielissä. Suomenkielisetkin lehdet täällä ovat tuollaisia sairashuonejulkaisuja. Toimittaja on samalla pääpuoskari. Yhdellä on "Suomen vaakunakuva-verenpuhdistusta", toisella sähkövöitä, kolmannella "kasakan rasvaa" tai jotain muuta ihmelääkettä. Europassa arvokkaat sanomalehdet aina pitivät velvollisuutenaan varottaa yleisöä tällaisista keinottelijoista, mutta täällä lehtimiehet näkyvät olevan käytännöllisempiä. Ottavat senkin keinottelun omiin käsiinsä. Ajattelevat kaiketi, että "pettäisihän tuon tyhmän kansan kuitenkin joku toinen — sama se, jos minä petän." Tervettä väkeä ei olisi helppo lääkkeillä petkuttaa, mutta sellaisten kanssa on hyvä vehtailla, jotka liiasta syönnistä ovat saaneet vatsanvaivoja. Heille voi uskotella, että nuo taudit paranevat jollakin heinänliemellä tai sähkövyöllä. Söisivät vähemmän, niin eivät kaipaisi mitään.
Moni muukin asia näyttää minusta täällä olevan hulluin puolin. Nyt kevään tullen esim. olen odotellut kuulevani lintuin laulua, mutta turhaan. Sensijaan laulavat täällä sammakot, niin että maailma kajahtelee. Ja oikein niillä on hienon konserttiväen tavat: alottavat vasta myöhään iltasilla, jolloin työkansa jo on levolla, ja pitävät riemuaan aina aamuyöhön. Päivän lepäilevät.
Ensimältä en täällä tahtonut päästä kunnialla sivuuttamaan vastaantulijoita. Ahtaammissa paikoissa usein pakkasivat tarttumaan kiini, että oli vähältä tulla tappelu. Vihdoin sain selville syyn. Täällä kaikki, niin ihmiset kuin hevoset ja rautatiejunat, sivuuttavat toisensa vasemmalta puolelta eikä oikealta, niinkuin Suomessa.