Tehtyäni nämä yleiset muistutukset itse tilastotiedettä vastaan, voin suuremmalla varmuudella kääntyä siihen asiaan, jonka nyt olen ottanut tutkittavakseni.
Uskotko sinä avioliiton jatkavan ikää, sinä luuksi ja nahaksi kuivettunut perheen isä, jolla on elätettävänä kivulias eukko ja kiukkuinen lapsilauma? Jos ennen poikamiehenä livahti yö tai kaksi kuukaudessa korttipöydän ääressä, saat nyt viikon pitkään tuskin ummistaa silmiäsi yhtenäkään yönä, sillä milloin ei vaimosi valita, vinkuu lapsistasi se, jonka vuoro kulloinkin on olla kipeänä taikka — taudin puutteessa — nuorimpana. Eikö valvottu yö ole yhtä kuluttava, valvoipa sen paheissa taikka hyveissä?
Entä ne elatuksen huolet sitte! Nuorena miehenä sinä olit vapaa kuin taivaan lintu; söitpä tahi joit saaliisi, aina sinulla oli rahaa taskussa. Nyt voit kuukausmääriä säilyttää muistissasi jokaisen kelpo aterian, minkä naimisiin tultuasi olet saanut, varsinkin näinä viime vuosina. Kunnon humalaa et ole uskaltanut ajatellakaan edes jokaisen lapsesi ristiäisissä. Ja kuitenkin on sinulla rahaa ainoastaan poikkeustapauksissa, omaa ei milloinkaan. Koko elämäsi on kuin sveitsiläinen juusto — täynnä rahan reikiä. Veroja, koulumaksuja, lääkelappuja, vaatteita, kenkiä ja Herra ties mitä kaikkia joka toinen päivä. Sen ohessa on vaimollasi jok'ikinen aamu asiaa torille. Sinä olet ihmispeto, lastesi kiduttaja ja vaimosi murhaaja, jos et laita rahaa kaikkiin näihin tarpeihin. Luuletko sen jatkavan ikääsi, että mietit niin hauskoja asioita kuin uusien rahalähteiden löytämistä päivät pitkät ja yöt vielä pitemmät?
Ja luuletko sinä eläväsi pitempään, jos menet naimisiin — sinä kukoistava neitonen, jonka silmät sädehtivät kuin aurinko hyvällä luokosäällä ja jonka nuorekas varsi uhkuu tuoretta terveyttä? Kumpiko — inhimillisillä silmillä katsoen — näyttäisi viittaavan kestävämpää elon-iltaa kohden: vanhanpiianko pyylevät piirteet vaiko perheenäidin kuihtunut hempeys ja sammuva katse, hänen, joka itselleen ja maailmalle vastuksiksi säännöllisesti vuosittain synnyttää uuden "äänioikeutetun" kansalaisen maailmaan? Jos miehen päivät avioliiton helmassa ovat helteiset ja yöt murheita täydet, niin vielä orjallisempi on vaimoparan elämän tie. Niitä on mahdoton kuvata ja luetella kaikkia niitä huolia, joita vastaan hänen täytyy taistella katkeamatta ja joiden alla hän ennemmin taikka myöhemmin nääntyy.
Naissukua moititaan alkuperäisyyden, s.o. keksintökyvyn puutteesta ja sen nojalla väitetään, että nainen on älynsä puolesta alhaisempi olento kuin mies. Mutta pantaisiinpas koetteeksi Edison keksimään päivällistä, hyvää ja ravitsevaa päivällistä, kun mies on juonut viimeisenkin pennin, eikä keltään enää saa velkaa. Tahi annetaanpas Zeppelinille isän repaleiset housut ja katsotaan, minkälaisen sadetakin hän niistä kyhää pikku Emmalle. Tämmöisten pulmien ratkaisu on leikin asia kokeneelle aviovaimolle. Se mikä varsinaista vaivaa antaa hänen pienelle päälleen, on kysymys, kuinka saada tämmöisissä oloissa suloisuutensa säilymään, ettei tuo miehen kutjake alkaisi juoksennella muiden naisten jälessä.
Katsoinpa avioliittoa miehen tahi naisen kannalta, en voi käsittää, mikä siinä ikää jatkaisi. Tuommoiset ylivoimaiset ponnistuksetko? Vaiko kenties jokapäiväinen riita ja rähinä? Sanotaan kyllä, että "taistelu on elämää", mutta tämä lause ei pidä paikkaansa esimerkiksi sotilaihin ja asianajajiin nähden, sillä he ovat lyhytikäiset; ainoastaan papeissa se toteutuu, jotka suurella maltilla taistelevat sielunvihollista vastaan.
Luultavasti on niillä tilastontutkijoilla, jotka sanovat avioliiton jatkavan ikää, tarkoituksena tällä vain kehottaa ihmisiä siveään elämään, eivätkä he niin paljon välitä siitä, onko heidän laskuissaan ollut perää vai ei. Siveä elämä tietysti on hyvä sekä ruumiille että sielulle. Mutta yhtä turha on uskotella, että avioliitto tekee elämän siveäksi, kuin että se jatkaa ikää. Sillä mistäpä ne aviomiehet tulevat muista kuin entisistä nuorista miehistä? He elävät siveettömästi — jos elävät — jo ennen sitä ikää kuin meillä tavallisesti naimisiin mennään. Sitte vanhemmalla puolella se siveettömyys on sangen kohtuullista, vaikka ei mentäisi naimisiinkaan. Enkä minä voi ymmärtää, kuinka avioliitto puhdistaa niistä vanhoista synneistä, jotka ovat samat sekä naineilla että naimattomilla miehillä, kellä kerran on ollut semmoisia taipumuksia. Päinvastoin olen minä luullut huomanneeni, että juuri niillä miehillä on suurin kiire naimisiin mennä, jotka muutenkin antavat liian suuren arvon tyttöväelle. — Mitä taas naisiin tulee, niin jokapäiväinen kokemus osottaa, että jos he kerran ovat poikenneet siveyden tieltä, ei heitä avioliitto pidätä sen paremmin.
Onko se sitte tahallista valhetta tuo tilastotieteen väite, että avioliitto antaa miehille ijän lisää 7 vuotta ja naisille 5? En minä sitäkään tahdo sanoa. Mutta nuo tilastolliset herrat ovat oppineita professoria, jotka eivät näe muuta kuin mitä kirjoissa on. Luottavat liian sokeasti numeroihin ja luulevat, että "numerot puhuvat" — silloin kuin he itse puhuvat. Jos tässä saisivatkin numerot puhua, niin naimattomain miesten lukua osottavat numerot antaisivat seuraavan selityksen: "Meidän joukossamme ovat kaikki rujot ja rammat, langetustautiset, kruunun raakit ja pahantaudin syömät, jotka eivät ole päässeet naimisiin, vaikka kuinka olisi mieli tehnyt. Eivät ole tytöt tykänneet tai sukulaiset huolineet. Jos meidät olisi päästetty naimisiin, niin kyllä olisi lyhennyt naineiden miesten keski-ikä, mutta nyt me olemme painamassa nuorten miesten puolta."
Samaan suuntaan käypä selitys lähtisi myös naimattomain naisten lukua osottavilta numeroilta. Kainosti punastuen ne siihen vielä huomauttaisivat: "Eivätkös herrat professorit ole kuulleet siitä pienestä heikkoudesta, mikä meillä naisilla on ijän laskussa ennen naimisiin menoa? Matka 20-25 ikävuoteen kestää muilla 5 vuotta, meillä 10, ja matka 25-30, joka muilla on vain 5 vuotta, se on meillä 15. Näin jää meille 25:stä vuodesta ainoastaan 10, ja se lyhentää arveluttavasti meidän naimattomain ikää."
Vielä on selittämättä, miksi tilastotieteen mukaan avioliitto on miesten ijälle kahta vuotta edullisempi kuin naisten. Eräs tutkija arvelee, että "kotiripitykset" ottaisivat kovin paljo naisten terveydelle ja että ne siis vaikuttaisivat sen verran lovea heidän ikäänsä. Minun luullakseni tuo ripitystyö sentään on niin naisen luonnolle sopiva ja mieluinen toimi, että se häntä enemmän virkistää kuin rasittaa. Paljoa lähemmäksi todellisuutta luulen päästävän, jos otaksutaan, että nainen naimisissakin ollessaan koettaa — mahdollisen leskeyden varalta — pitää ikämääränsä kohtuuden rajoissa. Tilastotiede on ala, jolla aina täytyy liikkua varovasti ja ajatellen. Jos siinä liian suurella varmuudella esiintyy, voi helposti ajaa kantoon ja tehdä opinkappaleita, jotka eivät pidä paikkaansa. Semmoinen on tämäkin, että avioliitto muka jatkaisi ihmisen ikää.