Rakasti sekä naisten seuraa että miesten.
Kapakkalaskunsa ja korttivelkansa hän täsmälleen suoritti, sillä ne olivat "kunniavelkoja". Mutta räätälit, suutarit ja pesumuijat — ne joutivat odottaa.
Sillä hän oli herrasmies.
Työväenliikettä hän kauhistui ja syljeskeli Kurikan Matille. Alemmassa kansassa hänellä ei ollut muita miestuttavuuksia kuin kolme uskottua ajuria, mutta niitäkään hän ei päivällä ollut näkevinään. Vasta yöllä hän heidät tunsi, sillä hän oli herrasmies.
Hyvästi puettuna hän kuoli, velkavaatteet yllä, velkahattu päässä ja velkasaappaat jalassa. Hänen ainoaksi perillisekseen jäi kaupungin panttilaitos. Testamentti löydettiin hänen povitaskustaan: kahden markan panttilappu mustista liiveistä. Ne olivat olleet viimeinen jäännös hänen frakkipuvustaan. Muuta omaa hänellä ei ollut.
Se revolverikin, jolla hän lausui maailmalle jäähyväiset, oli lainakalu, hyväntahtoiselta ystävältä saatu käytettäväksi.
Nuoraa ja talia tarvittavan määrän hän olisi vielä voinut saada omakseen, vaihtamalla panttilappuun, mutta — hän oli herrasmies.
KOULUAJAN YLISTYS.
Oi, jos olisin koulupoika, pitkäsäärinen, kapeakaulainen, isän ilo, äidin ylpeys, opettajain silmäterä! Tahi jospa olisin edes huonopäinenkään koulupoika, josta kuitenkin vielä on vähän toivoa!
Niin huolettomia päiviä et koskaan vietä kuin koulupoikana ollessasi. Tulet nimismieheksi, ryöstät köyhältä ainoan lehmän — tulet papiksi, joudut seurakunnan kanssa rettelöihin pappilan rakennuksista — käännyt sotilasuralle, sorrut vekseleihin ja onnettomiin naimisiin — tulet tuomariksi, päätät asiat vasten lakia taikka sitte vasten vakaumustasi — kohoat kuvernööriksi, saat harmia kelvottomista virkamiehistäsi ja nälänhätäisistä kunnista — nouset senaattoriksi, loukkaat omaatuntoasi taikka menetät virkasi. Niin on tie ohdakkeinen palvella valtiota semmoisessakin maassa, jota sentään sanotaan virkamiesten luvatuksi maaksi. Kaipauksella muistelet iloisia kouluaikojasi. Koulupoikana et näistä huolista tiedä. Viet kotiisi puhtaan paperin, jossa käytös on 10, ahkeruus ei kuin hiukan vähempi ja eri aineitten joukossa vilahtaa joku kymmenikkö tai yhdeksikkö, jos ei muussa niin voimistelussa. Kotonasi silloin on juhlahetki. Isäsi ottaa auki sen laatikon, jossa hänellä ovat säilössä kaikkein tärkeimmät asiakirjat: virkavahvistuskirjansa, julkasemattomat runokokeet rakkausvuosilta, palovakuutuspaperit ja yksityiset kirjeet suosiollisilta esimiehiltä. Sen hän ottaa auki ja etsii sieltä oman todistuksensa vastaavalta asteelta, vertailee ja koettaa saada selville, mitä lahjoja olet perinyt häneltä, mitä saanut äidiltäsi. Ja hän on äärettömän onnellinen nähdessään, ettei hänen antamansa leiviskä ole sinussa kevennyt, vaan että äidin mukana vielä on tullut uusia lahjoja sukuun. Kesken kiireintä kevätsiivousta istahtaa äitikin tutkimaan todistusta, vaikka hänen muut lukemisensa viime vuosina ovat supistuneet postillaan ja yhä uudistuviin keittokirjoihin. Hänessäkin herää hämärä muisto, että hän joskus maailmassa on kuullut semmoisen nimen kuin "geometria" — niin, ja "algebraa" — eikös se vain ollut algebraa, jota he niin hartaasti kärttivät maisterin opettamaan viimeisellä luokalla, vaikka siitä ei sitte tullut mitään?