Korkeasaari ja kaikki läheiset rannikot olivat myös niin täynnä väkeä, että tuskin isänmaata ollenkaan alta näkyi. Kiroillen tämmöistä ihmispesää, joksi meidän hyvä Helsinkimme on vuosien vieriessä muodostunut, vuokrasin veneen ja läksin Hietalahden rannasta soutelemaan. Jätän muutaman kilometrin merta taakseni, niin tottahan saan rauhassa nauttia isänmaani kesäisestä kauneudesta.
Pahin vastus oli päästä kunnialla lähtemään. Ahdas sataman purtilo oli niin täpösen täynnä sinne tänne puikkelehtavia höyry- ja purjeveneitä, että päätään kaupalle sinne läksi sekaan. Viisaalla varovaisuudella minun kumminkin onnistui heistä selviytyä ja päästä siunattuun alkuun. Sitte etempänä merellä oli jo väljempää.
Suuntasin matkani erääseen saareen, jonka toinen pää näytti asumattomalta. Siinä oli kallion suojassa viehättävä lahdelma, johon teki mieleni laskea. Pehmyt nurmikko hymyilevän lahden pohjassa houkutteli syliinsä. Mutta ennenkuin pääsin rantaan asti, ilmestyi rannalle hyvinvoipa herrasmies ja tuikealla äänellä ilmoitti, ettei ole luvallista nousta maihin.
Käännyin pois ja ohjasin veneeni toiseen saareen. Siellä kävi muutoin samalla tavalla, paitsi että miehiä oli vastassa kaksi, herralla renkinsä mukana. Herra kuitenkin poistui, nähtyään, etten aikonut väkivallalla tunkeutua hänen alueelleen. Ja silloin neuvoi renki odottamattomalla ystävällisyydellä, että Melkun saareen hänen luullaksensa on lupa nousta. "Se on Venäjän kruunun oma", hän selitti. "Tosin siellä on vahti, mutta se on toisella puolen saarta."
Sousin sinne ja nousin kuin nousinkin alastomalle rantakalliolle Melkun päässä. Jokohan olisi tässä minun isänmaatani — ajattelin — tässä Venäjän kruunun alueella? Monenlaisissa mietteissä siinä lojuin kalliolla ja paistattelin Jumalan päivää. Ilokseni huomasin, että saarella oli muitakin kaupunkilaisia, vaikka ei niin rasittavan lukuisasti kuin esim. Korkeasaarella. Heidän täällä olonsa laskin vain todistavan sitä, että tässä saaressa sai syntinen ihminen olla rauhassa.
Mutta siinä erehdyin. Jonkun ajan kuluttua ilmestyi metsän reunasta patrulli, ei tosin kaikkein pelottavimpia. Muutamia täysikasvaneita naisia siinä oli ja toisia puolikasvuisia. Sain määräyksen joko heti lähteä tai sitten tulla pyytämään vahtimieheltä lupaa. Valitsin jälkimäisen keinon. Vahdin asunnolle tultuani huomasin, että minua oli ilkeästi petetty. Siellä ei ollut mitään vahtimiestä, vaan jotain paljoa pahempaa — hiivatin äreä eukko. Häneen ei hyvä puhe tehonnut ollenkaan, ja lahjomisyritykseen minulla ei ollut varoja. Armotta hän käski minun paikalla lähteä tieheni. "Onhan täällä muitakin", väitin vastaan. "Ne ovat minun tuttujani", kuului ylpeä selitys. "No, jos asia siitä riippuu, niin mikä estää meidän tulemasta tuttaviksi? Voinhan ottaa Teidät syliini ja hätätilassa vaikka suudella."
Mutta kun tein yrityksen siihen suuntaan, sain sellaisen läimäyksen poskelleni, että katsoin parhaaksi poistua näyttämöltä.
Rantakalliolle tultuani huomasin tuulen kiihtyneen arveluttavassa määrässä, joten minua ei oikein haluttanut lähteä vastatuuleen kiskomaan raskasta venettä. Jäin sentähden vielä kököttämään kalliolle, odotellen mitä tuleman pitää. Ensin tuli se äskeinen patrulli uudestaan kiirehtimään minua, ja kun en ollut ollenkaan lähtevän näköinen, uhkasivat vahdilla, poliisilla, sakoilla y.m. ja palasivat sitte takasin. Arvasin heidän menevän viemään raporttia sille äreälle eukolle, jonka kanssa en enää välittänyt tulla lähempään tuttavuuteen. Menin veneeseni ja laittausin lähtökuntoon. En kuitenkaan kerinnyt irtautua rannasta, kun sulottareni jo tulla haihatti patrullin etunenässä, kädessään nokinen hiilihanko minun polosen pään varalle.
Silloin minulle tuli kiire. Eukko ei ehtinyt muuta kuin kallion liepeelle haukkumaan, kun minä jo vetelin venettäni vasten lainetta. Vastatuuli pelasti korvani kuulemasta kaikkia minulle aiottuja kohteliaisuuksia.
Tuulen suunnan vuoksi katsoin edullisimmaksi nyt soutaa Seurasaareen, jonka tiesin olevan yhteistä isänmaata, vieläpä sangen kaunista. Paha vaan, että niin moni muu oli tiennyt sen saman. Väkeä oli, ettei tahtonut sekaan sopia.