Aikani siellä oltuani vuokrasin veneen muille ja läksin jalkapatikassa kaupunkiin, sillä Seurasaaren yhdistää silta mantereesen. Koko tällä pitkällä matkalla en tavannut muuta minulle kuuluvata isänmaata kuin pölyisen ajotien. Sen kahden puolen oli kyllä kauniita paikkoja, huviloita ja puistoja, mutta ne olivat umpeen aidattuja, ja portinpielissä rehenteli "40 marks vite, 40 markan sakko." Meneppäs sitte sinne ihailemaan isänmaatasi!
Valehtelijaksi syytin silloin Työväen katkismusta. Missä on se "koko maailma", joka on minunkin isänmaani? — Paljoa enemmän iloa minulla on kuusta, joka talvi-illoin valaisee yksinäistä tietäni, tahi auringosta, jonka lämpöiset säteet niin suloisesti hivelevät luuvalon runtelemaa ruumistani, ja äärettömässä avaruudessa kimaltelevista tähdistä kuin kaikista noista sakkotauluilla aidatuista n.s. "isänmaani" kaistaleista.
Vai onko Työväen katkismuksen väite niin ymmärrettävä, että köyhälistön isänmaana on koko muu maailma, vaan ei maapallo?
Tarkkaan ottaen täytyy myöntää, että saan minä kerran palan isänmaata ympärilleni. Paha vaan, että se tapahtuu vasta sitte, kun en siitä enää voi nauttia.
Silloin sitä kyllä annetaan oikein roppakädellä: alleni, päälleni ja kaikille kupeilleni.
Vaikka ei meillä Helsingin köyhillä siinäkään ole kehumisia. Malmin hautausmaahan meitä sullotaan päälletysten useampaan kerrokseen — tiettävästi siltä varalta, että meistä aikanaan varmasti saadaan takasin vähintään sama määrä isänmaata kuin sekin, mikä meidän tieltämme on luotu pois!
Sanotaan kaikkien ihmisten olevan yhdenvertaiset lain edessä ja Jumalan edessä. Siinä voi olla perä. Mutta lain ja meidän köyhäin välillä ovat tuomarit ja asianajajat, ja meidän tiellämme Jumalan luokse ovat papit ja kirkko.
Niinpä viedään tosin meitä köyhiä Malmille samoilla ruumisvaunuilla kuin rikkaitakin. Mutta hautaan meitä ei enää lasketa seurakunnan leveillä liinoilla, vaan meitä varten on varattu karkeat likaiset köydet, joilla ruumisarkkumme pudotetaan kuopan pohjalle.
Ja minkälainen arkku! Höyläämättömistä laudoista kokoon lyöty, sakealla maalilla mustattu, ja oikein rutiköyhillä vielä niin harva, että kun multaa heitetään päälle, saa kerrankin suunsa ja sieramensa täyteen isänmaata.