Sikem'in historiasta voisin vielä esittää verisen kertomuksen kuningas Abimelek'istä (Tuom. 9:6) ja mainita jotakin valtakunnan jakamisesta Salomon poikien, Rehabeam'in ja Jerobeam'in välillä (1 Kun. 12), mutta edelläkerrottukin jo riittää huomauttamaan meitä, ett'ei tällä kaupungilla ollut niinkään vähäpätöinen asema siihen aikaan, kuin Israel, Jumalan omaisuudenkansa, sijoittui Kaanaan maahan.
Ohimennen mainitsin jo, että kaupungin nykyisten asukkaiden joukossa on myöskin jätteitä vanhoista samarialaisista. Jokaiselle niillä tienoin matkustavalle ovat ne vielä nytkin merkillisiä ilmiöitä. Heidän historiansa ulottuu kauvas entisiin aikoihin. Koskapa se vaimo, jonka keskusteluista Jesuksen kanssa Jakob'in kaivolla äsken kerroin, kuului niihin, tahdon mainita jotakin heidän alkuperästään ja omituisuuksistaan.
Erityisenä kansana ovat samarialaiset olleet siitä ajasta asti, kun Assyrian kuningas Sargon II (vv. 722-705 e.Kr.) heti valtaistuimelle noustuaan valloitti Samarian ja siirsi suuren joukon muukalaisia sinne. Nämät siirtolaiset lainasivat osaksi maahan jääneiden israelilaisten uskonnon; he sekoittivat kumminkin siihen pakanallisia arveluja, tapoja ja muotoja. Heidän uskontonsa oli siis juutalaisuuden ja pakanuuden sekoitusta; itse kansakin muuttui sekakansaksi, sitten kun maahan muuttaneet siirtolaiset alkoivat solmia avioliittoja alkuasukasten kanssa. "He pelkäsivät Herraa ja palvelivat myös epäjumaliansa pakanain tavan jälkeen, kusta he tulleet olivat." (2 Kun. 17:24, 33.) Heidän keskuudessaan toimi kyllä juutalaisia pappeja, ja nämät opettivat heitä palvelemaan yhtä ainoata Jumalaa, mutta pakanallista epäjumalanpalvelusta ei voitu sittenkään kokonaan karsia pois. He hyväksyivät vaan Mooseksen kirjaa ja muutamia ulkonaisia juutalaisten tapoja. Jumalanpalveluspaikakseen päättivät he Garizim'in vuoren, kuten selvästi huomaa vaimon puheesta Vapahtajalle. Kun juutalaiset palasivat Babel'in vankeudesta, eivät he tahtoneet lainkaan seurustella samarialaisten kanssa, koska he pelkäsivät omaankin uskontoonsa tunkeutuvan jotakin pakanallista ja tahtoivat kaikin mokomin säilyttää itsensä ja jumalanpalveluksensa niin puhtaina ja saastumattomina kuin mahdollista. He asettuivat täydelliselle vastustuskannalle samarialaisten suhteen ja osottivat tämän kantansa jo Jerusalem'in temppeliä rakennettaessa. Samarialaiset tarjoutuivat, näet, auttamaan tässä työssä, mutta saivat kieltävän vastauksen. Sanballât'in johdolla koettivat samarialaiset väkivallalla estääkin Jerusalem'in muurien tekemistä (noin 440 e.Kr.). Kun ei heidän sallittu yhtyä rakentamaan temppeliä Jerusalem'iin, lienevät he juuri tästä syystä rakentaneet Garizim'in vuorelle pyhäkön, jonka sittemmin Johannes Hyrkanus hävitti vuonna 129 e.Kr. Kiivaana pysyi vihamielisyys juutalaisten ja samarialaisten välillä Kristuksen aikoihin asti. Sanaa "samarialainen", käyttivät juutalaiset pilkkanimenä, kuten selvästi näkyy Joh. 8:48. — Huolimatta ankarista vainoomisista ovat samarialaiset kumminkin pysyneet erityisenä uskonnollisena lahkokuntana meidän aikoihimme asti. Vähääkään ei sentään löytyne tämän lahkon jäseniä muualla kuin Nabluksessa, jossa heillä on oma synagoogansa elijumalanpalvelushuoneensa. He ovat ankaria monoteistejä (yhdenjumalanpalvelijoita) ja kuvainpalveluksen vihaajia, Uskovat hyviä ja pahoja henkiä olevan olemassa, kuolleiden nousevan ylös ja Messiaksen ilmestyvän 6000 vuoden kuluttua maailman luomisesta. Viettävätpä he juutalaisten sabbatia ja muita juutalaisia juhlapäiviä, muiden muassa pääsiäisjuhlaa uhraten pääsiäslampaan Garizim'in vuorella, sitä uhratessa lienevät juhlamenot hyvin omituisia, ja uhraamisenkin sanotaan käyvän niin raamatunmukaisesti kuin mahdollista. Me olisimme kyllä olleet tilaisuudessa näkemään näitä juhlamenoja, jos olisimme viivähtäneet seuraavan päivän Nabluksessa, sillä pääsiäislammas piti teurastettaman juuri saman päivän illalla, jonka aamuna me lähdimme kaupungista matkoihimme. Me emme luulleet voivamme lykätä lähtöämme kokonaista päivää eteen päin, Me tahdoimme viettää levollisina sunnuntain Nazaret'issa, sittemmin kumminkin kaduimme tätä seikkaa, kun huomasimme, että olisimme kyllä erityisittä ponnistuksitta ennättäneet sunnuntai-aamuksi Nazaret'iin. — Mainittakoon samarialaisista vielä, että heillä on myös sakramenttina ympärileikkaaminen ja että heidän keskuudessaan on sallittu naida kahdesti, siinä tapauksessa, ett'ei ensimmäisessä avioliitossa ole ollut lapsia. Ylimmäisen papin virka on perinnöllinen. Heidän huostassaan väitetään olevan viiden Mooseksen kirjan vanhimman käsikirjoituksen. Professori Orelli mainitsee kirjassaan "pyhässä maassa", että hänen onnistui saada nähdäkin tämä käsikirjoitus.
Tuossa kestiystävällisessä lähetyshuoneessa olimme saaneet levätä yömme tyynesti ja nauttineet rauhaa, jota kyllä jo olimme kaivanneetkin. Sen tähden olimmekin erittäin kiitollisia isäntäväellemme, kun seuraavana aamuna k:lo 8 lähdimme matkalle. Sinä päivänä oli meidän vaan 7 tuntia ratsastettava. Olimme jo ratsastaneet noin kaksi tuntia ohi useiden kylien, kuten Râfidian, Savâtan, Bêt Ufênin, Bêt Ilan, ja seudulla, joka enimmiten oli hyvin viljeltyä ja jossa kaikkialla näki runsaasti puita, kun edessämme korkealla kummulla kohousi muinainen pääkaupunki, Samaria, eli nykyinen Sebastije, josta näkee lavealti ympäröiville seuduille. Neljännestunniksi pysähdyimme sinne, oppiaksemme tuntemaan tätä paikkaa, joka historiallisessa suhteessa on tärkeäarvoinen. Nykyään on se vaan pieni kurjannäköinen kylä, jossa elelee noin 300 asukasta. Ne ovat muukalaisia kohtaan hyvin ilkeitä, jonka tähden täytyykin olla varoillaan seurustellessa heidän kanssaan. He myyvät mielellään "vanhanaikuisia" kaluja ja rahoja ja vaativat niistä hyvinkin kalliita hintoja. Mutta varallaan saa hyvin olla, sillä he saattavat pitemmittä mutkitta ryöstääkin matkustajan. Tuo mainitsemani prof. Orelli kertoo eräästä tällaisesta epämiellyttävästä tapahtumasta hänen käydessään kylässä. Me puolestamme emme lainkaan ryhtyneet kauppoihin heidän kanssaan. Mitään muuta mainittavaa ei tässä paikassa ole, kuin ristiretkien aikuisen kristityn Johannes-kirkon jäännökset ja niiden vieressä muhammettilainen moskea. Nykyinen Sebastije ei olekaan aivan samalla paikalla, kuin muinainen Samaria. Kun olimme kulkeneet kylästä vähän matkaa, näimme vasemmalla puolen rivin korkeita pylväitä, jotka selvään osottivat, että muinainen Samaria oli ollut sillä paikalla, siis vuoren huipulla. Pylväiden luku on nykyään 15; ne todistavat vieläkin jälkimaailmalle, että kaupunki, joka tässä uljaili, oli suuri ja mahtava. Muitakin raunioita on täällä herättämässä matkailijan huomiota. Katsellessaan näitä muhkeiden rakennusten ja taideteosten jätteitä juohtuu epäilemättä matkustajan mieleen tuo ennustus, jonka profeetta Mika lausui juuri tästä kaupungista: "Minä teen Samarian kiviraunioksi kedolla, joka pannaan viinamäen ympäri, ja vieritän hänen kivensä laaksoon, ja särjen perustukseen asti maahan. Kaikki heidän epäjumalansa pitää rikottaman, ja kaikki heidän paikkansa tulella poltettaman, ja minä hävitän kaikki heidän kuvansa; sillä ne ovat porton palkasta kootut; sen tähden pitää heidän jälleen porton palkaksi tuleman." (Mika 1:6, 7.) Ei kukaan, joka vaan on käynyt sillä vuorella, jolla Samaria on sijainnut, ja hiljalleen astuskellut sen alapuolella olevaan laaksoon, voi kieltää, että tämä ennustus on käynyt sanasta sanaan toteen. Herra on totuutta harrastava sanoissaan, tuomioissaan ja teoissaan; synnin täytyy saada ansaittu palkkansa, kun koston hetki on tullut.
Suuria muistoja liittyy Samarian nimeen; paljon synnin tekojakin saastuttaa sitä. Katsaus kaupungin historiaan saattaa meidät siitä vakuutetuksi.
Kaupungin perustamisesta kerrotaan 1 Kun. 16:23, 24 seuraavaa: "Assan Juudan kuninkaan ensimmäisenä vuonna neljättäkymmentä oli Omri Israelin kuningas kaksitoistakymmentä ajastaikaa, ja hallitsi Tirzassa kuusi ajastaikaa. Hän osti Semeriltä Samarian vuoren kahdella hopeasentnerillä, ja rakensi vuorelle, ja kutsui kaupungin, kun hän rakensi, Semerin, vuoren herran, nimellä Samariaksi." Tuo Omri, joka kaupungin perusti, oli kumminkin jumalaton mies, joka "teki pahaa Herran edessä." Suurenmoisesti, muhkeasti elettiin kaupungissa, ylellisyydellä ei ollut mitään rajoja. Ei missään muualla, kuin tuossa kaupungissa, jonka asemakin oli paljon ihanampi, kuin Jerusalemin, ollut niin paljon tilaisuutta silmäin pyyntöön, lihan himoon ja elämän koreuteen, siellä kun, näet, oli suurenmoisia palatsia ja epäjumalain temppelejä. Sattuvammin, kuin profeetta Jesaia 28:1, ei voi kuvata kaupunkia ja sen elämää. Hän sanoo: "Voi sitä ylpeätä juopuneitten kruunua Efraim'ista (Samariaa), jonka kaunis kunnia on pudonnut kukkainen, joka on ylemmäisellä puolella lihavata laaksoa, jossa he viinasta hoipertelevat." Voimakkaammin ei voi sen häviötä ja kukistusta ennustaa, kuin sama profeetta heti seuraavissa sanoissa: "Katso, väkevä ja voimallinen Herralta, niin kuin raesade, niin kuin vahingollinen tuuli, niin kuin vesimyrsky, joka väkevästi lankee, pitää väkivallalla maahan päästettämän, että juopuneitten ylpiä kruunu Efraim'ista jaloilla tallataan. Ja ne hänen kunniansa kaunistuksen pudonneet kukkaiset, jotka lihavata laaksoa ylemmäisellä puolella ovat, pitää tuleman niin kuin se, joka varhain suvella kypsyy, jonka joku nähtyänsä ja käsillä pidellessänsä syö." Eikä ainoastaan Jesaia vaan profeetat Amos ja Hoseakin ovat lausuneet tästä kaupungista tuomitsevia sanoja, ja heidän sanojensa totuuden todistavat jälkimaailmalle raunioina makaavat kaupungit. Tämän kaupungin historiaan liittyy läheisesti tuon surullisesti kuuluisan Ahab'in, Omrin pojan ja seuraajan, elämäntoimi. Tämä Ahab nai Sidon'issa pakanallisen kuninkaan tyttären, Isebel'in, joka toi mukanaan Israelin kansan keskuuteen Baalinpalveluksen. Tälle epäjumalalle rakennettiin temppeli ja alttari Samariaan (1 Kun. 16:31, 32.) Vaikeata on nyt enään tarkemmin määrätä, missä tämä temppeli sijaitsi.
Monta kertaa piiritettiin tätä kaupunkia. Jo kuningas Ahab'in aikana kokosi Benhadad, Syrian kuningas, kaikki sotaväkensä piirittämään Samariaa, ja häneen yhtyivät kaksineljättäkymmentä kuningasta. Ihmeellisesti pelasti Herra kaupungin kumminkin sillä kerralla. Kukistuksen aika ei ollut silloin vielä tullut (1 Kun. 20.) Tässä kaupungissa oleskeli silloin taas, kun sitä toista kertaa piiritettiin ja kovat ajat koittivat, suuri profeetta Elisa, Elian seuraaja. 2 kun. 6 ja 7 mukaan sai kaupunki silloinkin kokea Jumalan laupeutta. Lopulta kumminkin, kun synninmitta oli kukullaan, ja Jumalan hyvyyttä, armahtavaisuutta, pitkämielisyyttä ja armoa halveksittiin, koitti kaupungille samoin kuin koko kansallekin häviön päivä. Assyrian kuningas Sargon II valloitti ja hävitti kaupungin vuonna 722 ennen Kristusta. Tosin se sittemmin rakennettiin uudelleen, mutta toisen vuosisadan lopulla e.Kr. hävitti sen perinpohjin Johannes Hyrkanus. Vuonna 63 e.Kr. joutui Samarian maakunta roomalaisten haltuun, ja entisen pääkaupungin linnoitti uudestaan roomalainen sotapäällikkö Gabinius. Keisari Augustus antoi tämän pääkaupungin vuonna 30 e.Kr. lahjaksi Herodes suurelle, joka antajaa kunnioittaakseen kutsui sen Sebastijeksi ja kaunisti komeilla rakennuksilla. Mutta vaikka hän sijoittikin sinne suuren sotajoukon, ei se enää entiseen mahtavuuteensa kohonnut; naapurikaupunki Nablus pääsi, näet, voitolle. Kuudennelle vuosisadalle saakka j.Kr. oli Sebastijessa piispanistuin. Perustivatpa ristiretkeläisetkin näille seuduin hiippakunnan, mutta se ei kumminkaan kauvan pystyssä pysynyt.
Tämän kaupungin historia todistaa siis Jumalan armosta ja laupeudesta, mutta toiselta puolen osottaa se myös, että ankaria ovat ne tuomiot, joiden alaisiksi synti ja vääryys saattavat. Jumalan sanan totuus esiintyy taas tähänkin paikkaan nähden niin selvänä, ett'ei yhdenkään pitäisi sitä epäillä.
Me jätimme Samarian kukkulan ja ratsastimme eteen päin määrättyä päämäärää kohden. Yhä ihanammaksi muuttui seutu ja runsaammalta näytti kasvillisuus; me saavuimme viljaville paikoille, joissa lähteet ja lorisevat ojat kostuttivat maata. Milloin kuljimme vuorien rinteitä ylös, milloin kulki tiemme alhaalla laaksoissa, joissa vilja tähkäpäisenä aaltoili, jopa joskus hedelmöivänäkin. Siellä täällä näkyi arabialaiskyliä ihanien, rehevien puitten välistä, jotka ympäröivät vuorten rinteitä. Seutu kuului muinoin Efraimin sukukuntaan; patriarkka Jakob'in siunaus lepää vielä jossain määrin siinä. Päästyämme yhdelle näistä vuorista, sitten kun olimme puolentoista tuntia ratsastaneet, näimme etäällä suuren, Hermon'in valkoisen huipun, joka koko komeudessaan näytti olevan aivan lähellä, vaikka me olimme siitä ainakin kolmen päivän matkan päässä. Ilman selkeyden tähden näyttää kaikki olevan hyvin lähellä. Erään Djeba nimisen kylän läheisyydessä pysäytimme hevosemme, siinä kun oli runsasvetinen lähde, josta raikasta vettä viehättävästi kumpueli, ja suuret viikunapuut, joita oli kokonainen metsistö, tarjosivat suloista suojaa paahtavan auringon helteeltä. Paikka oli aivan kuin matkustavaisia varten valmistettu suurus- ja leposijaksi. Vatsan vaatimukset ja väsymys alkoivatkin jo hyvinkin tuntua. Ihanammassa ruokasalissa olen tuskin milloinkaan syönyt, kuin tässä lorisevan lähteen reunalla suuren viikunapuun alla, jonka sakeat oksat antoivat runsaasti siimestä meille kaikille. Ensin tuo hyvänmakuinen kahvi, jota emme juoneet tavallisista pienistä kupeista, vaan suurista läkkimitoista, ja sitten ruoka vahvisti ja virvotti ruumiin ja sielun voimia. Aterioidessamme kokoontui vähitellen ympärillemme joukko pieniä kauniita poikalapsia, jotka tietysti kaikki kerjäsivät "bachschisch." Pojat nauroivat hyvin ivallisesti, kun katselivat meidän syömistapaamme, ja heidän silmäyksensä meidän laitoksiimme ilmaisivat ilman pyytämättäkin, että he toivoivat niistä saavansa vähän maistaa. Hetki sen jälkeen saapui myös muutamia täys'ikäisiä miehiä, ja heidän ohessa vanha vaimo, joka näytteli meille hyvin muodostettua saviastiaansa. Hän kertoi, että samoja saviastioita, joista hän oli tuonut yhden näytteille, kuljetetaan aina Stambul'iin (Konstantinopoliin) asti, jossa hän itsekin sanoi kerran käyneensä. Lipeämpikielistä vaimoa en ole juuri milloinkaan tavannut: puheen ainetta ei häneltä puuttunut silmänräpäykseksikään koko aikana, kun viivyimme viikunapuun alla. Hänen puhelunsa loppui, niin kuin ennakoltakin voi arvata, kerjäämällä meiltä rahaa. Kerjääminen on helmasynti, josta ei juuri kukaan ole vapaa tässä maassa. Yksin pienet lapsetkin, jotka tuskin vielä osaavat sanoa "isä" ja "äiti", ymmärtävät kerjätä; he kurottavat pienen, likaisen kätensä ja sopertavat, vaikka tosin suurella vaivalla ja epäselvästi, sanan "bachschisch."
Hyvin tarvitsemamme lepoaika oli päättynyt ja me jätimme paikan, vaikk'emme ilman kaipuutta; sillä raikkaan veden juonti ja puitten siimes olivat suuresti virkistäneet meitä ja sulostuttaneet silmiämme ja mieliämme. Ilomielisinä pitkitimme matkaamme näillä ihanilla seuduilla, joilla viljarikkaat pellot todistavat maan olevan voimakasta ja asukkaiden uutteria. Me kuljimme sitten, pysähtymättä sivu monien paikkojen, joista mainittakoon Dotan, joka raamatullisessa suhteessa ansaitsee huomiota. Siellähän Herra prof. Elisan pyynnöstä löi syrialaiset sokeudella, näiden ollessa sodassa Samariaa vastaan (2 Kun. 6), ja teki siten uuden ihmeen sekä ilmoitti kaikkivaltansa ja laupeutensa. Samalla paikalla, joka sijaitsee ahtaassa vuorensolassa, tapasi Josef veljensä paimentamassa karjaa, kun hän isänsä käskystä meni heitä katsomaan, ja siellä hänen veljensä myivät hänet ismaililaisille, jotka veivät hänet Egyptiin (1 Moos. 37).