Ennen kuin olimme saapuneet seuraavaan majapaikkaan, alkoivat "dragomaani" ja "mukari" riidellä keskenänsä, kumpanenko kahdesta edessä olevasta tiestä olisi oikea ja suorin. Riita päättyi siten, että dragomaani, jota me seurasimme, ratsasti yhtä ja mukari toista tietä. Ja nyt alkoi kilpailu, kumpanenko heistä ennättäisi ensin kylään. Pian selvisi nyt, samoin kuin monesti ennen ja jälkeen, että mukari, tuo vanha Muhammed, joka lukemattomia kertoja oli kulkenut tätä tietä, oli oikeassa. Vaikk'ei hän luullaksemme sanottavasti rientänyt, saapui hän kylään ennen meitä, jotka kaikin voimin hätyytimme hevosiamme kiirehtimään. Suuresti olimme me kumminkin voitolla siten, että meidän kulkemamme tie meni läpi ihanien maisemien, pitkin miellyttävää laaksoa, jossa avautui näkyviimme monta kaunista näköalaa ja puutkin tarjosivat runsasta siimestä.
Ollessamme vielä vähän matkan päässä Djennin'in kylästä, johon aijoimme seuraavaksi yöksi, huomasimme jo etäältä sellaisia puita, joita emme vielä tähän asti matkallamme olleet nähneet, nim. palmuja sakeine, kummallisine latvoineen. Paikan nimi oli En-Gannim siihen aikaan, kun Israelin lapset omistivat maan. Se kuului Isaskar'in sukukuntaan, ja oli tunnettu suuresta hedelmällisyydestään (Jos. 19:21; 21:29; 1 Moos. 49:15). Että paikka nytkin on hedelmällinen ja sen ohessa vesirikas, huomaa helposti katsellessa ympäristöä, jossa lähteet ja ihanat puutarhat viehättävät matkustajan silmää. Kylässä on noin kolme tuhatta asujanta, joista suurin osa on muhammettilaisia, joilla on ainakin kaksi moskeaa, toinen suurempi ja toinen pienempi.
Illalla, kun aurinko oli laskenut ja täysikuu kelmeällä valollaan valaisi kauniin iltataivaan, menimme lähemmin tarkastamaan paikkaa ja kansan tapoja. Sitä ennen olimme hankkineet itsellemme yösijaksi yksinkertaisen savimajan, joka suuruudeltaan ei voinut vertoja vetää sille huoneelle, joka meillä oli Djifnassa. Iltakävelyllämme kylän likaisilla kujilla olimme tilaisuudessa tarkastamaan kansan käyntiä moskeassa. Kaikki miehet olivat saapuneet kotiin päivän töistä ja valmistautuivat menemään levolle. Mutta sitä ennen piti heidän toimittaa iltarukouksensa moskeassa, joka sijaitsi kylän toisessa syrjässä. Me seurasimme heitä aina moskean sisäänkäytävän luoksi. Sisäänpääsy moskeaan oli meiltä kielletty. Esikartanossa pesivät kaikki itsensä suuressa lähteessä, jonka jälkeen he menivät itse pyhäkköön ja yhdistyivät siellä iltarukoukseen, joka kesti noin kaksikymmentä minuuttia. Iloisina ja laskein keskenänsä leikkiä palasivat he sieltä suurissa joukoissa illalliselle, joka odotti heitä kodissa. Verrattoman ahneesti he syöksyivät ruoan kimppuun: yksikään ei ollut, näet, syönyt eikä juonut, sitten kun aurinko nousi aamusella. Ramadan, muhammettilaisten paaston-aika, joka kestää kokonaisen kuukauden, oli alkanut lauvantaina Huhtikuun 19 p:nä k:lo 6 illalla. Silloin ei ole kenenkään lupa syödä, juoda eikä polttaa tupakkaa auringon ollessa taivaalla. Illallinen kesti, niin sanoaksemme, aamuun asti. Yön käyttävät he paaston-aikana tavallisesti samalla tavalla kuin päivän muina kuukausina. Läpi koko yön kuulimme hirmuista metelöimistä, puhetta ja laulua, joka teki sen vaikutuksen, ett'ei meille tullut uni silmään. Paitsi tavallisia veren-imijöitä, oli nyt tullut häiriötä lisäämään tuo metelöiminen, joka teki nukkumisen mahdottomaksi. Mitään pelkoa emme sentään tunteneet, vaikka huoneen ovea ei voitu lukita. Varmuuden vuoksi annoimme tosin dragomaanin, kaikki puolustus-aseet vieressään, maata aivan oven alla; mutta, jos jokin vaara olisi uhannut, olisi hän ollut viimeinen meitä puolustamassa, sillä hän makasi huolimatta kaikista elävistä niin sikeessä kuin kaikkein parhaammassa vuoteessa ainakin. Hän oli varmaankin tottunut näihin yövieraisiin; ne eivät näyttäneet häiritsevän häntä vähintäkään. — Joka vaan pääsee arabialaisen majaan, hänen ei yleensä tarvitse peljätä päällekarkausta. Arabialaisten kesken on, näet, vieraanvaraisuus hyvin korkeassa arvossa. Vaikkakin olisit joku hänen vihollisistansa, niin, kun sinun vaan on onnistunut päästä hänen kattonsa alle, pitää hän velvollisuutenansa suojella sinua kaikesta vaarasta. Vieraanvaraisuus on syvään juurtunut hänen sydämmeensä, se on yksi hänen uskontonsa kauneimmista ohjeista, jota vastaan hyvin harvoin rikotaan. Sen tähden voipikin muukalainen arabialaisen halvan katon suojassa turvallisesti heittäytyä levolle, jos hän vain muuten voipi nauttia sitä.
Lauvantaina 3 p. Toukokuuta lähdimme liikkeelle hyvin aikaisin. Satulaan istuessa oli mieli alakuloinen ja ruumis väsynyt: yö kun oli ollut levoton ja uneton. Ainoa mikä antoi jonkinlaista lohdutusta, oli toivo vielä sinä päivänä päästä Nazaret'iin, jossa arvelimme saavamme levähtää ei ainoastaan seuraavan yön, vaan vieläpä koko sunnuntainkin.
Djennin'in kylän jätettyämme saavuimme pian Palestiinan suurimmalle lakeudelle. Kysymykseemme, mikä sen nimi on, saimme dragomaanilta vastaukseksi, että se on Jesreel'in lakeus eli, niin kuin maan asukkaat sitä nyt kutsuvat, Merdsch ibn Amir. Kutsutaan sitä raamatussa vielä Esdrelon'iksi ja Megiddoksi. Sitä ympäröivät koillisessa Galilean maakunta, idässä pikku-Hermon ja Gilboan vuoret, joitten takana, Jordanin toisella puolella, häämöttää Gilead'in vuori, lännessä taasen Karmel ja etelässä ja lounaassa _Efraim'in vuoriselänne. Ainakin neljä tuntia kuluu lakeuden poikki ratsastaessa. Se on kauttaaltaan hyvin viljavaa. Molemmin puolin tietä rehottavat vainiot, joilla vilja parhaallaan hedelmöi. Silmämme kohtaa kaikkialla kyliä, joissa asuu toimeliasta, ahkeraa kansaa. Tähän tasankoon liittyy suuria historiallisia muistoja sekä muinaisilta että uudemmilta ajoilta. Syystä voipi sanoa, että se on ollut Palestiinan tappelukenttä. Se on aikojen vaihdellessa saanut olla sotatantereena, ja siinä on taisteltu monta mainiota taistelua, joissa verta on vuotanut virtanaan.
Jo "tuomarien aikana" mainitaan tätä tasankoa sotatantereena. Siellä asuivat kananealaiset, jotka suurine sotavoimineen ja rautavaunuineen olivat israelilaisten vaarallisia vihollisia. Jos. 17:16 sanotaan: "Kananealaisilla, jotka asuvat maan laaksoissa, on rautavaunut, ja Beth-Sean'in asuvaisilla ja hänen tyttärillänsä, ja Jesreelin laaksossa asuvaisilla." Eräällä näiden kananealaisten kuninkaista, nimeltä Jabin, joka asui Hazor'issa, oli Sissera niminen sotapäällikkö; tämä asui Haroset-Gojim'issa ja vaivasi Israelin lapsia kaksikymmentä vuotta, koska he olivat tehneet pahaa Herran edessä. Debora profetissa, joka silloin oli Israelin tuomarina, määräsi, Herran käskystä, Barak'in kymmenen tuhannen miehen kanssa menemään Tabor'in vuorelle ja sieltä käsin hyökkäämään Sisseraa vastaan. Siinä syntyi tappelu, verta virtasi, ja Israel voitti taistelussa, jonka jälkeen Debora ja Barak veisasivat Jumalan kunniaksi tuon ihanan kiitosvirren, joka vielä on luettavana Tuomar. K. 5 l.
Sen jälkeen kun israelilaiset olivat voittaneet kananealaiset, tunkeusi kansoja idästä, jotka taas kovasti vaivasivat heitä; midianilaisia ja amalekilaisia ne olivat. Nämä menettelivät niin hurjasti, että hävittivät viljankin, joka kasvoi vainiolla. Niitä villejä joukkoja vastaan, jotka olivat asettautuneet Jesreelin laaksoon, meni Gideon johtaen valittua joukkoaan ja voitti midianilaiset kovan tappelun jälkeen (Tuom. K. 6, 7 l.). Ja samalla paikalla voitti David amalekilaiset (1 Sam. K. 30 l.) Mainitulla tasangolla voittivat filistealaiset onnettoman Saul kuninkaan. Epätoivoisena asemastaan lopetti mies parka itsensä syöksyen miekkaansa, sitten kun aseenkantaja oli kieltäytynyt pistämästä häntä kuoliaaksi (1 Sam. K. 31.) Siellä kuoli Juudan valtakunnan kuningas Ahasia Jehun pahasti haavoittamana (2 Kuning. 9:27.) Siellä sai myös juutalaisten kuningas Josia kuolin haavan tappelussa farao Nekoa vastaan. Myöskin roomalaisten ja ristiretkien ajalta tietää historia monesta tappelusta tällä tasangolla. Ja uudemman ajan historia kertoo ranskalaisten Napoleon Bonaparten ja Kleber'in johtamina Huhtik. 16 p. 1799 siellä voittaneen monivertaisesti suuremman turkkilaisen sotajoukon. "Tälle tasangolle ovat siis juutalaiset, pakanat, saraseenit, kristityt ristiretkeilijät ja antikristilliset ranskalaiset, egyptiläiset, persialaiset, drusilaiset, turkkilaiset ja arabialaiset, siis sotilaita kaikista taivaan kannen alla asuvista kansoista, asettaneet telttansa ja nähneet sotalippunsa Taborin ja Hermonin kasteen kostuttamina." (Clark).
Tämän tasangon reunalla oli Nabot'in viinitarha, jota julma Isebel niin kovasti halusi, että hän, voidakseen tyydyttää himoaan, tahrasi kätensä Nabotin viattomalla verellä. Siellä oli Ahabin ja Isebelin huvilinna (1 Kuning. 21), jossa Jumalan tuomio hirmuisena kohtasi Isebel'iä tämän ja monen muun julman työn ja epäjumalten palvelemisen tähden (2 Kun. 9.)
Sekä raamattu että historia antaa siis kaikkina aikoina jokaiselle, mutta erittäinkin matkustajalle, aihetta viipymään ajatuksineen tällä tasangolla. Tuntui kummalliselta kulkea juuri niillä paikoilla, missä koko kansojen ja niin monen yksityisen henkilön kohtalo on ratkaistu miekka kädessä, missä Israelin Jumala, Kaikkivaltias, ihmisten vihamielin ja katkerina verta vuodattaessa, on johtanut taistelevien kohtalon. Nykyään on hiljaista tasangolla: ratsastaessamme sen poikki näimme ainoastaan muutamia henkilöitä, jotka joko matkustivat päinvastaiseen suuntaan kuin me tai toimielivat maatöitä. Omituista oli nähdä, miten kivetöntä maa on tällä tasangolla; ja missä paikoin se ei ole viljeltyä, siinä kasvaa korkeata ruohoa. Itse ratsastus kävi joutuun, koska emme lainkaan kohdanneet noita Palestiinassa niin tavallisia vastuksia. Mutta eipä sittenkään tasanko näyttänyt tahtovan ikinä loppua. Pieni-Hermon ja Tabor jäivät oikealle, kun vihdoinkin lähestyimme sen laitaa. Jo loitolla näkyi valkeita kattoja, joiden oppaamme sanoi kuuluvan Nazaret'in taloihin. Sen kaupungin asema on todella omituinen; se on rakennettu vuorelle, eikä sitä kumminkaan matkustajan silmä juuri näe. Ihmeellinen tunne valloitti minut, kun aloimme nousta vuorelle, jolla kaupunki sijaitsee. Ajatukset ja kuvittelut, jotka minulla lapsuuteni ensi hetkistä saakka oli ollut Nazaret'ista, alkoivat käydä yhä selvemmiksi. Nouseminen kävi hitaasti, kun vuori oli niin jyrkkä ja kivinen, että hevostemme oli vaikea suoriutua. Auringon säteet pilvettömältä taivaalta nekin puolestaan vaikuttivat, että väsymys ja jano rupesivat minua kovasti vaivaamaan. Sen tähden hartaasti toivoinkin lepoa ja virvotusta. Kuuma auringon paiste keskellä päivää ja kuuden tunnin ratsastus tekivät koko ruumiin hirveän araksi. Mutta siitä huolimatta oli mieli avoinna ulkoa päin tuleville vaikutuksille. Halumme, kerran saada astua tähän kaupunkiin, oli nyt tyydytetty, eikä vaivojemme palkka ollutkaan vähäinen. Olihan Jesus maan päällä vaeltaessaan niin monta, monta kertaa jaloillaan polkenut tätä samaa vuorta, jota myöten me nyt hitaasti ratsastimme. Itse kaupunki on siveän ja kauniin neitosen kaltainen, joka on jäänyt yksin asumaan. Sen asema korkeiden vuorten keskellä ja kumminkin niin piilossa ihmisten katseilta on valtava. Kaunis, suuremmoinen Tabor, jolla tammimetsää kasvaa, kohoaa siitä vaan puolentoista tunnin matkan päässä, ikään kuin erakko tasangolla.
Ensimmäinen huolemme kaupunkiin tultua, jossa sanotaan olevan 3 tai 4 tuhatta asukasta, suurimmaksi osaksi kristityitä, oli yömajan hankkiminen. Mutta siinäpä jouduimme pulaan. Olimme toivoneet saavamme asua sikäläisessä fransiskaani-luostarissa, vaan se oli mahdotonta, kun kaikki paikat olivat täynnä englantilaisia ja ranskalaisia pyhiinvaeltajia, joita päivää ennen oli tullut kaupunkiin noin 500.