Päivystäjänä oleva munkki, joka sujuvasti puhui saksaa, otti meidät ystävällisesti vastaan ja vei vierasmajaan, jossa hän varsin kohteliaasti tarjosi meille hyvää viiniä, joka suuresti virkisti meitä; mutta asuntoa hän ei sanonut voivansa antaa meille. Kenties oli syy hänen epäävään käytökseensä meitä kohtaan osaksi siinä, että olimme protestantteja. Kaikki majatalot kaupungissa olivat täpötäynnä. Ensi silmänräpäyksessä arvelimme, pitäisikö vielä samana päivänä ratsastaa Tabor'ille; mutta pelkäsimme, että siellä voisi käydä samalla tavalla, sillä meille kerrottiin, että sinnekin oli saapunut sadottain pyhiinvaeltajia. Ja miten oli siinä tapauksessa käypä pyhälepomme Nazaret'issa, josta jo edeltäkäsin niin paljon olimme iloinneet. Vihdoin onnistui meidän saada majaa englantilaisen lähetyssaarnaajan asunnossa, jonka ovet meille ystävällisesti avattiin, vaikka hän itse sillä kertaa oli matkoilla. Iloisina siitä, ettemme tarvinneet jäädä taivasalle seuraavaksi yöksi ja päiväksi, asettausimme hänen vierashuoneeseensa niin mukavasti, kuin asianhaarat sallivat. Syötyämme yksinkertaisen atrian nautimme hetkisen lepoa, kunnes päivän kuumin aika oli ohi. Jälkeen puolenpäivän teimme pitkän kävelyretken ympäristön vuorille. Länteen päin kaupungista, aivan sen läheisyydessä, kohoaapi eräs jotenkin jyrkkä vuori. Tämän me valitsimme ensimmäisen vaelluksemme päämääräksi emmekä katuneet tätä valintaa, sillä näköalat siitä juuri ovat mitä laajimpia ja kauneimpia koko "pyhässä maassa."
Vuoren kukkulalla oli muutamia puolitekoisia kivirakennuksia; niissä asui eräs mies kolmen tyttärensä kanssa, jotka ystävällisesti tarjosivat meille istuimia ja kukkasia. Mies oli, jos oikein ymmärsimme häntä, kristitty arabialainen, joka oli jäänyt leskeksi ja eli yhdessä kolmen tyttärensä kanssa, jotka näyttivät miellyttäviltä ja ystävällisiltä naisilta. Hän kertoi meille olleensa 20 vuotta kristittynä ja asettauneensa asumaan tälle kukkulalle, että alati saisi nauttia yksinäisyyttä ja olla piilossa muilta. Aivan luonnollista on, että muukalaisia kumminkin usein on käynyt ja käypi heidän yksinäisessä asunnossaan. Se kai lienee ollut syynä siihen, että kaikilla talon asukkailla oli niin hieno, sujuva käytös, kun vierasvaraisuuden harjottaminen tuli kysymykseen.
Meidän aikamme meni kumminkin enimmästi katsellessa ihanoita, laajoja näköaloja, joiden joukossa Välimeri ja Karmel etunenässä vetivät huomiomme puoleensa. Parin viikon kuluttua näimme täältä taas tuon meren, jolla olimme matkustaneet öitä ja päiviä päästäksemme siihen maahan, jossa nyt olimme. Tällä kertaa päilyi sen pinta tyynenä kuin kuvastin. Sieltä näkyi valkeita purjeita ja useita höyrylaivoja, muutamat liikkeessä, toiset ankkuroituina satamassa. Katsellessani tuota tunsin vienon tuulahduksen koti-ikävää sydämmessäni. Auringon säteet loivat lämpöistä valoa, suloisia purppuravivahduksia sen siniselle ulapalle, ja värien vaihtelu oli verrattoman kaunis. Ah, miten monen monta kertaa, ajattelin, lienee Jesus pitkät ajat oleskellessaan tässä hiljaisessa, syrjäisessä kaupungissa Galilean ylängöllä tältä samalta vuorelta katsellut tuota suurta, ihmeen ihanaa merta! Eiköhän Vapahtaja usein liene ajatellut, miten sanansaattajat vastaisuudessa veisivät evankeliumia hänestä, ihmiseksi tulleesta Jumalan Pojasta, tuonne meren takaisiin maihin, kauvas, hyvin kauvas joka maailman ääreen.
Välimeren rantamaalla kohoaa Karmel'in vuoriselänne niin mahtavana ja majesteetillisena, että se ehdottomasti vetää puoleensa matkustajan huomion. Ptolemais'in kaupungin vierellä olevan merenlahdelman eteläsivulta lähtee tämä vuoriselänne, joka aikoinaan oli Asser'in ja Isaskar'in sukukuntien rajana. Sittemmin erotti se Galilean Tyruksen alueesta. Meillä ei ollut tilaisuutta käväistä tällä vuorella, koska sellainen matka olisi vienyt ainakin päivän määrätystä ajastamme. Sen tähden halusimme hartaasti Nazaret'in kukkulalla seisoessamme painaa Karmel'in kuvan mieliimme niin tarkoin kuin mahdollista. Ja vuorta katsellessamme esiintyivät raamatussa kerrotut tapahtumatkin sielun silmien eteen elävinä. Tuona tyynenä iltahetkenä, kun aurinko loi omituisen kirkkaan hohteen vuorille ja laaksoihin, tuntui kuin olisimme eläneet noiden asiain tapahtuessa, jotka ovat yhdistettyinä Karmel'in nimeen. — Jo siitä seikasta, että profeetta Jesaia mainitsee Karmel'in kauneutta yhteydessä Saron'in kanssa (Jes. 35:2), voi päättää, kuinka erinomaisen kaunis tuo vuori mahtoi olla. Sen metsällä peitetyt huiput, joilla seisoessa näki joka taholla viljavia, vesirikkaita laaksoja ja ihania maisemia, tarjosivat paimenillekin reheviä syöttömaita. Paljon oleskeli siellä myös erakoita ja pakolaisia (Amos 9:3; 2 Kun. 2:25). Vielä nytkin kasvaa Karmel'illa siellä täällä sievää metsää, vielä voi se yhä vetää kauneudessa vertoja useimmille pyhän maan paikoille. Korkeudeltaan on se 1750 jalkaa yli merenpinnan. Vuodesta 1826 oli siellä ollut luostari, jonka kaunista asemaa suuresti kiitetään; siinä kehutaan myös muukalaisia kohdeltavan erittäin ystävällisesti.
Muistettavin tapahtuma Karmel'in vuorella on se ihme, jonka Herra teki käyttäen välikappaleenaan prof. Eliata, jonka koko elämäkin ja teot olivat läpeensä ihme Jumalan omaisuudenkansan historiassa. 1 Kun. 16, 18 ja 21 kerrotaan, että kaikki Jerobeamin jälkeiset Israelin kuninkaat tekivät pahaa Herran edessä ja palvelivat epäjumalia. Jumalattomimpia niistä oli Ahab, joka otti emännäksensä Gibon'in kuninkaan tyttären, Isebel'in, hyvin viekkaan ja juonikkaan naisen. Ahabin ja Isebelin aikoina alettiin Israelissa palvella Baal'ia. Ei milloinkaan ollut pakanuuden kauhistus niin selvään ilmaantunut, kuin tämän kuninkaan aikana. Israelin Jumalasta ei enää välitetty. Hänen sijaansa asetettiin Baal. Pian kohosi Samariassa alttari ja temppeli tämän kunniaksi ja satakunta pappia uhraili hänelle. Mutta silloin astuu esiin profeetta Elia, tuo Jumalan koulussa kasvatettu ja hyvillä hengen lahjoilla varustettu mies, äkkiä kuin salama synkältä taivaalta. Ja voimakkaasti taistellen kansan epäjumalanpalvelusta vastaan onnistuikin hänen saada jumalaton kuningas kutsumaan kansa ja Baalin papit Karmel'in vuorelle, jossa sitten oli päätettävä, kumpiko oli oikea Jumala: Baaliko vai Abrahamin, Isakin ja Jakobin Jumala, sekä kumpaako Israel tahtoi palvella. "Lähetä siis nyt kokoomaan minun tyköni koko Israel Karmel'in vuorelle, ja neljäsataa viisikymmentä Baal'in profeettaa ja neljäsataa metsistöin profeettaa, jotka syövät Isebel'in pöydältä." Näin käski tuo mahtava profeetta ja uhmailevan kuninkaan täytyi inttämättä totella. Israel ja epäjumalan papit kokoontuivat Karmel'ille. — Vielä nykyäänkin osotetaan matkustajille heidän kokouspaikkansa. Sen nimi on Mahrata ja on se koko vuoriselänteen korkeimmalla kohdalla, josta on hyvin lavea näköala joka taholle. — Ankarasti vaatii profeetta kansaa tekemään päätöksensä. "Kuinka kauvan", sanoo hän, "te onnutte molemmille puolille? Jos Herra on Jumala, niin vaeltakaat hänen jälkeensä, mutta jos Baal, niin vaeltakaat hänen jälkeensä." Mutta kansa vaikenee; se huomaa tehneensä väärin, mutta ei voi asettua vielä Herran puolelle, sillä ei ole rohkeutta tarpeeksi. Silloin tuo Elia esiin erään ehdotuksen: "Minä olen ainoasti jäänyt Herran profeetoista, mutta Baalin profeettoja on neljäsataa viisikymmentä miestä. Niin antakaat nyt meille kaksi kalpea ja antakaat heidän valita toinen ja hakata kappaleiksi, ja pankaan puitten päälle, mutta älkään siihen panko tulta: ja minä otan sen toisen kalpein ja panen myös puitten päälle, ja en pane siihen tulta. Ja huutakaat te teidän jumalainne nimeä, ja minä huudan Herran nimeä: kumpi Jumala vastaa tulen kautta, hän olkoon Jumala." Ja vastaten: "Se on oikein", suostuikin kansa hänen ehdotukseensa. Herran piti siis tulen-merkin kautta luotettavasti todistaa itsestään ja siten saattaa Israelin tekemään ratkaisevan päätöksen.
Uhraaminen alettiin. Baalin papit ottivat kalpein, valmistivat ja huusivat Baalin nimeä huomenesta puolipäivään asti sanoen: "Baal, kuule meitä!" Mutta vastausta ei Baal voinut antaa. Kun jo puolipäivä oli, pilkkasi heitä Elia ja sanoi: "Huutakaat vahvasti; sillä hän oli jumala, hän ajattelee jotakin, eli on jotakin toimittamista, eli on matkalla, eli jos hän makaa, että hän heräisi." Ja he huusivat suurella äänellä ja viileskelivät itseänsä veitsillä; mutta vastausta ei vaan kuulunut. — Kun puolipäivä jo kulunut oli, otti Elia kaksitoista kiveä, rakensi niistä alttarin ja teki kuopan ympäri. Sitten hakkasi hän kalpein kappaleiksi, pani sen puitten päälle ja antoi kaataa vettä, kunnes kuoppakin täyttyi. Sitten rukoili hän: "Herra, Abrahamin, Isakin ja Israelin Jumala! Ilmoita tänäpänä, että sinä olet Israelin Jumala ja minä sinun palveliasi." Ja heti lankesi Herran tuli ja poltti polttouhrin, puut, kivet ja mullan, ja nuoli veden kuopasta. Kun kaikki kansa näki sen, lankesivat he kasvoillensa ja sanoivat: "Herra on Jumala, Herra on Jumala." Näin oli siis päästy päätökseen. Elia sanoi: "Ottakaat Baalin profeetat kiinni." Pian nämät vangittiinkin ja otettiin sittemmin hengiltä.
Karmel on siis vuori, jossa Herra, kaikkivaltias Jumala, ihmeen kautta saattoi kansansa huomaamaan, että Hän on oikea, totinen Jumala, jota ainoata on palveltava, mutta että muut ovat kuolleita epäjumalia, jotka eivät voi mitään vastausta antaa eivätkä auttaa hädän hetkellä. Kaikkivallan ja armon ihme oli se, minkä hän valitun profeettansa Elian kautta teki. Mutta Hän osotti myös vanhurskauttansa siten, että kaikkien Baalin pappien täytyi pahuutensa palkaksi kärsiä kuolema.
Toinen tapaus, josta on tässä kohden muistutettava, löytyy kirjoitettuna 2 Kun. 4, jossa kerrotaan, että profeetta Elisa, voimallisen Elian seuraaja, oleskeli Karmel'in vuorella, kun eräs sunemilainen vaimo, jonka huoneessa Jumalan mies jonkun aikaa oli asunut, tuli hänen luokseen puhumaan murheestaan. Kuolo oli näet temmannut vaimolta pojan, ja siitä huolissaan tuli hän etsimään lohdutusta, vieläpä pyytämään Elisaa herättämään lapsen kuolleista. Hän meni Karmel'in vuorelle, tarttui Jumalan miehen jalkoihin ja rukoili apua surullisessa tilassaan. Profeetta lähetti silloin palvelijansa Gehasin vaimon asuntoon ja käski häntä panemaan Elisan sauvan pojan kasvoille. "Mutta pojan äiti sanoi Elisalle: niin totta kuin Herra elää ja sinun sielus elää, en minä päästä sinua." Hän tahtoi kaikin mokomin profeettaa itseä tulemaan mukana. Ja hän nousikin, meni vaimon kanssa ja herätti hänen poikansa kuolleista.
Edessämme levisi siis Karmel'in vuorijono ja Välimeren ihana vedenkalvo. Tuo näköala oli niin viehättävä ja suuremmoinen, että meidän oli vaikea siitä kääntää katsettamme ja lähteä pois. Me nautimme sanomattomasti uudestaan ja taas uudestaan katsellen ihanaa näköalaa. Ja silmätessämme seutua ympärillämme näimme kaikkialla runsaasti moninaisia kauniita kukkaisia, jotka koristivat hedelmällistä maata. Tämä ympäristökin herätti meissä muistoja pyhästä kertomuksesta. Samallaisia ihania, mutta kuihtuvia kukkasiahan oli täällä, tällä vuorella, taiminut, puhjennut ja vuosi vuodelta kautta vuosituhanten ihastuttanut matkailijan silmää. Eiköhän Jesus usein niinä monena vuotena, joina hän asui Nazaret'issa, liene vaeltanut juuri tällä vuorella, näissä laaksoissa, poiminut näitä samoja kukkasia ja myös nauttinut niiden katoavasta kauneudesta? Saarnaavathan nekin vuosi vuodelta kautta vuosituhanten sekä tämän elämän katoavaisuutta että toiselta puolen ylösnousemista tämän jälkeen; vuosituhansia ovat ne olleet ja ovat vieläkin todistuksena Jumalan kaikkivallasta, hyvyydestä ja rakkaudesta meitä ihmisparkoja kohtaan. Eiköhän Jesus hyvin usein liene vetäynyt näille vuorille ja näihin laaksoihin hiljaisessa rukouksessa seurustellakseen taivaallisen Isänsä kanssa?
Aurinko oli jo mailleen menemäisillään, kun teimme lähtöä siitä paikasta. Ystävä R:n teki mieli mennä kauvemmaksi katselemaan erästä komeata laitosta, joka oli saman vuoren rinteellä eikä kovin kaukana. Matkakäsikirjasta päättäen otaksui hän sen olevan englantilaisen laitoksen, jossa orpolapsia kasvatetaan kristillisiksi ja siveiksi ihmisiksi. Hänen otaksumisensa toteutuikin siellä käydessä. Hän kertoi palattuaan, että hänet oli otettu ystävällisesti vastaan. Minä en voinut seurata häntä sinne, sillä päänsärky, jonka kuumuus ja edellisten päiväin rasitukset olivat tuottaneet, vaivasi minua kovasti. Hitaasti palasin vuorelta siellä täällä levähdellen sen rinteellä kukkaisten keskellä, joita poimin muutamia muistoksi. Matkalla kohtasin muutamia vaimoja, jotka olkapäällä kantoivat pikku lapsiaan, ja suuremmat pojat ja tytöt kulkivat jälessä. He huomasivat heti, että olin muukalainen ja alkoivat kaikki kerjätä "bachschisch." Tämä itämaiden paha tapa oli siis löytänyt tiensä hiljaiseen, syrjäiseen Nazaret'iinkin, eikä tämä tienoo siinä suhteessa ollut pyhän maan muista paikoista poikkeava.