Kaupunkiin astuessani tapasin erään kaivon luona useita naisia, jotka kantoivat vesiastioita päänsä päällä. He olivat enimmäkseen aivan nuoria tyttöjä, useimmat jotenkin kauniita, jopa kauniimpia, kuin mitä siihen asti olin nähnyt koko Palestiinassa, siihen lukien Betlehem'inkin naiset, joita matkustajat ylimalkaan kehuvat kauniiksi. Ilomielisiä he näyttivät olevan, sen huomasin heidän lystikkäästä puhelustaan toistensa kanssa. Siistissä puvussakin olivat ja puhtaita aivan vasten tavallisuutta.
Kadut ovat tässäkin kaupungissa hyvin kapeita ja säännöttömiä, ja siksipä on vaikea löytää takaisin, joll'ei tarkkaan ole katsonut, mistä kohden läksi. Minä en ennen lähtöäni vielä ennättänyt oikein hyvin tutustua kaupunkiin, jonka vuoksi hairahduinkin väärälle kadulle kaupunkiin tullessani ja eksyin vihdoin niin, ett'en tietänyt, missä olin. Kysyä en voinut keneltäkään, kun en, näet, taitanut kieltä. Käveltyäni pitkän aikaa sinne tänne rupesi vähitellen tuntumaan aika kamalalta, kun alkoi tulla pimeä. Oli oikein onnen potkaus, että kumminkin vihdoin löysin englantilaisen lähetystalon. Siihen auttoi minua protestanttinen kirkko, jonka lähtiessäni olin tarkannut olevan lähellä. Kohta kotiuduttuani palasi ystävä R:kin retkeltään ja kertoeli, mitä uutta hän oli nähnyt. Siitä olimme yksimieliset, että huvimatkamme oli ollut semmoinen, jotta se oli jättänyt mielestä haihtumattomia muistoja.
Poissa ollessamme oli oppaamme, joka hyvin tiesi, että nälkämme edellisinä päivinä oli tullut niukasti sammutetuksi, valmistanut illallisen semmoisen, jotta ei paremmasta apua. Hän oli jostakin hapuilut tuoreen lampaankäpälän, jonka oli paistanut ja sitten toi sen sisälle pannussa kehoittaen meitä ottamaan käsille mukana tuodun veitsen, jonka käyttämiseen heti ryhdyttiin. Toinen paistinpala toisensa perästä leikattiin ja hävisi. Lopetettuamme lausuimme hänelle suuret kiitokset tästä atriasta, joka epäilemättä oli parhain, minkä moneen aikaan olimme syöneet. Vielä seuraavaksi aamiaiseksi pyysimme tuota samaa hyvänmakuista ruokaa, joka ei kumminkaan ollut voinut kuumuudessa säilyä aivan hyvänä. Halulla odotimme seuraavaa päivää, sunnuntaita, jonka siis saimme viettää Nazaret'issa.
Lepo oli meille jo suuresti tarpeen. Oli tullut pimeä; aurinko oli jo aikoja sitten luonut viimeiset säteensä kaupunkiin ja sen tienoille; sanomaton hiljaisuus vallitsi kaikkialla. Yö ei meiltä kumminkaan kulunut niin hiljaisesti ja mieluisesti, kuin suotava olisi ollut, sillä täälläkin syöpäläiset meitä ahdistivat. Lieneekö suurempi väsymys tai joku muu syy vaikuttanut, että minä kumminkin nukuin jotenkin rauhallisesti, mutta ystävä R. valitti aamulla, ett'ei hän ollut ollenkaan nukkunut eikä sen tähden voinut oikein hyvin. — Kumpikin olimme pahoillamme, ett'ei kaupungissa pidetty jumalanpalvelusta semmoisella kielellä, jota me olisimme ymmärtäneet. Me halusimme kumpikin saada viettää jumalanpalvelusta seurakunnan kanssa ja menimme sen tähden läheiseen protestanttiseen kirkkoon, jossa jumalanpalvelusta pidettiin arabian kielellä. Kirkko on kookas, gootilaismuotoon tehty rakennus ja tekee juhlallisen vaikutuksen sisääntulijaan. Siellä oli sillä kertaa koolla noin 100 henkeä, parhaasta päästä nuorisoa ja lapsia siisteissä puvuissa. Koska jumalanpalvelus oli alkanut ennen meidän tuloamme, emme oikein saaneet selkoa, mitä kirkko-käsikirjaa siinä seurattiin, kun lisäksi kieli oli tuntematonta. Veisuu oli kaunista ja sointuvaa, aivan toisellaista, kuin mitä maan asukkaiden keskuudessa oleksiessa tavallisesti kuulee. Sen säkeet olivat lyhyitä ja rytmillisiä. Paitsi veisuuseen otti seurakunta osaa myös tekstin lukemiseen siten, että käytettiin vuorolukemista. Seurakunnan palvelija eli se, joka johti jumalanpalvelusta, luki yhden värsyn, ja seurakunta luki seuraavan, ja sillä tavalla jatkettiin tekstin loppuun; sitten seurasi lyhyt selitys. Jumalanpalvelus kokonaisuudessaan teki hyvän vaikutuksen: siinä ilmaantui lämpöä ja hartautta.
Kirkosta menimme roomalais-katooliseen luostariin, joka epäilemättä on suuremmoisin rakennusryhmä koko kaupungissa. Siinä on kirkko, jolla on nimi "Marian ilmestyskirkko." Sen sisällä on luola, jossa neitsyt Marian sanotaan ottaneen vastaan enkeli Gabrielin, joka toi hänelle tuon ihmeellisen tervehdyksen, että hänen piti tulla Jumalan ainoan pojan äidiksi. Luola on 25 jalan pituinen ja 10 jalan levyinen, ja kaikenmoisia kalleuksia on käytetty sen koristamiseksi. Kaksi pilaria osottaa paikkaa, missä Maria seisoi kuunnellessaan tuota ihmeellistä tervehdystä enkelin suusta. Kaupungissa on sitä paitse nähtävänä "Josef'in työhuone", "Marian keittiö" ja "Kristuksen pöytä"-kappeli ("Mensa Christi"-kappeli), jossa viimemainitussa alttarin edessä on pöydän kaltainen kallio. Tällä pöydällä on Kristus "turmeltumattoman muinaistarun" mukaan syönyt opetuslastensa kanssa sekä ennen että jälkeen ylösnousemistaan.
Merkillisyyksistä mainittakoon vielä synagooga, johon Jesus ensi kerran opettajana esiintyessään meni sabbatin päivänä ja nousi lukemaan profeetta Jesaian kirjaa, joka hänelle annettiin käteen. Hetki, jolloin hän siitä luki nämä sanat: "Herran henki on minun päälläni, sen tähden on hän minun voidellut ja lähettänyt minun saarnaamaan köyhille hyvää sanomata, parantamaan särjetyitä sydämmiä, saarnaamaan vangeille lunastusta ja sokeille näkönsä jälleensaamista, särjetyitä vapauteen saattamaan, saarnaamaan Herran otollista vuotta", ja sitte selitti ja sovellutti sanat näin: "Tänä päivänä on tämä kirjoitus täytetty, kuin te nyt kuulette", hetki, jolloin tuo tapahtui, oli syrjäisen, huonomaineisen Nazaet'in asukkaille todella juhlallinen ja tärkeä hetki. "Kaikki antoivatkin hänelle todistuksen ja ihmettelivät niitä armon sanoja, kuin hänen suustansa läksivät." (Luuk. 4:16-22).
Kun palasimme tältä kävelyltä, oli jo puolisen aika. Kuumuus alkoi käydä sietämättömäksi, sillä "sirokko", tuo kuuma tuuli, jota jokainen matkustaja lämpimissä maissa pelkää, oli jo edellä puolenpäivän alkanut puhaltaa. Sen edellä oli lakkatyyni, jonka ei sanottu ennustavan hyvää. Sai siinä ruumis kestää hikikylvyn toisensa perästä, jotka kovasti väsyttivät. "Sirokon" noustessa on aina kuumetauti tarjona, joka alkaa ankaralla vatsakivulla. Kun olo Nazaret'issa alkoi käydä tukalaksi, heräsi meissä halu päästä ylempiin seutuihin, joissa toivoimme viileyttä ja virkistystä. Päätimme siis jälkeen puolenpäivän ratsastaa Tabor'ille, jonne oli ainoastaan kahden tai kolmen tunnin matka.
Vaan ennen kuin, lukijani, seuraat minua sille vuorelle, muistelkaamme vielä jotakin Nazaret'ia koskevaa, siitä kun ei ole niin helppo erota. Hämmästyttävää on, miten lapsipuolen tavoin tätä paikkaa kohdeltiin vanhan testamentin pyhissä kirjoissa verrattuna Judean ja Samarian maakuntiin ja niissä oleviin seutuihin. Profeetat eivät tiedä kertoa ainoastakaan ihmeellisestä Jumalan armotyöstä tällä seudulla; ei ainoatakaan suurta Jumalan miestä ole lähtenyt sieltä. Syyttä ei siis Natanael kysynyt Filippukselta: "Tulleeko Nazaret'ista jotakin hyvää?", kun hän jälkimmäiseltä sai kuulla: "Me olemme sen löytäneet, josta Mooses kirjoitti laissa ja profeetat, Jesuksen, Josefin pojan Nazaret'ista." (Joh. 1:45-47). Jesuksen vaelluksen aikana sanotaan vielä tästä paikasta: "Ei yhtäkään profeettaa ole tähän asti tullut Galileasta." Kenties oli tämä seutu, verrattuna luvatun maan toisiin tienoihin, tunnettu huonomaineiseksi. Ja kumminkin oli juuri tästä syrjäisestä, hiljaisesta, vähäisestä kaupungista maailman valkeus tuleva ja leviävä yli koko maan piirin. Ennustajan silmällä oli profeetta jo vuosisatoja ennen nähnyt sen tulemisen. Samoin kuin muinaisaika talveksi Sebulonin ja Naftalin maata, samoin oli tuleva aika kunnioittava järven rannatse kulkevaa tietä tällä puolen Jordania, pakanakansojen Galileaa. "Kansa, joka pimeydessä vaelsi, näki suuren valkeuden, ja, jotka asuivat kuoleman varjon maassa, niiden ylitse se kirkkaasti paistaa." (Jes. 9:1). Nazaretin valkeus on valaissut maailmaa kohta kaksituhatta vuotta, ja sen säteet ovat valtaavan lämmön voimalla ja kirkkaudella tunkeuneet sen pimeimpiinkin osiin. Ei tuo valkeus vieläkään ole tukehtunut eikä sammunut, vaan se leviää yhä kauvemmaksi. Ja mihin ikinä se pääsee tunkeumaan, siellä herää kurjissa, viheliäisissä ihmissydämmissä uusia ijankaikkisuuden elonvoimia. Tämä valo, joka on syntyään taivaasta, on sen Jumalan lähettämä, joka asuu valkeudessa, johon ei yksikään ihminen voi tulla, ja jonka tykönä ei ole valkeuden ja pimeyden vaihetusta. Eikä tämä valo sammu, vaan valaisee heikentymättömän kirkkaana ijankaikkisuudesta ijankaikkisuuteen. Sillä Nazaret'issa syntynyt Jesus Kristus on oleva aurinko, jonka loiste ja kirkkaus kaikki voittaa uudessa taivaassa ja uudessa maassa, jota me lupauksen mukaan odotamme, sinä päivänä, jolle ei tule iltaa ja jota ei seuraa yö.
Kun päivän kuumin aika oli ohi, nousimme ravakasti ratsaille, ehtiäksemme Tabor'ille ennen iltaa. Ennen kuin aivan poistuimme kaupungista, pysähdyimme kumminkin sen pohjoislaidalla n.k. "Marian lähteen" tykönä, jossa viivyimme muutaman silmänräpäyksen. Lähteellä on osaksi kivinen katos; voimakkaasti suihkuaa vesi torvesta. Lähteen ympärillä seisoi joukko nuoria naisia savi-astioineen, joita he kantavat päälaellaan niin taitavasti, ett'eivät tarvitse käsien apua, ja odottivat vuoroansa päästäkseen täyttämään astioitaan. Oli aika hauska nähdä heidän viatonta iloisuuttaan. Moni on sanonut, ja onhan luultavaakin, että Jesus usein on noutanut savi-astiallisen vettä tästä lähteestä. Sivumennessä täytti myös meidän "mukarimme" astiansa ja tarjosi meille juoda tuota virkistävää, raikasta vettä.
Nyt annoimme hevosten hiljaa käydä ihanaa Taboria kohti, jota jo kahtena päivänä kaukaa olimme katselleet halullisin silmin. Tiellä, joka muutamin paikoin oli hyvin huonoa, viivyimme noin kaksi tuntia. Seutu, jonka kautta kuljimme, oli kaunis, kasvullisuus paikoin rehevä. — Nouseminen vuorelle kävi meiltä hyvin hitaasti, ja oli se erittäin rasittavaa sekä hevoselle että ratsastajalle. Vuoren rinne oli, näet, hyvin jyrkkä, ja sitä paitsi on sinne vielä tie kovin kivinen ja raivaamaton. Harvoin tapaa pyhässä maassa, jossa jalkatiet kumminkin ylimalkain ovat aivan huonoja, tietä, jota olisi vaikeampi kulkea, kuin tätä. Hevosen täytyy koko nousumatkan, jota kestää vähintäin tunnin, hyvin varovaisena haeskella jalan sijaa kivien välistä. Noin 300 metriä (1000 jalkaa) korkealla kohoaa vuoren huippu aivan yksinään Jesreel'in tasangolla. Uhkealta ja majesteetilliselta näyttää se jo kaukaa katsojan silmiin. Sen rinteillä kasvaa taajassa tammimetsää, korkeaa ja matalaa.