VELLAMO (tarkastelee äitiään). Mitä tarkoitat? Mikä on varmaa?
ROUVA VUORENPÄÄ. Mikä oli — kuka oli sinun mallisi?
VELLAMO. Yövartijan pikku Laina.
ROUVA VUORENPÄÄ (pyyhkii hermostuneesti otsaansa). Peitä se! (Menee sohvaan istumaan.)
VELLAMO (peittäessään kuvaa, seuraa katseellaan äitiään). Arveletko,
että Ahti olisi —? (Rouva Vuorenpää tuijottaa eteensä eikä vastaa.
Vellamo rientää äitinsä viereen ja suutelee häntä hellästi poskelle.)
Äiti! — Voihan se olla yhtä hyvin erehdystä — tai sattumaa — tai —
ROUVA VUORENPÄÄ. Ei, ei, ei! (Nousee ja menee perälle. Katselee puistoon.)
ANNI (tulee). Insinööri pyysi neitiä telefooniin. (Menee. Vellamo poistuu vasemmalle.)
ROUVA VUORENPÄÄ (katselee ympärilleen, menee sitten kuvan luo, heittää peitteen syrjään ja puhuu puoliääneen). »Satu»! Satu! Hänen silmänsä! Myöskin hänen! — Kaukaista kaihoa —
VELLAMO (tulee, hämmästyy, kun huomaa äitinsä kuvan vieressä, menee hiljaa hänen luokseen). Äiti! — Pannaan tämä peittoon! (Johtaa äitinsä istumaan.)
ROUVA VUORENPÄÄ. Ahtiko soitti?