VELLAMO. Sanoi tulevansa tänne — hetken perästä.
ROUVA VUORENPÄÄ (kääntyy). Sinun taulullasi on hyvä nimi. »Satu!»
(Vellamo ei vastaa. Rouva Vuorenpää menee hitaasti istumaan sohvan
nurkkaan, lähelle Vellamoa.) Se on hyvin sattuva. (Katsahtaa
Vellamoa.) Sattuvampi kuin luuletkaan.
VELLAMO (neuvottomana). Hm!
ROUVA VUORENPÄÄ (hermostuneesti). No — ei siten kuin sinä ajattelet.
VELLAMO. Minä — minä en ajattele mitään.
ROUVA VUORENPÄÄ. Sinussa heräsi äsken eräs ajatus — epäilys — minuun —
VELLAMO. Minä ymmärsin tietysti väärin. Ei puhuta siitä!
ROUVA VUORENPÄÄ. Luuletko, että vaiti oleminen olisi minulle eduksi.
VELLAMO (menee äidin luo). En minä sitä tarkoittanut. — En usko sinusta mitään pahaa.
ROUVA VUORENPÄÄ. Mistä sait tuon nimen taulullesi?