Tehtaanrakentajista oli toinen tumma, toinen vaalea.
Hovin tyttö vihasi heitä kumpaistakin — aluksi. Mutta Tumma kertoili hänen koskestaan kauniita tulevaisuudenkuvia, ja hovin tyttö luuli lukevansa Tumman silmissä ymmärtämystä ja anteeksipyyntöä..- Yhä syvemmälle katsoivat nuo silmät — yhä syvemmälle —
Kaunis unelma oli syntynyt hänen sielussaan — vielä kauniimpi kuin se, jonka koski oli synnyttänyt —: Mutta se oli vain unelma —! Muutamana sumuisena ja synkkänä syyskuun päivänä — hän heräsi siitä. (Kiihkoisesti.) Tumma matkusti pois maasta. Oli irtautunut liikkeestä, kaikesta — kaikesta — sanottiin. — Eikä hän milloinkaan enää palaa — sanottiin myöskin.
Näin heräsi hovin tyttö harmaana syyskuun aamuna — harmaaseen todellisuuteen. Ainoastaan muisto jäi jäljelle — ja sielunsa sisimpään — Tumman silmät. (Hengittää epätasaisesti.) Nopeasti toimivat tämän jälkeen tytön omaiset ja — Vaalea. Yksinäisenä, välinpitämättömänä seisoi tyttö.
Koskikaan ei ollut enää sama kuin ennen. Raiskatut olivat sen kuusikkoäyräät, ja uoma meurusi tuskaisen toivottomasti.
Kaukaista kaihoa!
Kihlajaiset — häät — heittäytyivät ulvahtavana laineena kaiken yli —
Laineen kylki kimmelsi kylmää kiiltoaan — aivankuin — ei koskaan olisi — ainuttakaan lämmintä sydäntä sen alle hautaantunut. Mutta sinne hautaantui paljon lämmintä, koska sieltä kasvoi hovin tytön esikoiselle — Tumman silmät — »Satusi» silmät —
VELLAMO (hellästi). Rakas — rakas hovin-tyttö raukka! — Nyt minä ymmärrän kaikki — sinun koskesi, Ahtisi ja Vellamosi — kaikki.
ROUVA VUORENPÄÄ (hermostuneesti). Olen aina aavistanut — minä pelkään —