LAINA. Ihmisyyskoulussa.
VELLAMO. Ihmi —? Taas! Sinähän olet tänään ihan täynnä yllätyksiä. —
Mikä koulu se on?
LAINA. Se on — se on kaupungissa — me käymme siellä aina iltasilla. — Tule kerran katsomaan, niin saat leikkiä ja oppia satuja! Mutta tule minun osastolleni! Meille kerrotaan kaikkein hauskimmat sadut. Isojen ihmisten sadut ovat vähän ikäviä. Tämä oli isojen satu — luullakseni.
VELLAMO. Käykö siellä isojakin ihmisiä?
LAINA. Etkö sitä tiedä?
VELLAMO. En.
LAINA. Herranen aika! Ethän sinä sitten tiedä mitään. Minä luulin, että sinä jo olet käynyt ihmisyyskoulusi loppuun. (Vellamo purskahtaa nauramaan ja menee suutelemaan Lainaa.) Ihastuitko noin kovin, kun minä lupasin ottaa sinut mukaani?
VELLAMO. Ihastuin — ihastuin! (Nauraa.) Minä ihastuin niin kovin sinun ihmisyyskoulustasi. — Kas niin! Nyt me olemme lopettaneet. Tulehan nyt alas! — Odotapas! (Tuo pöydältä hedelmävadin.) Otahan nyt tästä! Katsos, noin kauniita omenoita!
LAINA (ottaa omenan). Oletko ravistanut näin paljon omenoita?
VELLAMO. Ravistanutko? — Millä tavalla?