LAINA. Oletko itse ravistellut nämä puusta alas?
VELLAMO. Niinkö? — En ole. Palvelusväki on tietysti —
LAINA. Oletko sinä sitten vuorelainen?
VELLAMO. Vuorelainenko? (Ajattelee.) Tosiaankin — niin! (Hymyilee.) Vuorelainen kai — mikäpä minä muukaan voisin olla. — Sinähän olet älykäs tyttö, sinä.
LAINA. Tuletko ihmisyyskouluun minun kanssani, jos tulen hakemaan sinua?
VELLAMO. Tule vain hakemaan! Mennään sitten yhdessä. — Sinä saat olla minun pikku opastajani. (Rouva Vuorenpää tulee vasemmalta, hattuun ja päällysviittaan puettuna, menee suoraapäätä keskiovesta kuistille, nyökäyttää mennessään Vellamolle, tähystelee oikealle.) Kas, äiti! Pianpa palasit kaupungista! — Nyt pikku Laina saa mennä kotia. Miksi et syö omenaasi?
LAINA. Minä vien sen siskolle.
VELLAMO. Onko sinulla paljon siskoja?
LAINA. Yksi.
VELLAMO. Ja äitisi on jo parantunut — niinkö?