YÖVARTIJA VARIS (raa'asti). Kyllä minä menenkin. Minä voin sekä mennä että tulla. — Minulla on vielä tultavaakin! Suuria asioita! Kaikki samoille markkinoille!
SVANTE ALHORANTA. Älkää uhatko! Ei teillä näy olevan siihen syytä!
YÖVARTIJA VARIS (katsoo kiukkuisesti Svante Alhorantaa). Virvatuli! — Minulla on sangen huono käsitys — virvatulista! (Menee ulos perältä oikealle.)
VELLAMO (hervahtaen). Uskomatonta!
SVANTE ALHORANTA (lempeästi). Älkää sulkeko elämänne ovea! — Se oli vain huuhkan huuto yöstä. Se ei saa masentaa! Päinvastoin — yhä kiihoittaa — suurempiin ponnistuksiin! Ajatelkaa, että hänkin voisi olla ihminen!
VELLAMO. Voi, te ette tiedä — mikä hänet on — tuollaiseksi tehnyt!
SVANTE ALHORANTA. Vaikutus — toisesta maailmasta — luullakseni. —
Sellaisia yövartijoita tulee sieltä paljon —
VELLAMO. Aivan oikein — toisesta maailmasta. — Ei, ei! Ei masentua!
SVANTE ALHORANTA. Se oli teidän ensimmäinen kiusauksenne. Niitä tulee vielä paljon — paljon.
VELLAMO. Noinko mustia?