SVANTE ALHORANTA. Mustempiakin — mutta myöskin kiiltävän valkoisia.
Heidän lävitsensä ja — ylitsensä käy elämän tie.
VELLAMO. Kaita tie —?
SVANTE ALHORANTA. Juuri se.
HOVINEUVOS KARILA (tulee vasemmalta). Anteeksi — — Vai niin! Oletpa sinäkin jo tullut! — Minä alan tulla kovin levottomaksi. Kello on jo paljon yli kahdentoista, eikä —
VELLAMO. Se on totta! Minä unohdin. — Sehän oli minun toinen ilouutiseni. Lakkokomitea oli konttorissa, kun lähdin. Ei tule kokonaislakkoa — vain konehuoneella.
AHTI (tulee perältä vasemmalta). No, sitä myöten on asia selvä! (Huomaa
Svante Alhorannan.) Ah —?
VELLAMO. Minun veljeni — herra Alhoranta! (Ahti kumartaa kylmästi, jää paikalleen. Svante Alhoranta kumartaa lievästi, katselee tarkasti Ahtia. Äänettömyys.)
VELLAMO. Minä juuri kerroin näille herroille —
AHTI. Niin — kokonaislakko on kartettu.
HOVINEUVOS KARILA. Se on hyvä. Paljon kurjuutta estyi.